30.3.2026
Kesänopeusrajoitukset käyttöön vaiheittain – liukkaat kelit voivat edelleen yllättää

Maanteillä siirrytään kesäajan nopeusrajoituksiin keskiviikosta 1. huhtikuuta alkaen. Muutokset toteutetaan vaiheittain eri puolilla maata, ja koko Suomessa kesärajoitukset ovat käytössä viimeistään huhtikuun loppuun mennessä.
30.3.2026
Risujen poltossa pienikin huolimattomuus voi johtaa turhaan hälytykseen

Keväisin pihoilla ja metsänreunoissa poltetaan runsaasti risukasoja, kun talven jäljiltä kertyneitä oksia ja haravointijätettä hävitetään. Risujen poltto on sallittua, mutta siihen liittyy selkeitä pelisääntöjä – ja niiden laiminlyönti voi aiheuttaa paitsi vaaratilanteita, myös turhia hälytyksiä pelastuslaitokselle.
30.3.2026
“Saa ihan laillisesti kokeilla omia rajojaan” – viinijärveläinen Arttu Kokko on tehnyt määrätietoista työtä rallin parissa jo vuosia

Autourheilu ei ole hätäisen ihmisen hommaa – niin ristiriitaiselta kuin se saattaa kuulostaakin. Vaikka kilvanajossa pärjää parhaiten se, joka on nopein, kysyy lajin harrastaminen kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Onnistunut suoritus kun on kiinni sekä kuljettajasta että autosta.
29.3.2026
Sarjakuva kohtaa tieteen – viinijärveläissyntyinen Kari Korolainen yhdistää tutkimuksen ja taiteen

Mitä yhteistä on sarjakuvalla ja tieteellisellä tutkimuksella? Äkkiseltään voisi ajatella, ettei paljoakaan. Viinijärveläissyntyinen Kari Korolainen on kuitenkin toista mieltä – onhan hän työstänyt sarjakuva-albumeita osana tieteellistä tutkimusta.
28.3.2026
“Harvassa pitäjässä järjestetään” – vapputapahtuma tuo eloa Liperin kirkonkylälle

Liperin kirkonkylän vapputapahtuman suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa: esiintymislavan paikka on päätetty ja ensimmäiset näytteilleasettajat ovat ilmoittautuneet.
27.3.2026
Ensimmäisestä vuosikerrasta: “Jännitys ei ole vieläkään lauennut” – abien tunnelmia vuodelta 1967

Jotkut asiat eivät muutu, vaikka vuosikymmenet vierivät. Ylioppilaskirjoitukset lukeutuvat näihin – niiden tulokset kiinnostavat vuodesta ja vuosikymmestä toiseen, vaikkakin eri ihmisiä. Ovathan kirjoitukset kutkuttavimmillaan silloin, kun kokeissa ahertaa joku läheinen.
26.3.2026
Aikainen kevät voi tuoda korvasienet esiin tavallista aiemmin

Korvasienikausi voi käynnistyä tänä vuonna tavanomaista aikaisemmin, sillä lumet ovat sulaneet nopeasti ja kevät on edennyt vauhdilla.
26.3.2026
Rääkkylän työttömyystilanne on maakunnan synkin

Pohjois-Karjalan työllisyystilanne on pysynyt melko muuttumattomana alkuvuoden aikana. Tuoreimpien, helmikuun lopun tilannetta kuvaavien tilastojen mukaan maakunnan työttömyysaste on 15,4 prosenttia. Kuukautta aiemmin vastaava luku oli niin ikään 15,4.
26.3.2026
Toimittajan kolumni: Haave maalla asumisesta elää – löytyykö tie Rääkkylän saarille?

Suomessa moni haaveilee maalla asumisesta. Kyselyiden mukaan jopa puolet suomalaisista voisi kuvitella asuvansa väljemmin, luonnon lähellä. Maalla asumiseen liitetään paljon hyvää. Rauha, tila, luonto ja yhteisöllisyys houkuttelevat. Ajatus omasta pihasta, hiljaisuudesta ja kiireettömämmästä arjesta puhuttelee monia. Ei siis ole ihme, että haave elää sitkeästi, vaikka kaupungistuminen jatkuu.
25.3.2026
Saimaan syväväylien liikennekausi alkaa pian

Saimaan syväväylien liikennekausi alkaa huhtikuun alussa.
25.3.2026
Lue tästä, ketkä hakivat Rääkkylän kunnanjohtajan virkaa

Rääkkylän kunnanjohtajan virka on herättänyt mielenkiintoa. Määräaikaan eli keskiviikkoon 25. maaliskuuta kello 15:een mennessä virkaa haki kaikkiaan 21 henkilöä.
25.3.2026
Kysyimme, kuinka paljon metsää Liperin ja Rääkkylän kunnat omistavat

Kuntien omistamat metsät ovat osa niiden varallisuutta – mutta kuinka paljon metsää Liperillä ja Rääkkylällä on?
25.3.2026
“Mitään dramatiikkaa tähän ei liity” – Rääkkylän koulun rakennusurakka kilpailutetaan uudelleen

Rääkkylään rakennettavan uuden koulun rakennusurakka kilpailutetaan uudelleen. Kilpailutuksen tekee Pohjois-Karjalan hankintatoimi, Rääkkylän kunnanvaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti.
24.3.2026
“Talvi armahti” – Hiekoitushiekkojen poisto käynnistyi Liperissä ja Rääkkylässä

Hiekoitushiekkojen poisto on alkanut sekä Liperissä että Rääkkylässä.
24.3.2026
“Ihan mukavasti on hakemuksia tullut” – Rääkkylän kunnanjohtajan viran hakuaika päättyy keskiviikkona

Rääkkylässä haettavana oleva kunnanjohtajan virka on herättänyt kiinnostusta.
24.3.2026
Älä hätäile pihan kevätsiivouksessa – kasvit ja hyönteiset hyötyvät maltista

Aikaisin alkanut kevät houkuttelee pihatöihin, mutta liian varhainen siivous voi vahingoittaa kasveja, muistuttaa Biolan Oy tiedotteessaan. Kuivuneet lehdet ja varret suojaavat kasveja yhä mahdollisilta pakkasilta ja kevätauringon kuivattavalta vaikutukselta.
24.3.2026
Yhteisötalo kokoaa ihmiset yhteen – mutta ei ilman kustannuksia

Mitä tapahtuu koulukiinteistölle sen jälkeen, kun koulutoiminta siellä on loppunut? Liperin ja Rääkkylän alueella tällaisia kiinteistöjä on useita – merkittävä osa niistä entisiä kyläkouluja, mutta joukkoon mahtuu myös verrattain nykyaikaisia kiinteistöjä, kuten Liperin kirkonkylällä sijaitseva Pienten koulu.
23.3.2026
Lämmin maaliskuu ei vielä aikaista kylvöjä – ”Kylvöt uskaltaa aloittaa vasta toukokuussa”

Maaliskuu on Ilmatieteen laitoksen mukaan alkanut poikkeuksellisen lämpimänä. Kylmän talven jälkeen sää on lauhtunut vauhdilla, ja lämpötilat ovat nousseet nopeasti.
23.3.2026
Ensimmäisestä vuosikerrasta: Kun viinijärveläiset putkivettä saivat

Miten vesihuolto toimi Viinijärvellä vuonna 1967? Vastaus tähän ja moniin muihin menneitä vuosikymmeniä koskeviin kysymyksiin löytyy Kotiseutu-uutisten vanhoista numeroista. Maaliskuun 31. päivänä vuonna 1967 ilmestyneessä lehdessä nimittäin uutisoitiin viinijärveläisten saavan putkivettä.
23.3.2026
Huoli suomenhevosista teki vaiviolaisesta Jan-Erikistä tubettajan

Mitä kaikkea vaiviolaisella tallilla tapahtuu? Vastaus kysymykseen löytyy YouTubesta, Jan-Erik Hiltusen Konittaja-kanavalta, jossa seurataan kahden hevosen, Paukun ja Urkin, elämää sekä hevosharrastajan päivittäisiä puuhia.
22.3.2026
“Yhteisöllisyys vetoaa” – Jaana Tarkkonen palkittiin Vuoden ohjaajana Pohjois-Karjalassa

Ylämyllyläinen Jaana Tarkkonen on palkittu Pohjois-Karjalan alueen Vuoden ohjaajana 2025. Palkinnon myönsi Suomen Nuorisoseurat.
22.3.2026
Islab käynnistää yt-neuvottelut – taustalla tutkimusten väheneminen

Islabin hyvinvointiyhtymän hallitus päätti kokouksessaan 20. maaliskuuta yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Päätöksen taustalla on laboratoriopalvelujen kysynnän pitkäaikainen lasku sekä analytiikan keskittämiset, jotka ovat vähentäneet työmäärää useissa toimipaikoissa.
21.3.2026
Nuorten työllistymistä tuetaan työllistymissetelillä – Pohjois-Karjalassa tukea on käytettävissä 1,22 miljoonaa euroa

Nuorten työllistymistä pyritään vauhdittamaan uudella tukimuodolla, joka on otettu käyttöön myös Pohjois-Karjalassa. Nuorten työllistymisseteli tuli Suomessa käyttöön vuoden 2026 alussa osana hallituksen työllisyystoimia ja nuorisotyöttömyyden vähentämiseen tähtäävää kokonaisuutta.
21.3.2026
Lähes 40 kansanedustajaa vaatii verkkokalastuskiellon pidentämistä saimaannorpan elinalueella

Lähes 40 kansanedustajaa on toimittanut maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahille (kd.) avoimen kirjeen, jolla he vaativat ministeriä pidentämään verkkokalastuskieltoa saimaannorpan elinalueella heinäkuun loppuun.
21.3.2026
Rääkkyläläinen Kukkamaan pientila mukaan Karelia à la carte -verkostoon

Karelia à la carte -ruokamatkailuverkosto on laajentunut Rääkkylässä. Hunajaa, makusiirappeja, yrttisuolaa ja muita tuotteita tuottava Kukkamaan pientila hyväksyttiin maaliskuun alkupuolella verkoston jäseneksi.
20.3.2026
”Tavoitteena on saada lisää väkeä Rääkkylän saarille” – Tyhjiin taloihin etsitään uusia asukkaita

Onko Oravisalossa ja Varpasalossa tyhjillään olevia kiinteistöjä? Missä ne sijaitsevat? Näihin kysymyksiin etsitään nyt vastausta Elämää tyhjiin koteihin – asuntomessut Rääkkylän saarilla -valmisteluhankkeen avulla.
20.3.2026
Mattisenlahden koulu kiinnostaa, mutta ostotarjousta siitä ei ole jätetty

Liperiläisessä Mattisenlahden koulussa on meneillään viimeinen lukuvuosi. Kyläkoulu on päätetty lakkauttaa, ja reilun parin kuukauden kuluttua koulutoiminta kylällä päättyy. Samalla loppuu myös erilaisten ryhmien, kuten Joensuun seudun kansalaisopiston ryhmien, kokoontuminen kiinteistössä.
19.3.2026
Taidenäyttelyiden järjestäminen on nyt mahdollista myös Ylämyllyn kirjastossa

Ylämyllyn kirjastossa voi nyt järjestää taidenäyttelyitä. Kirjaston nuorten tilaan on asennettu kiskot, joihin taideteoksia, kuten tauluja, on mahdollista ripustaa.
19.3.2026
Poliisi varoittaa: Huijarit vaanivat verkkopankkitunnuksiasi ja kehottavat siirtämään rahaa “turvatileille”, jollaisia ei edes ole olemassa

Helmikuussa Itä-Suomen poliisin tietoon tuli 311 petosta tai maksuvälinepetosta. Näistä petoksista 175 – eli 56 prosenttia – oli tehty tietoverkkoa hyväksikäyttäen. Yksittäisten rikosvahinkojen rahallinen suuruus vaihteli noin tuhannesta eurosta lähes sataan tuhanteen euroon.
18.3.2026
Pitääkö kunnan yhtiöittää kiinteistöjään? – Rääkkylässä todettiin, ettei tarvitse

Pitääkö kunnan omistamat sote- ja pelastuskiinteistöt yhtiöittää? Tätä kysymystä Rääkkylän kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan maanantaina 16. maaliskuuta.
18.3.2026
Viranomaisposti sähköistyy – paperinen posti on silti edelleen vaihtoehto

Eduskunta hyväksyi 11. maaliskuuta 2026 lakimuutokset, joiden myötä digitaalisesti asioivat saavat viranomaisten lähettämän postin jatkossa ensisijaisesti digitaalisesti. Paperinen viranomaisposti säilyy vaihtoehtona kaikille.
18.3.2026
Saimaalle esitetään uusia kalastusrajoituksia – Rääkkylä puoltaa maa- ja metsätalousministeriön esitystä

Maa- ja metsätalousministeriö esittää uusia kalastusrajoituksia Saimaalle saimaannorpan suojelemiseksi. Ministeriö on lähettänyt lausunnoille asetusehdotuksen, jolla kiellettäisiin norpalle kaikkein vaarallisimpien kalanpyydysten ja kalastustapojen käyttö sen keskeisillä elinalueilla.
18.3.2026
Kysyimme Liperin valtuustoryhmien puheenjohtajilta, mistä syntyy Liperin elinvoima – Näin he vastasivat

Liperin kunnan elinvoima rakentuu monesta tekijästä: työpaikoista, yrityksistä, palveluista ja siitä, että ihmiset haluavat asua paikkakunnalla. Paikallisten päättäjien mukaan kunnan tulevaisuuden kannalta keskeisiä seikkoja ovat muun muassa kunnan sijainti sekä toimivat palvelut ja yritykset.
18.3.2026
Pohjois-Karjalan hankintatoimi kilpailuttaa Rääkkylän kunnan järjestämät kuljetukset

Pohjois-Karjalan hankintatoimi kilpailuttaa Rääkkylän kunnan palvelu- ja asiointiliikenteen kuljetukset sekä kunnan muut kuljetukset, jotka järjestetään ajalla 1. elokuuta 2026 – 31. heinäkuuta 2028. Kilpailutukseen sisältyy myös kaksi optiovuotta mallilla 1+1.
17.3.2026
Hallitus esittää Rääkkylän kunnan rehtori-sivistystoimenjohtajaksi Virpi Kinnusta

Virpi Kinnunen on valittu Rääkkylän kunnan rehtori-sivistystoimenjohtajan viransijaiseksi 16. huhtikuuta – 31. heinäkuuta väliseksi ajaksi. Hän sijaistaan tuon ajan viran nykyistä haltijaa Rauni Ronkaista. Rääkkylän kunnanhallitus päätti asiasta kokouksessaan maanantaina 16. maaliskuuta.
17.3.2026
Valtakunnallisen kyläkilpailun ehdokkaat on nyt valittu

Suomen Vuoden kylä -ehdokkaat on valittu. Mukana on yksi kylä jokaisesta maakunnasta, joten yhteensä kilpailussa on mukana 18 aktiivista kyläyhteisöä eri puolilta Suomea.
16.3.2026
Välikankaan teollisuusalueella syttyi tulipalo – yrittäjä huomasi palon ja aloitti alkusammutuksen

Välikankaan teollisuusalueella Liperissä sijaitsevassa, noin 600 neliön suuruisessa tehdasrakennuksessa syttyi tulipalo maanantaina 16. maaliskuuta aamukahdeksan aikaan.
16.3.2026
Nuori mies jäi kiinni rattijuopumuksesta Ylämyllyntiellä

Poliisi pysäytti henkilöautolla liikkuneen, vuonna 2001 syntyneen miehen Ylämyllyntiellä Liperissä lauantai-iltana 14. maaliskuuta kello 21:n jälkeen. Pysäytys oli osa poliisin suorittamaa liikenteen valvontaa.
16.3.2026
“Parasta on kaikki” – Ortodoksisuus ja askartelu kulkevat käsi kädessä Taipaleen seurakunnan lastenkerhossa

Keväinen auringonpaiste siivilöityy kauniisti sisälle Viinijärven vanhan pappilan ikkunoista. Kuistin pöydällä on kuivumassa värikkäitä askartelutöitä, joista aikanaan muotoutuu munia, lähestyvän pääsiäisen kunniaksi. Taidokkaat työt on tehty Taipaleen ortodoksisen seurakunnan lastenkerhossa, joka kokoontuu lauantaisin pappilassa.
15.3.2026
Rääkkylän katkeamaton ketju: “Vannoin, etten ikinä muuta Pohjois-Karjalaan” – Rakkaus muutti Markku Saarisen suunnitelmat

Markku Saarinen on yksi heistä, jotka ovat muuttaneet Rääkkylään rakkauden perässä. Näin siitä huolimatta, ettei Keuruulla syntyneestä miehestä pitänyt koskaan tulla pohjoiskarjalaista.
