Auto metsikköön Jaamalla

Iäkkään naiskuljettajan ohjaama auto ajautui metsikköön Jaamalla sunnuntaina puolilta päivin. Ajokki karkasi kuljettajansa hallinnasta lievässä mutkassa ohjausvirheen seurauksena. Kuljettaja selvisi tilanteesta säikähdyksellä. Auto vaurioitui etuosastaan, sillä se ajautui lähes kokonaan männikköön.

Onnettomuus sattui Kiteentiellä Rääkkylässä. Auto suistui tieltä Kiteelle päin ajettavalta kaistalta, Jaamantien risteyksen ja pitäjien rajan välillä. Onnettomuuspaikalle saapui ambulanssi Rääkkylästä ja pelastuslaitoksen henkilöstöä Kiteeltä.

Lumettomuus myös riski

Haasteellinen ajokeli ei ole aiheuttanut Rääkkylässä hälytystehtäviä. Liukasta tienpintaa on varottu, ja talvirenkaat on asennettu ajoissa.

– Talvikeleihin on jo osattu varautua hyvin, Rääkkylän paloasemalta todetaan.

Kun tie on jäässä, mutta lumi puuttuu penkalta, ojaanajo on vakavampi paikka kuin hankikeleillä. Ajokki voi keikahtaa katolleen kannokkoon tai karata kauas tieltä.

– Nyt ei ole penkkaa hidastamassa ja pehmentämässä törmäystä, joten auto voi ajautua pitkällekin metsään, pelastuslaitokselta varoitellaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *