Pullajauhotarpeet hapotukseen mullikoille

Puintikausi ei ole Rääkkylässä edennyt toivotulla tavalla, sillä sade on vesittänyt viljelijöiden aikeet.

Ahonkylässä tiputeltiin tervaa

Ahonkylässä tiputeltiin viikonloppuna kylätoimikunnan järjestämässä perinnepäivätilaisuudessa tervaa. Tiputtelijana toimi Ismo Varis, joka valmisti tervaa Nauvankankaalla sukunsa tervahaudalla.

Toinen nalle nurin Leppälahdessa

Karhu kaadettiin maanantaina Liperin Leppälahdessa. Puolivälin Riistamiesten Jouko Ratilainen sai 156-kiloisen uroskarhun tähtäimeensä Leppälahden erämiesten metsästysalueella Mörskänkankaalla.

Kukkakeidas kallion kupeessa

Rääkkylä-Seura palkitsi rasivaaralaisen Tuula Sallisen puutarhan pitäjän kauneimpana pihana. Rasihovin kupeessa sijaitsevassa omakotitalon pihassa on hyödynnetty maaston muotoja kekseliäästi.

Myönteinen talouskäänne vasta tulollaan

Keski-Karjalan Kehitysyhtiön ja Rääkkylän Yrittäjien yhteinen aamukahvitilaisuus syyskuun kolmannella viikolla veti Paksuniemeen vajaat kymmenen aamuvirkkua. Paikallisilla yrittäjillä ei ollut suuria murheenaiheita. Tilaisuutta pidettiin tarpeellisena.

Syöttirokotukset alkoivat

Elintarviturvallisuusvirasto Evira aloitti raivotaudin syöttirokotteiden lentolevityksen syyskuun puolivälissä. Syöttien levitysalue on noin 40 kilometriä leveä valtakunnan itärajalta mitattuna, joten Rääkkylässäkin voi syöttejä löytyä.

Kasvisruokaa lupa syödä päivittäin

Kasvismoussakaa, -pyöryköitä tai -kookoskastiketta. Liperin koululaiset ovat voineet valita tänä syksynä lautaselleen kasvisruokaa ihan lennosta.

Omppuja mehustetaan jo

Rääkkylän mehuasema avasi ovensa maanantaina musiikkitalon kellarissa. Tuoremehuyhdistyksen ylläpitämällä mehustamolla tehdään niin pastöroitua juomaa kuin pakastussäilytyksen vaativaa tuoremehuakin.

Syksyllä syynätään elokuvia

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Hanhimuutto voimistunee tänään

Vienanmereltä puhaltava pohjoistuuli saanee muuttolinnut liikkeelle tänään. – Sepelhanhet muuttivat jo sunnuntaina, niitä muutamia parvia onnistuin Rääkkylässä näkemään, vaikka ne yöaikaan pääasiassa kulkevatkin, lintuharrastaja Markku Halonen tietää.