Kaptas jatkaa maltillista kasvuaan

Liperin Välikankaalla sijaitseva Kaptas Oy jatkaa maltillisella kasvu-uralla tulevinakin vuosina, toteavat yhtiön vuonna 2007 perustaneet Kari Sinkkonen ja Pertti Tykkyläinen. Kaptas valittiin tänä vuonna Liperin vuoden yritykseksi. Insinööritaustaista kaksikkoa on yhdistänyt jo parikymmentä vuotta Perlos, jonka toimintojen alasajo johti yhteiseen yritykseen. Heidän osaamisensa ydin automaatiossa ja sen kehittämisessä.

Mitä jos koira söi kirjan?

Kirjastosta lainattu dekkari lojuu olohuoneen lattialla. Poimin opuksen käsiini pahaa aavistaen. Enkä suotta – pienistä hampaankoloista ja järsitystä selkämyksestä päätellen koiranpentuamme on kovasti kiinnostanut Agatha Christien kirjaamat juonenkäänteet. Mitähän mahtavat asiasta tuumata kirjastossa?

Lea loi talon hengen

Viinijärvellä vietettiin haikeita jäähyväisiä, kun pitkäaikainen nuorisotalon valvoja Lea Levoskin jäi vapaalle ennen eläkkeelle siirtymistään. Viimeinen ilta yhdessä entisten ja nykyisten nuorten kanssa toi talolle kuutisenkymmentä kävijää. Melkein 27 vuotta nuorison kanssa monta iltaa viikossa elänyt Levoskin sai kuulla monesta suusta:

Liikettä liikenteessä

Jalkapallo on metkaa liikuntaa, visaista urheilua ja on se myös aikamoinen seikkailu. Laji on maailmanlaajuinen ja kaikki yli kahden kuukauden ikäiset ihmiset ymmärtävät heti ja vaistomaisesti mistä on kyse, kun pallon näkevät. Ylämyllyn Yllätyksenkin eri ikäisiä urheilijoita pelaa jalkapalloa milloin Liperissä, milloin Ylämyllyllä taikka Iisalmessa – jos eivät satu olemaan pelaamassa Lahdessa, Helsingissä, Kööpenhaminassa tai

Näe ja tule nähdyksi liikenteessä

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Talvirajoitukset voimaan

Ensilumi ehti ennen teiden talvirajoituksia tänä vuonna. Kuluvan viikon aikana, perjantaihin mennessä talvirajoituskyltit kuitenkin vaihdetaan teiden varsille.

Rääkkylässä työttömyys väheni

Liperissä työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi hieman syksyn tullen. Syyskuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli 12,5 prosenttia.

Roni oppi äkkiä tasapainoskootterin salat

Salokylällä asuva kymmenvuotias Roni Nevalainen sai tänä keväänä menopelikseen aivan uudenlaisen ajokin. Hänen kulkineensa on hoverboard, jota kutsutaan myös tasapainoskootteriksi. – Yhdellä kaverilla on samanlainen. Kokeilin sitä ennen oman ostamista. Minulta meni noin vartti ajamisen oppimiseen. Vaikeinta on alussa pysyä laudalla, Roni selvittää.

Perinteinen perheauto

Täysin uusi Renault Megane, lukee koeajossa olevan auton kyljessä. Näillä neljällä sanalla tahdotaan viestiä, että kyseinen kiesi on Suomen teilläkin tutuksi tulleen ranskalaismallin viidennen sukupolven edustaja. Ensimmäinen Megane lanseerattiin markkinoille pari vuosikymmentä sitten, vuonna 1995, ja sittemmin sukupolvet ovat seuranneet toisiaan.

Ohikulkijoiden suuntaa selvittämässä

Rääkkylässä on vilkas kansainvälinen liikenne, sillä päivittäin pitäjästä näkee useita toiselle mantereelle suuntaavia kulkupelejä. Lentoliikenne pitäjän yllä on vilkkaimmillaan viiden ja kuuden aikoihin iltapäivällä. Sunnuntaisin ja torstaisin kunnan yli suhahdetaan eniten, tiistaina liikettä yläilmoissa on huomattavasti vaisummin.