Jos kesäkuussa takapihalle pölähtää arkkitehti kameran kanssa, ei kuvaaja auta pois hätistellä. Honkalammella ja Leinosenlammen itä- ja pohjoisosissa tehdään vanhan rakennuskannan inventointia.
Esko Ilonen Joensuun Viihdemarkkinointi ky:stä kertoi viime viikolla sosiaalisessa mediassa, että juhannuksena ei Kivisalmen lavalla järjestetä tansseja koronaviruspandemian vuoksi.
Konttilanhovin asukkaat ja henkilökunta saivat Liperin seurakunnalta lohtukassin pienimuotoisen siunaustilaisuuden myötä. Kassia olivat luovuttamassa kirkkoherra Jari Uimonen, diakoni Tuija Rissanen ja diakonissa Minna Turunen.
Finnair ilmoitti sunnuntaina, että lentotauko Joensuuhun ei lopu heinäkuussa, vaan jatkuu koko kesän 2020. Talvikautta arvioidaan myöhemmin.
Liperin kirkonkylällä sijaitsevassa Luhtapuistossa on nyt aiempaa mukavampi liikkua ja nauttia lähiluonnosta.
Liperin kyläpäälliköt tapasivat toisensa virtuaalisesti verkossa tiistai-iltana. Maaseudun Sivistysliiton Reeta Rönkön vetämässä Teams-ohjelman palaverissa oli parhaimmillaan mukana vajaat kaksikymmentä kylien, kunnan ja maaseututyötä tekevien viranomaisten jäsentä.
Liperin väkiluku oli vuoden 2019 viimeisenä päivänä 12 084. Muutos vuotta aiemmin vallinneeseen tilanteeseen oli miinusmerkkinen, sillä väki väheni 63 ihmisellä.
Torstaina kokoontunut Liperin hyvinvointilautakunta päätti liikunnalle, kulttuurille ja nuorisotoiminnalle suunnatuista avustuksista. Koronan vuoksi ne myönnettiin ehdollisina.
Liperin Hiihtoseuraa edustava Veeti Pyykkö on valittu hiihdon nuorten maajoukkueeseen.
Lukuisat lapset ovat palanneet tällä viikolla koulun lähiopetukseen tai varhaiskasvatukseen. Monessa perheessä ohjeita on luettu tarkasti ja pohdittu, milloin lapsen on jäätävä kotiin.