Viikolla 10 Siun sote pystyy avaamaan vain 240 koronarokotusaikaa 65-69-vuotiaille henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus.
Salokylän koulun oppilaiden jäätaideteos ilahduttaa Liperintien varressa ohikulkijoita. Mukana jopa kukkia sisältävien kuutioiden valmistuksessa on ollut kyläyhdistyksen väki.
Mitä sinun hiihtokuplaasi kuuluu? kysytään Ylen urheiluohjelmassa. Nykyisin ihmiset oleilevat omassa kuplassaan samoin ajattelevien kanssa.
Kun ekaluokkalainen saa mononsa kiinni siteisiin, lähtevät sukset liikkeelle kuin itsekseen. Sauvat kyllä ehtii vauhdissakin napaloida ranteisiin.
Liperin Sydänyhdistyksen sydäntalven taajamakävelyt jatkuivat maaliskuun ensimmäisellä viikolla taas kirkonkylällä, Viinijärvellä ja Ylämyllyllä.
Liperiläiset virkamiehet ja luottamushenkilöt pääsivät keskustelemaan tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon kanssa perjantaina. Maakunnan live-kiertueen jäätyä väliin, tapasi ministeri leipäpitäjän väkeä verkon välityksellä.
Pohjois-Karjalan koronavirusepidemian alueellinen tilannekuvatyöryhmä päätyi torstaina pitämään linjaukset ennallaan. Hiihtolomaviikolla rajoituksia on syytä noudattaa.
Ylämyllyn koulun vanhempainneuvosto Rumpu ry on hankkinut yritysten sponsoroinnin avulla linnunpesäkeinut Paloaukean kouluyksikön pihalle.
Liperin kirkonkylän satama-alueen eli Kirkkolahden kehittäjäksi on valittu Lauri Jänis. Hän vetää projektipäällikkönä Latvavesiltä osaksi Saimaan matkailu- ja satamaverkostoa -kehittämis- ja investointihanketta, joka toteutetaan tämän ja ensi vuoden aikana kaksiosaisena hankkeena.
Pitäisi tehdä remonttia, mutta porakone puuttuu, eikä omalle ole riittävästi tarvetta. Hyvällä tuurilla sellaisen pystyy pian lainaamaan kirjastokortilla Rääkkylän kirjastolta.