Kylmää kyytiä

Tämä talvi koettelee poikkeuksellisesti. Pakkaslukemat purevat jo sinällään, viima tuo ulkona jopa kymmenen astetta lisää miinuksia ja pitkäaikainen kylmä jakso alkaa koetella vähän kaikkia rakenteita.

Jos pakkaslukemia tulkitsee paikkakunnittain, kylmimpänä tämän talven tuntevat rääkkyläläiset, joilta ollaan nyt viemässä kunnallinen itsenäisyys pikavauhtia. Jos taas tulkitsee valtiovallan otteita, niin kovin uhkaavalta näyttää Rääkkylän muuttuminen kaupunkimiljööksi, joko osaksi Joensuuta tai Kiteetä.

Molemmat sulhot ja morsian ovat liitolle vastahakoisia. Kokemukset Kitee-kimpasta eivät tuloksillaan kannusta niin sanottuun yhteistyöhön. Joensuu taas tuntuu liian kaukaiselta, vaikka se Hammaslahden/Pyhäselän myötä rajanaapuri onkin. Liperiä ei selvityskartalle ole otettu mukaan, huolimatta siitä, että kunta olisi saarten asukkaiden kannalta läheisin ja ehkä paraskin vaihtoehto.

Vahvasti valtiontukien varassa elävä kunta on tehnyt taloudessaan lieviä taikatemppuja ahdingosta selvitäkseen. Raha on kuitenkin vahva konsultti, jota valtiovalta yksin ohjailee. Rahan voimalla on mahdollisuus taivutella myös jompikumpi ottajaosapuolista suosiolliseksi.

Kuntaliitoksilla on taipumus kuihduttaa reunapitäjien palveluja, tämä on jo maakunnassa nähty. Rääkkylässä on iso kunnantalo, se ei mihinkään katoa, kunnassa on aivan kuin tulevaa ennakoiden rohkeasti nostettu asukkaiden sähköiset palvelut valtakunnalliselle tasolle Valopiuhan myötä, kunnassa on vahva ja varsin yhtenäinen Rääkkylä-henki, joka toivoisi säilyvän kaikissa tilanteissa.

Onko pyrkimys Rääkkylän liittämiseksi ollenkaan oikein ajoitettu ja tarpeellinen suurten muutosten kynnyksellä? Siun sote ja uusi maakuntahallinto enteilevät sitä, että kymmenen vuoden kuluttua Pohjois-Karjala rakentuu keskusjohtoiseksi hallintoalueeksi, jonka keskus ja ainoa kunta on Joensuu. Nykyiset kuntakeskukset ovat pitäjiä ja kyliä, jotka voimakkaasti supistuneiden tehtäviensä myötä keskittyvät ylläpitämään ja kehittämään oman asuinpiirinsä henkistä hyvinvointia.

Näin puheet kuntaliitoksista voitaisiin tässä vaiheessa kokonaan lopettaa ja käyttää se energia tärkeämpiin asioihin. Ratkaisut tulisivat sitten aikanaan, kerralla ylhäältä saneltuina.

Vastaa