Rääkkylän suunta
Selvittäjien Rääkkylälle eilen tarjoama tie näyttää huonoon suuntaan ja osuu kehnoon saumaan. Kunnan päättäjät lähes yksissä tuumin vastustavat liittämistä, itsenäisyyden kannalla seisoo myös pääosa kuntalaisista. Heidän huutonsa hukkuu siihen valitusten ja vastustamisen kuoroon, jossa koko maa juuri nyt huutaa. Rääkkyläläiset eivät saa ääntään kuuluviin, kun päättäjät ovat tulleet kuuroiksi vastalauseille – riippumatta niiden laadusta.
Rääkkylän itsenäisenä jatkoa tukeva tekijä olisi voinut – ja voi toki vieläkin – olla sote-hallinnon ja maakunnallisen hallinnon järjestelyn paha keskeneräisyys ja muutosten vaikutus kuntiin. Nyt yksittäisiä ratkaisuja näköjään tehdään, hallitusohjelmasta poiketen, pala kerrallaan. Rääkkylän tapaus olisi voitu käsitellä aivan hyvin osana kokonaisuutta. Kuntaa kuitenkin uhkaa kriisipykälän käyttö, nopeasti ja suoraviivaisesti.
Naapuri Kitee on vahvistanut hämmästyttävästi talouttaan. Vielä muutama vuosi sitten kaupungista ei olisi ollut kenenkään kaitsijaksi, niin tappiollista sen oma taloudenpito oli. Jollain ihmeen konstilla Keski-Karjalan ydin saatiin lähes rapakuntoon. Kitee tuskin on innostunut suuntaamaan investointejaan jatkossa kovin merkittävästi nykyisten rajojensa ulkopuolelle, mutta sillä on paremmat edellytykset omista asioistaan huolehtimiseen.
Suurin yksittäinen menettäjä uhkaa tulla Rääkkylän koulutoimesta, joka on monien säästövaiheiden myötä keskitetty yhteen koulukeskukseen. Liitos Kiteeseen tietänee vähintään oman yläasteen menettämistä. Varsinkin saarilla asuville se tarkoittaa todella pitkiä koulumatkoja. Liperiäkin jouduttaneen miettimään koulusuuntana.
Saarilla asuvat joutuisivat liitoksen myötä yhä kauemmas kunnallisista palveluista. Kun kyse on keskimääräistä ikääntyneemmästä väestöstä, tulee varsinkin terveyspalvelujen saavutettavuudesta iso ongelma.
Liitosta ajetaan nyt kuin käärmettä pyssyyn. Kunnan päättäjät saavat luvan toistaa oman mielipiteensä, mutta sillä tuskin on suurempaa merkitystä. Vain tiukka linjaus valtioneuvoston käsittelyssä voi enää kääntää päätöksen toiseksi. Sekin on aikataulutettu kesäkuulle, joten pitkään taistoon ei jätetä aikaa.
Rääkkylä elää nyt ison ratkaisun sisällä. Lähikuukaudet näyttävät, syntyykö Rääkkylän ratkaisu II kuntalaisten vai valtion tahdon mukaisesti.