Kihaus Folkiin pääsee tänä vuonna myös museobussilla. Vuoden 1962 Scanialla tehty, Joensuusta lähtenyt ja Liperin kautta koukannut menoreitti on tunnelmaltaan nostalginen, suorastaan lämmin. Paluu Joensuuhun tehdään molempina festivaalipäivinä Hammaslahden kautta.
Liperiläinen 14-vuotias Emmi Nissinen on innostunut suunnistamisesta. Lajin kiehtovuuteen hänellä on selvä vastaus. – Parasta on, että pääsee juoksemaan metsään. Oma jännityksensä on kanssa siinä, löytyykö ja löytääkö ne rastit.
Ensimmäiset testikuukaudet ovat osoittaneet, että Rääkkylän Hakoniemen luova tila toimii erinomaisesti sekä inspiroitumispaikkana että taiteen toteuttamiskeskuksena.
Rääkkylä-Seuran Kunniaheinämies 2019 -tittelin saaja Anu Hyttinen tunnetaan niin leipomotoiminnastaan Rasivaarassa kuin luotettavana pitoemäntänäkin.
Suojelubiologi Jouni Koskela vahvistaa, että Kotiseutu-uutisten levikkialueelta on löytynyt verkkoihin hukkunut kuutti. Keväinen verkkokalastuskielto päättyi kesäkuun lopussa, jonka jälkeen menehtyneitä kuutteja on tavattu Saimaalla jo neljä.
Rääkkylä tunnetaan kansanmusiikistaan, ja erityisesti maailmalla Rasivaarasta lähtöisin olevasta Värttinä-yhtyeestä. Perustajajäseniin lukeutuvat Kaasisen sisarukset Mari ja Sari kutsuvat tänä vuonna luomastaan laulutyylistään kiinnostuneet mestarikurssille opettelemaan laulun saloja.
Rääkkylän Osuuspankin omistama sähkökannel on jälleen siirtymässä uuden soittajan käyttöön. Kahden vuoden laina-ajalla kulkeva kannel on parhaillaan rääkkyläläisen kansanmuusikko Mammu Koskelon käytettävissä, ja sitä kuullaan tulevana viikonloppuna Rääkkylän kansanmusiikkifestivaaleilla.
Antiikkiasiantuntija Magnus Kortelainen arvioi kesäkuun viimeisenä lauantaina Päivilässä yleisön esineitä.
Liperissä kehitetään teollisuutta rivakasti. Ely-keskuksen kehittämistukien 10-kärjessä listalla on kaksi liperiläistä yritystä.
Liperin S-marketin marketpäällikkö Sanna Niemeläinen siirtyy Ylämyllyn S-marketin päälliköksi.