10.3.2018
Liperin kylät tutuksi liikkumalla

Eläkeliiton Liperin yhdistys aikoo kokeilla uudenlaista toimintaa. Kyläläiset halutaan tutustuttaa lähikylien palveluihin ja nähtävyyksiin liikkumalla.
10.3.2018
Kansaa kaivataan myös kylille

Kansanmusiikkifestivaalin valmistelut ovat Rääkkylässä jo täydessä vauhdissa. Kihauksen ympärille rakentuva Kihausviikko tuo tapahtumia kylille tulevanakin suvena.
9.3.2018
Taito piirtää

Käsityöyhdistys Lipin myymälässä on parhaillaan kaupan liperiläisen Henna Pietarisen taidokkaita piirroksia. Nuori kädentaitaja on ikuistanut herkin viivoin niin koiria kuin hevosiakin – eläinrakas kun on.
9.3.2018
Pulinaa ja punttien nostelua

Liperin ikäihmisten vertaisohjatussa kuntoryhmässä on tekemisen meininkiä. – Ja neljä minuuttia meni, vaihto! kajauttaa ohjaaja Kalevi Leppänen.
8.3.2018
Osa vanhemmista valittaa väistötiloista

Muutamat Rääkkylän alakoululaisten vanhemmista ovat lähestyneet kunnanhallitusta vetoomuksella, jossa kritisoidaan alakoulun sisäilmaongelmien seurauksena tehtyä päätöstä oppilaiden siirtymisestä väistötiloihin.
7.3.2018
Tietosuoja-asetus laittaa mapit lukkojen taa

Toukokuun lopusta lähtien sovellettava EU:n tietosuoja-asetus vaikuttaa jokaisen yrityksen ja yhdistyksen toimintaan lisäten kirjanpitovelvollisuuksia.
7.3.2018
Naiset pappeina 30 vuotta – ihmisen sisin ratkaisee, ei sukupuoli

Liperissä naispapit ovat tuttu näky. Pastori Tiina Åkerfeldtille sukupuolella ei ole väliä. Ihmisen sisin ratkaisee papin työssä.
7.3.2018
Älypylväästä linkkimastoon ympäristöystävällisesti

Ylämyllyn entisen varuskunnan esikuntarakennuksessa majaansa pitävä Ecotelligent Oy on tehnyt kehitystyötä puusta rakennettavien linkkimastojen ja älypylväiden eteen parin vuoden ajan. Yrityksen pääosakas on Unkarista Suomeen parikymmentä vuotta sitten muuttanut Gyöngyi Màtray.
7.3.2018
Kunta penää saataviaan mielenterveysyhdistykseltä
Rääkkylän kunta avusti mielenterveysyhdistys Tsemppiä työllistämisen toteuttamisessa. Kunta on tukenut yhdistystä vuosina 2008–2013 maksaen avustusta 900 euroa kustakin 500 päivää työttömänä olleesta henkilöstä, jotka Tsemppi aktivoi kuudeksi kuukaudeksi.
7.3.2018
Burger King on täällä

Burger King avaa huomenna ovensa Ylämyllyllä. Hampurilaisravintolan tarjoamia herkkuja päästiin kuitenkin maistelemaan jo tiistaina, jolloin Shellin kiinteistössä toimivassa pikaruokapaikassa järjestettiin koeruokailu.
6.3.2018
Kyläkierrokselta toiveita ja kehitysideoita
Kirkonkylän kyläillassa puhetta piisasi kouluasioista ja yleisen viihtyvyyden lisäämisestä. Rääkkylän keskuksessa on runsaasti nurmialueita, mutta varsinaisia istutuksia vähänlaiseen.
6.3.2018
Pärnävaaralla oli kaikilla hauskaa

Liperin kunnan ja Yrittäjien järjestämä talvirieha keräsi taas monipuolisella ohjelmallaan reilusti väkeä paikalle. Aiempaan tapaan rieha veti paikalle erityisesti lapsiperheitä. Kaikilla oli kuitenkin hauskaa ikään katsomatta.
5.3.2018
Kirkkoherrasta kappalaiseksi uutta oppimaan

Juha Aronen on Rääkkylän uusi kappalainen. Mies ryhtyi papiksi siitäkin huolimatta, että se oli myös hänen isänsä ammatti.
5.3.2018
Hiihtäjät viihtyivät Pyhäselällä

Keväisesti lämmittävät auringonsäteet houkuttelivat sunnuntaina runsaasti liikkujia Pyhäselän jäälle. Pyhäselän jäähiihtoon osallistuneet saivat nauttia leppoisasta pakkassäästä: alkuviikon paukkupakkaset olivat muisto vain, eikä tuulenhenkikään äitynyt järvenselällä turhan voimakkaaksi.
5.3.2018
Muikeat iltamat kuplettihengessä

Pekka Puupää -esityskiertue toi vanhan ajan iltamaperinnettä Rasihoviin, nykyajan keinoilla varustettuna.
5.3.2018
Osa vanhemmista valittaa väistötiloista

Muutamat Rääkkylän alakoululaisten vanhemmista ovat lähestyneet kunnanhallitusta vetoomuksella, jossa kritisoidaan alakoulun sisäilmaongelmien seurauksena tehtyä päätöstä oppilaiden siirtymisestä väistötiloihin.
4.3.2018
Talvilajeista nautittiin porukalla

Haapasalmen talvirieha keräsi satakunta kävijää sunnuntaina Pantiiseen. Aurinkoinen talvisää houkutti kyläläisten lisäksi talvilomalaisia testaamaan retkiluistelurataa ja hiihtolatuja.
3.3.2018
Koukkuamista ja hypistelymuhveja

Erilaiset askartelu- ja käsityötilaisuudet ovat tulleet jäädäkseen Liperin kirjastolle. Torstaina halukkaat saivat tutustua käsitöiden ja koukkuamisen saloihin kirjastovirkailija Heli Karvisen ja Liperin Marttojen Mirja Jurvasen ohjauksessa. Koukkua sai heilutella muun muassa tunisialainen virkkauksen tyyliin.
3.3.2018
Juhlavuoden tunteita ja muistoja kerätään talteen

Millaisia muistoja sinulla on Suomen 100-vuotisjuhlavuodesta? Jokainen suomalainen voi nyt osallistua kesällä julkaistavan juhlavuoden raportin kokoamiseen. Suomi 100 -muistoja ja palautteita kerätään maaliskuun ajan.
3.3.2018
Paperilehden kestotilaaja – lue tästä ohjeet verkkolehteen

Kotiseutu-uutisten paperilehden kestotilaajat saavat verkkolehden lukuoikeuden veloituksetta. Aloita kysymällä kestotilaajan kuponki sähköpostilla toimitus@kotiseutu-uutiset.fi tai soittamalla 050 436 6666.
3.3.2018
Erittele, huuhtele, pussita

Ylämyllyn Rinki-ekopisteelle tuotu pakkausmuovi viedään Riihimäelle, jossa Fortum valmistaa siitä monenlaatuisia muovirakeita. Jos lajittelu tehdään kotikeittiössä oikein, pakkausmuovin kierrättäminen onnistuu.
2.3.2018
Liikekeskuksen rakennustyöt etenevät aikataulussaan

Ylämyllyn liikekeskuksen harjannostajaisia vietettiin torstaina, talvisen auringonpaisteen luodessa säteitään rakenteilla oleviin tiloihin. Valoisia olivat myös tilaisuudessa pidetyt puheet – onhan kahdeksan miljoonan euron ja viiden tuhannen neliön hanke edennyt suunnitelmien mukaan.
2.3.2018
Ylämyllyn kasvu vahvistaa koko kuntaa

Kaikilla meillä on takuulla toiveemme oman elinympäristömme suhteen. Liperissä aiheeseen liittyviä aatoksia on listattu kaikissa kolmessa taajamassa: karttalehdille on merkitty niin lempimiljööt kuin inhokkipaikatkin. Kehittämisen paikoista on käyty paikoin vilkastakin keskustelua ja seuraavaan hengenvetoon on pohdittu, mikä taho tohtisi toimeen tarttua.
2.3.2018
Kesäteatteri rakennetaan Paksuniemeen
Rääkkylän kunta rakentaa kevään aikana Paksuniemeen kauan suunnitellun kesäteatterin esiintymislavan ja katsomon.
2.3.2018
Jäällä on paksuutta 38 senttiä

Viime päivien paukkupakkaset ovat vahvistaneet järvenjäätä vain vähän. Roukalahdella jäänpaksuusmittauksia tekevä Raimo Virkkunen kertoo, että helmikuun viimeisenä päivänä jäällä oli paksuutta 38 senttiä. Edellisellä mittauskerralla – helmikuun 20. päivänä – jäätä oli sentti vähemmän.
2.3.2018
Holapat aloittivat Rääkkylässä

Margit ja Jouni Holappa avasivat Rääkkylään uuden yrityksen, sillä sopivat vuokratilat houkuttelivat laajentamaan toimintaa pitäjään. Hautauspalvelu ja kahvila Holappa toimivat vuokratiloissa keskellä kirkonkylää.
1.3.2018
Piikikäs ja päälle metrin mittainen

Reilu metri on mittaa kaktuksella, mikä kukoistaa Pirjo Kettusen ja Pentti Louhelaisen olohuoneessa. Hoikan varren omaava kasvi viihtyy kaikesta päätellen mainiosti aurinkoisella eteläikkunalla.
1.3.2018
Taipaleenjoessa virtaa mahdollisuuksia

Viinijärveläiset nostivat pöydälle kotitaajamansa ihanimmat ja inhottavimmat paikat keskiviikkoiltana pidetyssä taajamaillassa. Koulun ruokalaan kokoontunut väki pohti myös, miten Viinijärveä voisi kehittää entistä houkuttelevammaksi ja mukavammaksi paikaksi asua.
28.2.2018
Uusia rakennuspaikkoja satamäärin
Mattisenlahti-Salokylän ja Ylämyllyn Lampien osayleiskaavaehdotuksiin voi ottaa kantaa tästä päivästä alkaen. Ehdotukset ovat nähtävillä 6. huhtikuuta saakka.
28.2.2018
Apteekkitalon liiketila Reijonen Oy:lle

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
28.2.2018
LiVo taistellen kesälomalle

Liperi Volleyn jatko-ottelut lentopallon kakkossarjassa päättyivät kotitappioon Outokummun Karpaaseille erin 1–3 (26–28, 25–22, 21–25, 21–25). Jo eränumerotkin kertovat, että ottelu oli tasainen. Karpaasit rutisti kuitenkin erien lopussa tarvittavat voittopisteet.
28.2.2018
Osuuspankin lähtö huolettaa

Liperin Osuuspankki yhdistää kolmen taajaman palvelut yhteen alkukesästä. Viinijärven ja Liperin konttorien toiminnot työntekijöineen muuttavat yhdessä Ylämyllyn konttorin kanssa kesäkuussa valmistuvaan Ylämyllyn liikekeskukseen. Ratkaisu ei ole saanut kiitosta kyläläisiltä.
28.2.2018
Viinijärven hukuttajalle pyttytuomio

Itä-Suomen hovioikeus piti tiistaina antamallaan päätöksellä voimassa käräjäoikeuden sarjahukuttaja Pekka Seppäselle langettaman tuomion. Kontiolahtelaismies sai käräjäoikeudessa 14,5 vuoden tuomion muun muassa kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä.
28.2.2018
Liperin Osuuspankki jättää Viinijärven ja kirkonkylän
Liperin Osuuspankki yhdistää kolmen taajaman palvelut yhteen alkukesästä. Viinijärven ja Liperin konttorien toiminnot työntekijöineen muuttavat yhdessä Ylämyllyn konttorin kanssa kesäkuussa valmistuvaan Ylämyllyn liikekeskukseen.
27.2.2018
Yläkoulun toteutus- ja rahoitusmalleja vielä useita

Yläkoulun esittelytilaisuudessa kävi selväksi, että vaihtoehtoisia toteuttamis- ja rahoitusmalleja on useita. Kunnan lainakanta kasvaa reippaasti, mutta siitä on mahdollista selvitä hilaamalla vuosikatetta ylöspäin.
27.2.2018
Lainasuunnitelmat hyväksyttiin äänestäen

Rääkkylän kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen pitkäaikaisen, 1,5 miljoonan euron lainan ottamisesta ja tietoverkko-osuuskunnan, 1,48 miljoonan euron velkojen maksamisesta. Päätökset käsiteltiin jo toistamiseen, sillä edellisessä kokouksessa asian käsittelyssä sattui menettelytapavirhe äänestyksessä.
27.2.2018
Kerrankin kaivattiin kiiskiä

Helmikuinen aurinko lämmitti kasvoja, kun kymmenet pilkkijät kipittivät vauhdilla Riihilammen jäälle. Päivän SM-kilpailussa ei toivottu suuria kaloja, vaan jään alta naarattiin harvinaisia pikku eläviä, nimittäin kiiskiä.
27.2.2018
”Tukeva pesämuna” äänestytti

Liperin kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa oli iloinen ilmapiiri. Sitä vauhdittivat rakentamiseen liittyvät positiiviset päätökset mutta myös huvitusta aiheuttanut äänestys kuntastrategian pienestä sanamuodosta.
27.2.2018
Rantakaavan kohtalo mietinnässä

Rääkkylässä mietitään parhaillaan, mitä Oriveden rantaosayleiskaavan kanssa tehtäisiin jatkossa. Valtuustoseminaarissa käytiin läpi vaihtoehtoja nyt seisauksissa olevalle prosessille.

