Varhaiskasvatuksen keskittämistä kartoitetaan

Liperin kunta pohtii varhaiskasvatuksen keskittämistä kirkonkylällä ensi vuoden syksyllä koulukeskuksen ja Penttilän alueella, kunta tiedottaa.

Duunipajalta neuvoa digiasioihin

Liperin kirkonkylällä kunnantalon tiloissa Duunipajalla aloitti torstaina digineuvonnan palvelupiste, jossa opastetaan ja avustetaan esimerkiksi tiedonhakuun ja digilaitteisiin liittyvissä kysymyksissä. Neuvontaa on tarjolla joulukuuhun saakka.

Taipaleen kirkkokuoroon kaivataan lisää laulajia

Lokakuun alussa määräaikaisuuden jälkeen Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kanttorina aloittanut Päivi Romppanen ja kirkkokuoron pitkäaikainen jäsen Unto Tolvanen kaipaavat lisää laulajia kuoroon. Kuorossa on tällä hetkellä kymmenkunta jäsentä, mutta kanttori Romppasen haaveena on noin 25-jäseninen kuoro.

Maksuton uimahallikokeilu pysyväksi

Liperin omaishoitajien maksuttomien uimahalli- ja kuntosalikäyntien kokeilusta uimahalli Liprakassa tehdään pysyvä käytäntö hyvinvointilautakunnan päätöksen mukaan.

Helposti lähestyttävä ja ihmisläheinen

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Tuomas Järvelin on toiminut tehtävässä nyt noin parin kuukauden ajan. Hän aloitti perehtymisen heinäkuun puolella ja aivan virallinen aloitus ajoittuu marraskuun alkuun. Seurakunta on hänelle jo entuudestaan tuttu viime vuosikymmenen alkupuolelta.

Lykkyä toi mestarit lavalle

Laulu on Liperissä monin tavoin lahja, ja siitä noin 500 ihmistä sai nauttia lauantaina kirkonkylän koulukeskuksella. Seitsemättä kertaa järjestetty Lykkyä-konsertti tykitti lavalle musiikillisen ilottelun, jonka aikana katsomossa sekä kuivailtiin silmänurkkia liikutuksesta että osoitettiin kunniaa illan lopuksi seisten aplodeeraamalla.

Yllätys palkitsi kauden onnistujat

Ylämyllyn Yllätyksen kauden 2023 päättäjäisissä palkittiin tukku seuran menestyjiä sekä onnistujia. Seuran kiertopalkinnot ojennettiin Otto Mustoselle ja Martti Vihavaiselle, tyttöjen kiertopalkinnot jaettiin puolestaan Ronja Heilmannille ja Neela Myöhäselle.

Heinäveden KD liittyi Liperin paikallisyhdistykseen

Kristillisdemokraattien Liperin paikallisosasto, johon kuuluu nyt myös yhdistymisen jälkeen Heinäveden paikallisosasto, valitsi johtokuntaansa Liperistä Timo Kortelaisen, Jukka Karppisen, Satu Melkon sekä Maija Silvennoisen. 

Jalkapallotytöille pronssisija, naisten nousu pisteen päähän

Ylämyllyn Yllätyksen B-tytöt varmistivat lauantaina kauden päätöspelin 5–0 voitollaan Vaasan ViFK:sta lohkossaan pronssisijan valtakunnallisessa T18 Ykkösessä. Yllätyksen pelaajista Pinja Kurki sijoittui koko Ykkösen maalipörssissä kolmanneksi 29 tehdyllä maalilla.

Iästä tehtiin numero pääjuhlassa

Vanhusten viikon pääjuhlaa vietiin läpi lokakuun ensimmäisenä perjantaina Liperissä Penttilä-salissa leppoisissa musiikkitunnelmissa ja puheissa. Tämän vuoden pääteeman mukaisesti iästä tehtiin numero. 

Raili Makkonen on Vuoden seniori

Viime sunnuntaina Rääkkylässä Vanhusten viikon pääjuhlassa vuosikymmeniä erilaisissa luottamustehtävissä vaikuttanut Raili Makkonen palkittiin vuoden seniorina. Tällä hetkellä hän on Rääkkylän vanhusneuvoston puheenjohtaja.

Maatilojen lukumäärä vähenee edelleen

Tunnetusti maatilojen lukumäärä on vähentynyt ja näyttää myös jatkavan vähenemistään niin Liperissä kuin Rääkkylässäkin. Molemmissa kahdeksan tilaa on niin sanotusti hävinnyt vuoden aikana kartalta. – Myös maitotilojen lukumäärä vähenee ja se vaikuttaa todennäköisesti myös maidon kokonaistuotannon vähentymiseen, maaseutujohtaja Pertti Iivanainen arvioi.

Paukku paras lääke karkotukseen

Viimeisen viikon aikana tilanne Liperin ja Rääkkylän pelloilla oli hanhimuuton suhteen erittäin vilkasta. Lintutietopalvelu Tiiraan tehtyjen havaintojen mukaan Rääkkylässä lokakuun viiden ensimmäisen päivän aikana liki 300 000 hanhea, Liperissä puolestaan määrä oli havaintojen perusteella noin 80 000.

Liikkumalla välttää köntistymisen

Liperiläinen Pentti Huikuri täytti tänä vuonna 80 vuotta, mutta se ei ole haitannut liikkumisen tahtia. Hän suosittelee erityisesti kävelyä, kuntosalia ja uintia.

Rautiainen-Cimrin yhteishankkeen koordinaattoriksi

Rääkkylän kunnan elinvoimalautakunta valitsi Minna Rautiainen-Cimrinin hankekoordinaattoriksi Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -ryhmähankkeeseen. Rautiainen-Cimrin valittiin kahdentoista hakijan joukosta.

Rääkkylässä harrastusmahdollisuudet parantuvat

Rääkkylän elinvoimalautakunta antoi hyväksyntänsä musiikkitalon sisätilojen käyttämisen paintball-sisäradan perustamiseen. Päätös liittyy viime toukokuussa kuntaan tulleeseen kuntalaisaloitteeseen, jossa ehdotettiin paintball-sisäradan rakentamista johonkin tyhjillään olevaan rakennukseen.

Rääkkylässä tehty lyhytelokuva palkittiin – Katso elokuva jutussa olevasta linkistä

Rääkkylässä kuvattu ja rääkkyläläisen Minna Rautiainen-Cimrinin käsikirjoittama sekä tuottama lyhytelokuva voitti kansainvälisen Food Film Menu 2023 -elokuvakilpailun Education For Our Future -kategorian. Musiikin elokuvaan teki Sari Kaasinen.

Liperissä on monikulttuurista työvoimaa – Samalla kartoitetaan ratkaisuja häämöttävään työvoimapulaan

Liperin kunnalla on tullut viime vuosien aikana selkeä lisäys maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden määrässä, ainakin puhtaanpitopuolella.

Vanhusten viikolla haettiin kuntoilusta lisää toimintakuntoa

Rääkkylässä tutustuttiin kirkonkylän uusiin ulkokuntoilulaitteisiin osana Vanhusten viikkoa. Keskiviikkona vihmonut sade ei kuntoilevia ikäihmisiä haitannut, sillä Rääkkylän kunnan vapaa-aikasihteeri Jyrki Kymäläisen kuntolaitteiden käyttöopastusta kuunteli tarkkaavaisesti liki 30 osallistujaa.

Walkers-auto vie nuorisotyön myös kylille

Liperin kunnassa aloittaa tällä viikolla toimintansa Walkers-auto eli Wauto, jonka avulla tehostetaan kunnan nuorisotyötä. Wautot ovat kohtaamispaikkoina toimivia matkailuautoja, joissa nuorisotyön ammattilaiset ja vapaaehtoistyöntekijät kohtaavat nuoria. Autot omistaa, ja niitä koordinoi, Aseman Lapset ry.

Ylämyllyn kyläillassa esitettiin virkamiehille ja päättäjille toiveita

Maanantaina järjestettiin Ylämyllyn koululla Patteriston yksikössä kyläilta, jossa käytiin läpi Ylämyllyn tilannetta ja tulevaisuutta kunnanjohtajan, kunnanhallituksen sekä kunnan virkamiesten toimesta. Illassa tuotiin esille muun muassa katujen talvikunnossapidon tärkeys sekä harrastuspaikkojen kehittäminen.

Mummot vierailivat nuokkareilla

Kuluva valtakunnallinen Vanhusten viikko käynnistyi Liperin osalta maanantaina kolmessa eri taajamassa. Kirkonkylällä pidettiin muistelupäivä kirjastolla, jossa jutusteltiin muun muassa siitä, että millaista elämä on aiemmin ollut Liperissä. Viinijärvellä ja Ylämyllyllä puolestaan järjestettiin niin sanotut mummonuokkarit nuorisotaloilla.

Vanhaa tavaraa ja uusia kujeita

Leipäpäivien yhteydessä järjestettiin nyt myös Hakoja, tonkkia ja veteraanikoneita -tapahtuma. Se on ennen järjestetty erillisenä tapahtumana kesällä. Syksyyn siirtyminen toi mukanaan niin hyviä kuin huonojakin puolia.

Lykkyä Suomi-hittien sävelmin

Ensi lauantaina järjestetään Liperin koulukeskuksella jälleen Lykkyä-konsertti. Konsertteja on järjestetty joka toinen vuosi vuodesta 2010 alkaen. Tänäkin vuonna tapahtuman tuotot ohjataan liperiläisten peruskoulun päättäneiden nuorten harrastusstipendeihin.

Pulla Pulju myyntiin, toiminta Viinijärven kylällä jatkuu

Viinijärvellä sijaitseva leipomo-kahvila Pulla Pulju on myynnissä. Yrittäjät Armi Ikonen ja Hanne Tolonen kertovat, että he haluavat tehdä kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen välillä jotakin muuta. Kaksikko korostaa, että toiminta jatkuu ennallaan siihen asti, kunnes uusi yrittäjä tai yrittäjät ovat löytyneet.

Nälkäpäiväkeräys tuotti tutusti

Liperin ja Rääkkylän alueen Nälkäpäiväkeräys sujui jokseenkin tavalliseen tahtiin. Osastoista arvioitiin, että keräystuotot olivat ennallaan. Rääkkylässä jäätiin hieman alle viimevuotisen tuoton.

Martat mukana muonitusharjoituksessa

Mattisenlahden ja Honkavaaran marttayhdistykset ottivat osaa Muru-hankkeeseen syyskuun viimeisellä viikolla. Hanke on jo vuosia pyörinyt Marttojen valtakunnallinen muonitusosaamishanke. Yhteisöllisessä hankkeessa varaudutaan kyläyhteisöjen muonitusosaamisen vahvistamiseen häiriötilanteissa.

Torilla tavattiin taas

Viime viikon perjantaina järjestetyllä Rääkkylän syystorilla oli taas tarjolla ostettavaa leivonnaisista perunoihin ja käsitöihin. Kahviosta sai kupposen kahvia ja suuhun pantavaa.

Piirakoiden tuoksua

Tuoreista syömisistä ja niiden tuoksusta ei tapahtumasta ollut pulaa, sillä ulkona paistettiin vohveleita ja lettuja, sisällä tarjoiltiin kahvia Moccan tapaan ja lisäksi Kotileipomo Sorsa paistoi paikan päällä salin nurkassa karjalanpiirakoita. Yhteensä kaupan kävi tuhansia perinneherkkuja.

Siemenistä päänvaivaa

Kotiseutu-uutisten pisteellä piipahti useampi sata kävijää arvuuttelemassa kymmenen litran kulhossa olevien rypsin siementen kokonaispainoa. Kulho ei luonnollisestikaan ollut aivan täynnä, eikä sitä saanut nostella. Tänä vuonna painon arvaus tuotti monille vaikeuksia. Vastaukset vaihtelivat muutamasta sadasta grammasta 150 kilogrammaan.

Leipäpäivästä jäi hyvä maku

Liperin Leipäpäivä, ja samassa yhteydessä järjestetty Hakoja, tonkkia, veteraanikoneita -perinnetapahtuma, keräsi järjestäjän arvion mukaan yli 4000 kävijää Liperin koulukeskuksen ja Tähkä-maaseutumuseon alueelle. Koulukeskusta ympäröivät parkkialueet olivatkin ajoneuvoja pullollaan.

Unessa kolmasosa elämää

Koska ihminen nukkuu yleensä noin kahdeksan tuntia vuorokaudessa, vietämme lepoasennossa noin kolmasosan elämäämme. Unen laadulla on suuri merkitys toimintoihimme ja terveyteemme.

Yllätyksen seurayhteistyö tuo menestystä

Ylämyllyn Yllätyksen ja savonlinnalaisen STPS:n seurayhteistyön hyvät tulokset näkyvät tällä viikolla Palloliiton valtakunnallisessa Helmariliigan lopputurnauksessa.

Yllätys odottaa miesten joukkueen sarjatason varmistumista

Ylämyllyn Yllätyksen miesten nelosdivisioonan joukkue oli sarjassa tänä kesänä kolmas. Pisteitä kertyi 31. Yllätyksen edelle päätyivät savolaiset joukkueet ToU ja Zulimanit. Yllätys voitti viimeisessä pelissä kotonaan KuKi:n maalein 11–0.

Hanhista aiheutuu suuret kustannukset

Viime aikoina hanhien kaakatusta on kuulunut monilta paikoin. Syysmuuttoa tekevien lintujen välipysähdykset pelloilla voivat aiheuttaa viljelijöille merkittäviä kustannuksia.

Asumisneuvonta jalkautuu taajamiin

Vuoden alussa aloitettu Liperin kunnan tarjoama maksuton asumisneuvonta on Kiinteistö Liperin vuokratalot Oy:n isännöitsijän Mira Siposen mukaan aktivoinut kuntalaisia kysymään asumiseen liittyvissä asioissa enenevissä määrin.

Ahonkylässä tehtailtiin tervaa ja linnunpönttöjä

Ahonkylän kyläyhdistys järjesti syyskuisena lauantaina leppoisan kylätapahtuman, jossa tehtailtiin tervaa ja linnunpönttöjä Ismo Variksen ja Kaisa Rummukaisen tiluksilla. Pihapiirin tuntumassa on vanha tilan tervahauta, jossa tervaa on tehty jo satakunta vuotta.

Tutuilta myyjiltä tuttua satoa

Leipäpäiviltä tutun syksyn sadon myyjän, Luomutila Jari Sallisen varastot ovat jo valmiina ostajia varten kuten useana vuonna aikaisemminkin. Rääkkylän Sangenlahdessa sijaitsevalla tilalla on kuluneena satokautena kasvanut perunaa, porkkanoita ja valkosipuleita kesäisten mansikoiden ja herukoiden lisäksi. 

Toivo rakentuu kylälle

Hyvärisen paja Steel Oy:n tiloissa Rääkkylän Rasivaarassa on syyskuun aikana syntynyt metalliromusta taidetta. Rääkkylän Koivuniemessä asuva kuvataiteilija Patrick Ward on koonnut monista osista uljaan hevosen.

Kauneudella uskoa tulevaan

Liperin kirjastossa kirkonkylällä on syyskuun loppuun asti esillä taidemaalari Oleg Tchoumakin näyttely Kauneus. Ukrainassa vuonna 1950 syntynyt ja Suomeen Siikasalmelle vuonna 2003 muuttanut Tchoumak muistuttaa kauneuden luovan toivoa ja iloa. Samalla hän haluaa auttaa ahdingossa eläviä pakolaisia.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.