Liperin Käsämässä, Kuopiontien varressa sijaitsevaa automaattivalvontatolppaa on vahingoitettu. Valtatie 9:n autoilijoiden nopeuksia valvovaa kameratolppa on rikottu 26.–31. elokuuta välisenä aikana. Poliisi kaipaa havaintoja tapauksesta.
PUHEENJOHTAJA Rääkkylän kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi neljän vuoden tauon jälkeen palannut Tapio Hämäläinen toteaa selkeästi, että kriisikuntamenettelyn yhteydessä tavoitteena on kunnan itsenäisyyden säilyttäminen.
Rääkkylän kunnanhallitus nimesi edustajansa eri lautakuntiin. Hyvinvointilautakuntaan nimettiin Markku Laasonen, elinvoimalautakuntaan Sari Hirvonen ja elinvoimalautakunnan lupajaostoon Markku Laasonen.
Heinäkuussa Kaista Karjalaan-hanke kilpailutti tutkimuksen, jolla selvitetään valokuituverkon rakentamisen mahdollisuudet kuuden kunnan alueella. Muun muassa Liperin kannalta selvitetään edellytyksiä valokuituinfran rakentamiselle.
Kerromme syksyn aikana, mitä uuden yläkoulun seinien sisällekätkeytyy. Mitä luokissa luetaan, käytävillä kuiskaillaan ja parkour-telineillä puuhataan? Tällä kertaa piipahdamme pihalla ilta-aikaan.
Punaista herkkua on tarjolla monin paikoin.
Kotiseutu-uutisten toimituksessa aloitti tämän viikon alussa uutena toimittajana Mikko Pönkkä. Hänen työnkuvaansa kuuluu kirjoittamisen ja kuvaamisen lisäksi lehden taittamista.
Suomen mehiläishoitajan liiton mukaan yhdestä mehiläispesästä saa satokauden aikana hunajaa noin 37 kilogrammaa. Muun muassa säällä ja paikkakunnalla on suuri vaikutus pesän tuottaman hunajan määrään. Suomessa hunajaa kulutetaan vuosittain noin 700 grammaa henkeä kohden.
Rääkkylän kunnan ja Kontion Kalan sopimus Paksuniemen kalanjalostustehtaan käyttöönotosta ei ole sujunut alkuperäisen ajatuksen mukaan. Rakennustarkastaja Kalevi Harinen toteaa, että alkuvaiheessa puhuttiin jopa kesäkuussa tai keskikesällä käyttöön otettavista tuotantotiloista.
Rääkkylän elinvoimalautakunnan lupajaos myönsi elokuun kokouksessaan purkuluvan tyhjillään olevalle seurakuntatalolle. Päätökseen kirjattiin, että Kiteen seurakunta voisi vielä kartoittaisi aktiivisesti edes osalle rakennusta käyttöä.