Kasvismoussakaa, -pyöryköitä tai -kookoskastiketta. Liperin koululaiset ovat voineet valita tänä syksynä lautaselleen kasvisruokaa ihan lennosta.
Rääkkylän mehuasema avasi ovensa maanantaina musiikkitalon kellarissa. Tuoremehuyhdistyksen ylläpitämällä mehustamolla tehdään niin pastöroitua juomaa kuin pakastussäilytyksen vaativaa tuoremehuakin.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Vienanmereltä puhaltava pohjoistuuli saanee muuttolinnut liikkeelle tänään. – Sepelhanhet muuttivat jo sunnuntaina, niitä muutamia parvia onnistuin Rääkkylässä näkemään, vaikka ne yöaikaan pääasiassa kulkevatkin, lintuharrastaja Markku Halonen tietää.
Rääkkylän tiukka talouskuri on toteutunut hyvin: talousarviossa on pysytty jopa ennakoitua paremmin. Maanantaisessa valtuuston kokouksessa tarkasteltiin tammikuun ja kesäkuun välistä ajanjaksoa, joka näyttää toimintatuottoja kertyneen 1,28 miljoonan euron verran. Lukema on 57 prosenttia koko vuoden arviosta.
Perinteiset nappulakisat Salokylän koulun urheilukentällä Liperissä toivat sunnuntaina juoksemaan kilpaa kolmisenkymmentä lasta. Iloisen juoksukilpailun järjesti kyläyhdistys, ja myös Vanhempainrengas oli mukana tapahtumassa omalla makkaranpaistopisteellään.
Pesälahti on nimensä muotoinen lahti Suur-Saimaaseen kuuluvassa Orivedessä, Liperin Kirkkosalmen varrella. Se on myös lahden rannalla sijaitsevan tilan nimi, josta pariskunta Anne ja Heikki Pitkänen on luonut Pesälahti-yrityksen.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Roukalahden ampumaradalla esiteltiin viikonloppuna uutta elektronisen ammunnan tunnistinta eli taulujärjestelmää, joka on norjalaisen Kongsbergin kehittelemä.
Ylämyllyn liikekeskuksen maanrakennustyöt ovat päässeet vauhtiin tällä viikolla, sillä rakennustarkastaja myönsi kiinteistölle rakennusluvan viime viikon lopuksi.