Rääkkylässä kasvatetaan erikoissienten ymppejä

Rääkkylän kunnantalon yläkerrassa on herännyt henkiin luonnontuotteisiin erikoistunut yritys. Nyyrikki Metsäpalvelujen kuusi osakasta halusivat kokeilla sivutoimisesti siipiään ja tuoda luonnontuotteita metsänomistajien saataville.

Maraton lauantain ratoksi

Liperin Salokylällä asuva Emmi Nissinen haastoi itsensä ja kaverinsa Saana Lavikaisen maratonkävelyyn. Lauantai-iltana 15-vuotias tyttö saattoi todeta urakoineensa 42,33 kilometriä reilun kymmenen tunnin aikana.

Unelmien urheilua joka päivä

Yhdeksänvuotiaan Sara Noposen päivät ovat täynnä liikuntaa. Ylämyllyläistyttö viettää paljon aikaa keppihevosten, jalkapallon ja aitojen keskellä kirmaillen.

Lossilla ei vielä erikoisjärjestelyjä

Arvinsalmen lossilla ei ole vielä juurikaan erikoisjärjestelyjä remontin vuoksi. Tällä hetkellä autoilijoita pyydetään jonottamaan hieman normaalia kauempana rannasta.

Tapahtumakalenteria viimeistellään Liperissä

Valtioneuvoston maanantaina kertomat uudet koronalinjaukset ovat vauhdittaneet tekemään päätöksiä kesän toiminnoista. Liperin kunta kokoaa kesän tapahtumakalenteriin muutoksia, jotta se saataisiin julkaistua toukokuun puolivälissä.

Yläkoululaiset pidetään erillään

Valtioneuvosto päätti viime viikolla, että peruskouluissa palataan lähiopetukseen viikon päästä. Valtion antamien ohjeiden pohjalta kunnissa ja yksittäisissä kouluyksiköissä on laadittu suunnitelmia.

Koronasta miljoonalasku

Koronaepidemian vaikutukset Liperin kunnan talouteen ovat yli viisi miljoonaa euroa, arvioidaan maanantaina kokoontuvan kunnanhallituksen esityslistalla.

Mustikka on paikoin paleltunut

Metsäntutkimuksen asiantuntija Kauko Salo jakaa retkeilijöiden havainnon mustikkavarvikkojen ruskettumisesta. Paikoitellen mustikkakasvustot ovat kuivaneet kokonaan talven ja kevätahavien aikaan.

Kirjastot aukeavat varsinaisesti kesäkuussa

Hallitus linjasi maanantai-iltana, että kirjastot voivat aloittaa uloslainauksen vaikka heti. Kirjastot kuitenkin muistuttavat, että tilanne vaatii ennakkovalmisteluja kuten työntekijöiden kutsumisen takaisin töihin.

Laita roska taskuun, toivoo Heikki

Ruohotupsujen vasta heräillessä on paras aika korjata jätesatoa teiden varsilta. Liperiläinen Heikki Rajapolvi tarttui toimeen vapun tietämillä.