29.3.2017
Kesäasunto on eniten koti

Kuorinka näyttää kauneutensa myös hangen ja jään pitäessä järveä kahleissaan: vapaa-ajan asunnon ikkunoista avautuvat huikeat maisemat. Vaikka vielä ei voi seurata telkkiä ja muita sukeltajia, tieto vapautuvista vesistä on jo ilmassa. Musiikkilaitteesta soiva Kuorinka-valssi täydentää tunnelman.
27.3.2017
Leipäpäivän toiminta laajenee

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
27.3.2017
Mikä torille nimeksi?

Liperin kirkonkylälle entisen ravintolakiinteistön tiloihin perustettavan tuottajatorin käynnistyminen edistyy. Osuuskuntaperiaatteella toimiva erilaisia tuotteita ja palveluja markkinoiva ja myyvä paikka on avautumassa kesän alussa. Liperin Leipäpäivä ry:n sihteeri ja asiamies Johanna Rinnekari tiedotti hankkeen tämänhetkisestä tilanteesta yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä.
22.3.2017
Ravintolapäivässä saa elämyksiä

Kiinalaisen ruoan mausteinen tuoksu kutkuttaa ihanasti nenää jo portailla: Parren Peti ja Puuro Lammulla on avannut ovensa ravintolapäivänä. Liperiläinen yrittäjäpariskunta Raija ja Rolf Albert on loihtinut ison tupansa pöydälle herkkuja, joita ruokailemaan tulleet nauttivat tunnelmassa viipyillen.
20.3.2017
Koululaiset osaavat järjestää tapahtuman!

Viinijärven koulu oli lauantaina täynnä iloista kuhinaa: touhukkaita lapsia vilisti paikasta toiseen ja yhtä touhukkaat järjestäjät puuhailivat hymyssä suin. Luokkaretkirahastoa kartuttava 6A-luokka suunnitteli ja toteutti tapahtumapäivän alle kymmenvuotiaille lapsille ja heidän perheilleen.
15.3.2017
Vesiosuuskunnan hanke pieneni Roukalahdella
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
13.3.2017
Kulmala huolissaan eläkeläisten tilanteesta

Kansanedustaja Kari Kulmala (ps.) sai kuulla Liperissä järjestetyllä soppakiertueella kansalaisten viestejä päättäjille. Lihasopan ryydittämä kansanedustajan ja samalla kuntavaaliehdokkaiden tapaaminen toteutui kaikissa kolmessa taajamassa.
9.3.2017
Virtaa varteen maaseudun ihmisille

Liperin maa- ja kotitalousnaiset saavat nyt ja jatkossa elämään uutta eliksiiriä. Syksystä lähtien on huhkittu kuntosaleilla jumpparyhmissä, ja nyt on käynnistymässä hyvinvointihankkeen laajempi osuus.
9.3.2017
Kohennusta kunnan teille
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
8.3.2017
Rivitalojen lisäkäyttöä selvitetään
Rääkkylän maanantaina kokoontunut kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnan rivitalojen lisäkäyttömahdollisuuksia selvitetään. Valtuutettu Matti Kontiainen perustelee aloitettaan monien kesä- ja muiden tapahtumien majoittujilla sekä esimerkiksi reppureissaajille tarjottavaksi edulliseksi vaihtoehdoksi. Majoituskapasiteetin lisäys auttaisi myös matkailualaa.
8.3.2017
Tietoverkko-osuuskunnan lainapäätös pysyy
Rääkkylän kunnanhallitus päätti hylätä perusteettomana Martti Parviaisen ja Petteri Pakarisen tekemän oikaisuvaatimuksen, joka koski Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunnalle myönnettyä lainaa. Tekijät vaativat päätöksen hylkäämistä. Perusteluina he esittivät lainan myöntämisen olleen vastoin hyväksyttyä talousarviota sekä vastoin kunnanhallituksen hyväksymää vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjetta.
8.3.2017
Ilmavoimat vuotta vaille sata

Suomen Ilmavoimien perustamisen vuosipäivää juhlitaan 6.3. Sen kunniaksi myös Joensuun lentoasemalla Liperissä kokoonnuttiin jokavuotiseen tapaan muistomerkille, joka on pystytetty Ilmavoimien joukko-osastoissa sota-aikana Onttolan lentokentällä palvelleiden muistolle. Merkin pronssinen laatta on kiinnitetty sodanaikaiseen panssariesteeseen.
7.3.2017
Halki Linnunradan

Hiihtolomalla oli mahdollisuus päästä seikkailulle avaruuteen. Sanaratas ry:n yhdessä Liperin vapaa-aikatoimen kanssa järjestämällä leirillä Ylämyllyn yritystalolla kymmenen alakoululaista virittäytyi avaruustunnelmiin monin eri tavoin.
7.3.2017
Tikkuaski kertoo historiaa

– Idea tehdä näyttely tulitikkurasioiden kansista syntyi viime kesänä, kun kuljin yhden entisen työpaikkani eli Pohjois-Karjalan Patteriston ohi Ylämyllyllä. Havahduin Suomen juhlavuoden ajatukseen, että jotain voisi itsekin järjestää sen kunniaksi. Tulitikkuaskien kannet kertovat Suomen historiaa, valottaa kerimäkeläinen Kalervo Nissinen.
6.3.2017
Viherkasteella tulipalo
Länsi-Karjalan Energiaosuuskunnan hakelaitoksen lämpökontti Ylämyllyllä oli varhain aamulla tulessa Viherkaste Oy:n työntekijöiden saapuessa töihin puutarhalle. Päivystävän palomestarin Jukka Saarelaisen mukaan palon arvioitu syttymissyy on niin sanottu takatuli, eli tuli on levinnyt polttolaitteistolta ruuvikuljetinta pitkin hakevarastoon kaksikerroksisessa hakekeskuksessa.
3.3.2017
Lykkyä-tuki menee tarpeeseen

Kasvot hehkuivat iloa keskiviikkona Ylämyllyn monitoimitalolla, kun Liperin yhteiskoulun kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Hirvonen ojensi avustuskuoria kuudelle liperiläiselle opiskelijalle. 150 euron arvoiset lahjakortit on kohdennettu hakijoiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti eri kauppaliikkeisiin.
28.2.2017
Talviklassikko kokosi fanit

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
28.2.2017
Nuori ohjaaja ei tuhlaa aikaa

Liperiläislähtöinen Anniina Joensalo ohjasi isoisänsä Paavo Joensalon koko illan näytelmän vajaan puolen tunnin lyhytelokuvaksi osoittaen alkuperäisen käsikirjoituksen mukaisesti, että aikaa ei pidä tuhlata. Tarinan ytimenä on suvaitsevaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen.
28.2.2017
Talven riemuja Salokylällä

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
27.2.2017
Harmonikka soi joka päivä

Liperiläinen 15-vuotias Denis Moskvin ottaa syliinsä melodiabassoharmonikan, ja Sibeliuksen Finlandia-hymni täyttää tilan. Keski-Karjalan musiikkiopiston harmonikansoiton opettaja Terhi Sjöblom nyökyttelee tyytyväisenä.
20.2.2017
Tulevaisuuden mestarit kisoissa

Lauantaina Pärnävaaralla pidetyissä Hippohiihdoissa tulevat mestarihiihtäjät saivat näyttää taitojaan aurinkoisessa talvisäässä. Pienet kilpailijat suihkivat ilman voiteluongelmia maaliin, jossa jokainen sai mitalin pankin väeltä ja karkkia Hanna-Hipolta.
20.2.2017
Orvokeissa rutut oikenevat

– Onpa sulla ruttuset orvokit! tokaisivat naiset kesäkuun alussa vuonna 2012 Liperin Lavatanssijoiden puheenjohtajalle Pirjo Kettuselle, joka oli kutsunut kavereita juhlimaan polttareitaan. Täytekakun koristeena olleista rypistyneistä aidoista kukista syntyi nimi ryhmälle, joka kokoontuu muutaman kerran vuodessa oikomaan ruttuja sekä sisältä että ulkoa.
6.2.2017
Juhlakisoissa kohtasivat myös seuran perustajat

Liperin Hiihtoseuran juhlakilpailu Pärnävaaralla oli yli sadan kilpailijan ja monen pitkään seurassa toimineen henkilön kohtaaminen. Paikkakunnan hiihtämisen yhteen seuraan 30 vuotta sitten keskittänyt urheiluseura perustettiin tarpeeseen.
6.2.2017
Arjen sujuminen olennaista
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
5.2.2017
Trollausta vai rollausta?
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
1.2.2017
Salokylällä oltiin Meijän nurkilla

Kyläkierros Liperin alueella jatkui tiistai-iltana Salokylällä, jonka kylätalolle kokoontui kolmisenkymmentä henkilöä kuulemaan ajankohtaisia asioita. Meijän nurkilla kokoonnutaan vielä neljä kertaa eri kylillä Liperissä helmi- ja maaliskuun aikana.
31.1.2017
Palkitsemiset ilahduttivat

Liperin kunnan jakamien huomionosoitusten saajat olivat iloisia saamistaan tunnustuksista. Vuoden 2016 erilaisista teoista palkitut saivat myös Penttilä-salin yleisöltä lämpimät aplodit aikaansaamisistaan.
30.1.2017
Ollilan tuvan uusi elämä

Mattisenlahdentiellä tarvittiin lauantaina liikenteenohjausta, kun Ollilan tuvan avajaisissa riitti väkeä sananmukaisesti paikan täydeltä. Anne Karttusen ja Kari Kuisman yrityksen talvipäivä innosti ihmisiä paikalle läheltä ja kaukaa.
26.1.2017
Ristisaatto kulki halki Viinijärven

Viinijärven kylän ja ortodoksisen hautausmaan läpi kulkenut ristisaatto päätti ekumeenisen rukousviikon Liperissä. Kansainvälistä kristittyjen ykseyden viikkoa vietetään joka vuosi samaan aikaan tammikuussa, mutta Viinijärvellä Paavalin päivän paukkupakkasilla kulkeneet osallistujat miettivät sään vaikutusta tapahtumaan.
23.1.2017
Taikasanoilla tehdään ihmeitä

Kun sanoo maagiset sanat ”jokeri pokeri box”, voi huivin alta löytyä oikea kyyhkynen tai koira, laatikosta velmuileva Rock-Ari tai ilmasta tipahdella kymmenittäin leikkiautoja. Kun vielä lisätään taikapuhalluksia ja -suolaa, muuttuu tavallinen hansikas suurensuureksi tai pikkuruiseksi, maahan suorastaan sataa kukkia tai tottelematon jakkara hypähtelee omia aikojaan.
23.1.2017
Muistot soivat kauniisti

Veljesten Mika ja Arto Tarkkosen harmonikat loihtivat Liperin Penttilä-saliin sunnuntai-iltapäivänä tunnelmia menneiltä vuosikymmeniltä. Nuoruusmuistoja-konsertin yleisö eli täysillä mukana.
23.1.2017
Varuskunta oli aarreaitta

Ylämyllyläinen Eila Gavrilov elää vieläkin Jyrinkylässä entisellä varuskunnan alueella, jonne hän nuorena vaimona 1950-luvun alussa tuli. – Tämä on käsittämättömän hieno paikka, hän muistelee elämäniloisen yhteisöllisyyden täyttämiä vuosia Paloaukealla.
22.1.2017
Monipuolisuutta pienestä pitäen

Iloisempaa meininkiä saa hakea, kun Paloaukean päiväkodin liikuntasalissa pääsevät vauhtiin Liperin Taimen urheilukoululaiset vanhempineen. Viime syksynä aloitettu monilajikoulu on yleisurheilujaostossa toimivan Janne Kivelän kuningasajatus, jonka myötä lapset saavat vuoroviikoin harrastaa lentopalloa, painia ja yleisurheilua.
18.1.2017
Pellet opettavat leikin varjolla

Jyrissä eskarilaiset ja neljän ensimmäisen luokan oppilaat saivat keskiviikkona nauttia piristävän opetustuokion, kun Teatteri Huuliveikko vieraili Ylämyllyn koululla Kaksi pelleä –esityksellä. Huumorin keinoin opittiin tärkeitä asioita esimerkiksi kiusaamisen ehkäisystä ja liikenteessä kulkemisesta.
16.1.2017
Karaokekerhossa saa jokainen laulaa

Ei itketä lauantaina, voisi vanhan iskelmän sanoin todeta, sillä karaokekerhossa Liperin vapaa-aikatoimentiloissa kirkonkylällä kaikuvat iloiset sävelet juuri viikonloppuna. Lauantai-iltapäivisin kokoonnutaan pariksi tunniksi laulamaan yksin, duettona tai yhdessä, miten vain sävelmät kullekin sopivat.
14.1.2017
Roukalahdella kiekkoillaan kylähengessä

Hiki virtaa, nauru raikuu ja kannustavat huudot lentelevät ilmassa, kun Roukalahdella pelataan jääkiekkoa tähtitaivaan alla. Kylän valaistu jääkiekkokenttä on nyt entistä ehompi liikuntapaikka, kun kaukalon laidalle on saatu talkoovoimin uusi pukukoppirakennus. Pelaamaan tulleet miehet kiittelevät asiasta erityisesti Janne Näätästä, joka puolestaan jakaa kiitoksen kaikille tekijöille.
9.1.2017
Juhlavuosi käynnistyi museoissa

Suomen itsenäisyyden juhlavuotta käynnistettiin loppiaisviikonloppuna museoissa eri puolilla maata. Liperi oli yksi 150:sta tapahtumaan osallistuneesta paikkakunnasta. Tilaisuus on osa Yhteinen perintö -hanketta, jonka tarkoituksena on saada näkyvyyttä museoiden toiminnalle ja aktivoida yleisöä juhlavuoden viettoon. Kahvittelun lisäksi yleisö pääsi Liperissä tutustumaan Tähkä-halliin ja Enwald-museoon.


