Poliisipartio pysäytti henkilöautolla liikkuneen miehen Varolantiellä Liperissä torstain ja perjantain välisenä yönä hieman ennen yhtä.
Liperin kunta päätti, ettei haettavana ollutta maankäyttöpäällikön virkaa täytetäkään tällä haavaa.
Liperin elinympäristölautakunnan kokouksessa äänestettiin useamman viran täyttämisestä ja jätettiin uuteen valmisteluun elinympäristöpalveluiden organisaatiorakenteen muuttaminen.
Arvinsalmessa liikennöivä Nestori-niminen lossi on liperiläisen lossinkuljettajan, tai tuttavallisemmin lossarin, Pekka Vänskän uran huipennus. Sillä tarkoitetaan Vänskän istumista lossin ohjauspisteellä, joka on hyvinkin noin viiden metrin korkeudella autokannesta.
Siun soten mukaan uusien koronavirustartuntojen määrä on hieman laskussa Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella. Uusia tartuntoja on viikonlopun ja alkuviikon aikana varmistunut seitsemän.
Tämän syksyn hirvijahdissa eletään parhaillaan vilkasta aikaa. Oranssiliiviset metsästäjät ovat ahkerasti liikkeellä varsinkin viikonloppuisin, mutta myös arkisin.
Varsinais-Suomen ely-keskus on kuluvan syksyn aikana myöntänyt 13 liperiläistilalle ja kahdelle rääkkyläläistilalle luvan valkoposkihanhien karkottamiseen. Lisäksi Rääkkylään on lupa vireillä 25 tilalle ja Liperiin 18 tilalle.
Poliisi kaipaa edelleen havaintoja Liperissä tapahtuneista ilkivallanteoista.
Tuuli puhaltaa, olisiko sittenkin pitänyt laittaa takki haalarin alle. Ei tässä ainakaan liian kuuma tule, luultavasti. Lahkeet ja hihat käärittynä joukko saapuu Rääkkylän nuorisotoimen ylläpitämälle paintballradalle valmiina taistoon.
Grillikahvio Sisu avasi lokakuun toisella viikolla laajennetun liiketilan, joka pitää sisällään lounasruokalan. Toinen osa liiketilaa on varattu grillituotteille, pizzoille ja pubille, jossa on anniskeluun A-oikeudet.