Liperin työllisyystilanne oli tammikuun lopussa maakunnan toiseksi paras. Pitäjässä oli tuolloin työtä vailla 13,1 prosenttia työvoimasta. Maakunnan paras työllisyystilanne vallitsi totuttuun tapaan Kontiolahdella, missä työttömyysprosentti kirjattiin numeroin 10,6.
Lähestyvä talvilomaviikko ei ainakaan vielä näy liperiläisten mökkivuokraajien varauskalentereissa.
Työllisyyden kuntakokeilu alkoi muun muassa Liperissä kuluvan viikon maanantaina. Kunnan näkövinkkelistä muutos tarkoittaa sitä, että sen rooli työllisyyden hoidossa korostuu, kun osa työnhakijoista siirtyy te-toimiston asiakkaista kunnan asiakkaiksi.
Lauantaina Joensuussa ravataan suomenhevosten suurkilpailut, paikkakunnalla jo 37:n perättäisen kerran. Liki vuosi raveja on järjestetty poikkeusoloissa, ja tuleva tapahtumakin on ilman yleisöä.
Liperiläinen Sari Turunen pääsi jatkoon The Voice on Finland -laulukilpailun ääni ratkaisee -vaiheesta. Kappaleen Decode esittänyt Turunen tuli valituksi Maija Vilkkumaan joukkueeseen.
Käsämään muuttaneiden Teemu ja Jenni Tiitisen asuinpaikka on vielä melko tuore tapaus. Tiitiset muuttivat uuteen asuinpaikkaansa helmikuun puolivälin paikkeilla. Monilapsisen perheen hirsitalolla on kokoa noin 150 neliömetriä.
Asta Simonen on tehnyt suutarin töitä Siikasalmen toimintakeskuksen työtilassaan jo vuoden verran. Yrityksen nimi on Perinnesuutari Riuska Eukko, joka viittaa kaverin lausahdukseen riuskasta Simosesta sekä siitä, että suutari tekee pääasiassa supikkaita myyntiin korjaustöiden ohessa.
Vuosia poikki ollut moottorikelkkailijoiden yhteys Liperistä Heinävedelle on palannut. Uusi linjaus mahdollistaa kelkkailun esimerkiksi Ylämyllyltä Valamoon.
Miehet karkottavat korona-apatiaa tutustumalla slaavilaiseen keittiöön.
Ylämyllyn uudessa yläkoulussa ensi syksynä aloittavat 7.-luokkalaiset saavat omat Chromebook-laitteet. Liperin hyvinvointilautakunta päätti, että jatkossa jokainen yläkoulun aloittava oppilas saa oman tietokoneensa, jonka hän voi lunastaa itselleen yläkoulun päättyessä.