Pitkään jatkunut sote-uudistuksen valmistelu päättyi naistenpäivänä. Uudistuksen tavoitteena oli pienentää ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta ja hillitä kustannuksia.
Rääkkyläläinen 58-vuotias mies tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen vankeuteen Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Vankeusrangaistuksen pituus on 60 päivää; lisäksi miehelle langetettiin 40 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus sekä ajokieltoa.
Sanat ulkoliikunta ja talvi tuovat ensimmäiseksi mieleen hiihdon ja luistelun. Pienen pohtimisen päätteeksi listaa voi kasvattaa laskettelulla, lumikenkäilyllä ja avantouinnilla. Olkoonkin, että Liperin talveen taipuu myös tanssi.
Viime viikolla Polvijärventien autokolarissa menehtynyttä Ylämyllyn koulun työntekijää muistetaan tällä viikolla monin tavoin. Maanantaina koululla järjestettiin muistotilaisuus.
Maritta Varis jatkaa Liperin Sydänyhdistyksen puheenjohtajana. Asiasta päätettiin yhdistuksen vuosikokouksessa helmikuun lopussa. Samassa yhteydessä yhdistyksen hallitukseen nimettiin Risto Kerkkänen, Leena Pekkinen, Saimi Varis, Anja Törrönen, Pirkko Mutanen, Kaarina Kauppinen-Karvonen, Ossi Makkonen, Veikko Karvonen, Pirjo Räsänen ja Terttu Parkkinen.
Liperiläisen 36-vuotiaan miehen epäillään kuljettaneen pakettiautoa päihtyneenä Lieksassa Matovaarantiellä lauantaina kello 18.00 aikoihin. Puhalluskokeen tulos 1,3 promillea.
Liperiläisen 62-vuotiaan miehen epäillään autoilleen päihtyneenä Liperin Ylämyllyllä lauantaina kello 13.00 aikaan. Mies puhalsi alkometriin 0,6 promillen lukemat.
Henkilöautoilija suistui Kuopiontieltä pientareen puolelle lauantaina puolenpäivän aikaan. Onnettomuus sattui Ylämyllyn kohdalla, noin 300 metriä Liperintien risteyksestä Kuopion suuntaan.
Keskusta julkaisi metsälinjauksensa kuluvalla viikolla. Itse metsänomistajana olen linjaukseen tyytyväinen. Viime aikojen keskustelut siitä, miten metsänomistajien tulisi metsiään käyttää, tai lähinnä miten metsänomistajien metsänkäyttöä tulisi rajoittaa, on mielestäni jo lähes loukkaavalla tasolla.
Ylämyllyn Monarilla perheiden kohtaamispaikalla koettiin hiihtolomaviikolla riemullisia hetkiä, kun isät ja lapset oli kutsuttu viettämään yhteistä puuhailtapäivää. Liikuntahetkessä olivat mukana Honkalampi-säätiö ja Liperin Taimen ohjaajat.