Kiinteistöveroselvitys jatkuu

Liperin kunta jatkaa kiinteistöveroselvityksen tekemistä. Se kuuluu kunnan talouden tasapainottamisohjelmaan, sillä selvityksen on tarkoitus tuoda kunnan verotulokassaan lisää 20 000 euroa vuodessa.

Kemera-tuet olleet suosittuja

Metsänhoitotöiden Kemera-tukia on maksettu valtakunnallisesti aiempaa enemmän. Arvinsalmen kahta puolta metsissä on huiskittu entiseen tahtiin alkuvuoden aikana, joskin osa puiden kasvua ja korjuuta edistävistä töistä jakautuu epätasaisesti kalenterivuodelle.

Lentokentän hiljaiselo jatkuu

Joensuu-Liperin lentokenttä ei herää henkiin sen enempää heinäkuussa kuin syksylläkään. Finnair tiedotti, että lentotauko Joensuuhun ja neljälle muulle maakuntakentälle kestää koko lokakuun lopussa päättyvän kesäkauden. Talvikauden tilannetta arvioidaan, kun nähdään kasvaako lentomatkustuksen kysyntä kesän aikana.

Reilu neljännes luontoon

Rääkkylän elinvoimalautakunta päätti vesimittarikaivon rakentamisesta Kiteentien ja Kylätien risteykseen. Mittarin avulla saadaan vainu, minne vesijohtoverkostosta vuotaa turhan kirkasta kasteluvettä.

Vesilaskut maksettava

Rääkkylän elinvoimalautakunta totesi viime viikon kokouksessaan, että vesilaskujen perintään tarvitaan selkeä linjaus.

Kaksi viikkoa koulua kera koronarajoitusten

Aurinko paistaa ja kaverukset juttelevat keskenään pihalla. Näkymä Liperin koulun pihalla on tuttu ja turvallinen. Samaan aikaan opinahjon arki on kuitenkin mullistunut melkoisesti.

Inventointikuvaukset alkavat kesäkuussa Ylämyllyllä

Jos kesäkuussa takapihalle pölähtää arkkitehti kameran kanssa, ei kuvaaja auta pois hätistellä. Honkalammella ja Leinosenlammen itä- ja pohjoisosissa tehdään vanhan rakennuskannan inventointia.

Kivisalmen lavalla ei tanssita alkukesällä

Esko Ilonen Joensuun Viihdemarkkinointi ky:stä kertoi viime viikolla sosiaalisessa mediassa, että juhannuksena ei Kivisalmen lavalla järjestetä tansseja koronaviruspandemian vuoksi.

Finnair ei lennä Joensuu-Liperin lentokentälle koko kesänä

Finnair ilmoitti sunnuntaina, että lentotauko Joensuuhun ei lopu heinäkuussa, vaan jatkuu koko kesän 2020. Talvikautta arvioidaan myöhemmin.

Veeti Pyykkö nuorten maajoukkueeseen

Liperin Hiihtoseuraa edustava Veeti Pyykkö on valittu hiihdon nuorten maajoukkueeseen.