Tarja Kärjen pihamaalle Käsämään on talven aikana noussut pienehkö hirsirakennus. Terasseineen noin 50 neliön suuruinen pytinki ei ole sen paremmin tunnelmallinen pihasauna kuin vilpoisa vierasaittakaan – tontille on nikkaroitu työpaikka. Hieman täsmällisemmin sanottuna kukka- ja lahjatavarakauppa.
Liperin kristillisdemokraattien paikallisosasto vietti 45-vuotisen taipaleensa juhlia kansanedustaja Sari Essayahin tuoman tervehdyksen siivittämänä.
Aikoihin ei ole Liperin torilla parveillut sellaista väkimäärää kuin viime lauantaina. Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämä Vaihda verkot katiskaan –tapahtuma houkutteli tuolloin Liperin ja Rääkkylän norppavesillä kalastavat katiskanhakuun. Sata norppaturvallista Weke-katiskaa vaihtoi omistajaansa alle tunnissa, eikä pyydyksiä edes riittänyt kaikille halukkaille.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ulosajossa Kuopiontiellä Liperissä. Onnettomuus sattui Ahonkylän kohdilla hieman ennen puolta yötä, myöhään eilisiltana.
Rääkkylän kirjastossa leivottiin karjalanpiirakoita, nautittiin haitarimusiikista ja nyplättiin pitsiä, kun perinnepäivä järjestettiin lukutuvassa ensimmäistä kertaa. Asukasyhdistyksen akkakerhon ja kirjaston henkilökunnan yhdessä järjestämä teemapäivä sai huiman suosion, sillä vanhojen asioiden äärelle kerääntyi kymmeniä kävijöitä.
Liperin Riihilammen ja Reilammen rannoilta niitetään ruovikkoa ensi kesänä. Ely-keskuksen ja osakaskunnan niittojen yhteydessä ranta-asukkailla on mainio mahdollisuus saada myös oma ranta avarammaksi. – Kiinteistönomistajat voivat osallistua niittoon omalla kustannuksella. Kerään parhaillaan tietoja, ketkä ovat niitosta kiinnostuneita, Rannat kuntoon -hanketta vetävä Päivi Jokinen kertoi viime viikolla järjestetyssä kyläillassa.
Palokuntanuoret kävivät kertomassa toiminnastaan Liperin alakoulun oppilaille keskiviikkona. Tunnin alkajaisiksi oppilaat jaettiin kahteen tasaiseen joukkueeseen viestiä varten. Jokainen pääsi vuorollaan suorittamaan rataa, jossa piti ensin pukea palomiehen kypärä ja takki päälle. Varusteet olivat suuria lasten päällä.
Rääkkylän seurakunnalta loppuvat rahat. – Puskureita ei ole, kirkkoherra Markus Kontiainen toteaa.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.