Mammu taksimannekiininä

Rääkkyläläinen Mammu Koskelo esiintyy parhaillaan Itä-Suomen taksin mainosvideolla MTV3-kanavalla.

Pitkä ikä on sisältänyt monenlaista

Liperin vanhimman asukkaan syntymäpäiviä vietettiin maanantaina hänen omassa asunnossaan. 101-vuotias Heikki Laukkanen asuu kirkonkylällä kerrostalossa, jonne hän muutti tuoreeltaan sen valmistuttua vuonna 1973. Ajat asiat muistuvat kirkkaasti virkeän sankarin mieleen, vaikkakin myös sota on tämän elämää vaurioittanut.

Työnteon oppia yrittäjyyden kautta

Yritystoimintaa ala-asteella, mitä ihmettä? Kyse ei oikeasti ole lasten viemisestä bisneksen kovaan maailmaan, vaan ohjelmasta, joka innostaa ja rohkaisee koululaisia löytämään omia vahvuuksiaan ja taitojaan sekä uskalluksen kokeilla erilaisia asioita.

Niiranen ympäristöministeriön ylijohtajaksi

Liperiläinen Ari Niiranen on nimitetty ympäristöministeriön ylijohtajan virkaan. Valtioneuvosto nimitti Niirasen ylijohtaja Timo Tannisen viransijaiseksi vajaan viiden vuoden ajaksi joulukuun 2016 alusta elokuun 2021 loppuun saakka.

Yläkoulu Ylämyllylle?

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Liperiläisiä ja outokumpulaisia pidätetty aseellisesta ryöstöstä

Poliisi on pidättänyt kaikkiaan neljä liperiläistä ja outokumpulaista Kuusjärven Herkku -myymälän aseellisesta ryöstöstä. Pidätetyistä kolme on miehiä ja yksi nainen; iältään kaikki ovat alle nelikymppisiä.

Fysiikan avulla ratkotaan ongelmia

– Täältä Liperin koulustahan se mielenkiinto fysiikkaa kohtaan lähti, Samuli Karvinen tokaisi palattuaan kotipaikkakunnalle.

Nuoriso valvoi, pelasi ja fanitti Rasihovissa

RääkkyLan-tapahtuma tarjosi tekemistä nuorisolle monipuolisella tarjonnallaan. Lähiverkkopelaamiseen ilmoittautui vain poikia, mutta perjantai-iltana paikalla parveili tyttöjä fanittamassa joensuulaista Pahalapsi-tubettajaa. Tanssimatto oli ahkerassa käytössä ja puheenporinasta päätellen kavereiden kanssa juttelu oli yksi illan suosituimmista viettotavoista.

Amerikan malliin

On maanantaiaamu, lokakuun viimeinen päivä. Mattisenlahden koulussa on alkamassa kaikkea muuta kuin tavanomainen koulupäivä – sen näkee jo oppilaiden ja opettajien asusteista. Kyläkoulussa kun käyskentelee kummituksia, noitia ja prinsessoja.

Auto metsikköön Jaamalla

Iäkkään naiskuljettajan ohjaama auto ajautui metsikköön Jaamalla sunnuntaina puolilta päivin. Ajokki karkasi kuljettajansa hallinnasta lievässä mutkassa ohjausvirheen seurauksena. Kuljettaja selvisi tilanteesta säikähdyksellä. Auto vaurioitui etuosastaan, sillä se ajautui lähes kokonaan männikköön.