Kappeliseurakunnan koetaan onnistuneen Rääkkylässä

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tällä viikolla myös Rääkkylän kappeliseurakunnassa. Rääkkyläläiset äänestäjät ratkaisevat ennakkoäänestyksessä ja varsinaisena äänestyspäivänä, kuinka monta valtuutettua Kiteen seurakunnan kirkkovaltuuston valitaan. Ääniä on paljon jaossa, sillä paikastaan ovat luopumassa rääkkyläläiset Tellervo Hurskainen, Eija Mutanen, Raija Venäläinen ja Merja Vaittinen.

Puolustus selveni ministerin vierailulla

Puolustusministeri Antti Kaikkonen kävi maanantaina Pohjois-Karjalassa laajalla maakuntakierrokselle.  Hän kävi tutustumassa kahteen joensuulaiseen oppilaitoksen, piipahti Onttolan rajavartiostossa, vieraili Liperissä kauppakeskus Myllärissä ja tutustui maakunnan reserviläisiin.

Liperin Lauluun uusia toimijoita

Liperiläisen lauluyhdistyksen Liperin Laulun toimintaan syksy on tuonut muutoksia. Pitkäaikainen kuoron- ja puheenjohtaja Tarja Surakka-Luostarinen luopui ylimääräisessä kokouksessa tehtävistään, ja puheenjohtajaksi tuli varapuheenjohtaja Harri Piiroinen, uudeksi varapuheenjohtajaksi Olavi Alastalo sekä sihteeriksi Nina Kari.

Pysäkistä piisaa puhetta

Nuoret ja Liperin kunta ovat yhdessä jumpanneet jo vuoden ajan nuorisolle omaa kokoontumispaikkaa. Ideointi eteni syksyllä suurelta yleisöltä piilossa, minkä vuoksi Jyrin itäosien asukkaille paikan valmistelutyöt kodin läheisyydessä tulivat täytenä yllätyksenä.

Liperin laituripilkkiin tullaan kauempaakin

Ei pidä ihmetellä, mitä Liperin Kirkkorannassa tapahtuu, kun hiljaiset istuskelijat kököttävät laitureilla sulan veden aikaan pilkit käsissään.

Keroset johdattivat Kotirannalle

Pyhäinpäivän iltahämärässä Liperin kirkossa kuultiin nyyhkytyksiä, mutta myös ilon hyrähdyksiä. Saara ja Jari Keronen Siikasalmelta lastensa Annika Ihalaisen ja Tommi Kerosen kanssa toivat musiikilla lohtua ja toivoa päivään, jolloin muistetaan edesmenneitä rakkaita kynttilämerten loistaessa haudoilla.

Joensalo jättää kulttuuriyhdistyksen levollisin mielin

Liperiläinen säveltäjä, tuottaja ja ohjaaja Paavo Joensalo päättää vuoden vaihteessa 15 vuoden taipaleensa kulttuuriyhdistys EIKU ry:n toiminnanjohtajana. Joensalo on vetänyt perustamansa yhdistyksen toimintaa sen ensi askeleista alkaen vuodesta 2007.

Lokit eivät lennä langalle Luhtapuistossa

Liperin kirkonkylällä sijaitsevaa Luhtapuistoa on kunnostettu ja ehostettu hartaasti viime vuosina. Olen itsekin tehnyt puiston ehostamisesta monta juttua, mutta nyt oli aika lähteä katsomaan ja kiertämään koko alue läpi. Marraskuun ensimmäisellä viikolla sää on sumuisen harmaa, mutta se ei haittaa minun ja Pro Liperin puheenjohtajan Roger Nyqvistin retkeä.

Viimeinen leposija on valmiina – Liperiläinen Kauko Sahlman rakensi itselleen arkun

Liperin Roukalahdella asuva Kauko Sahlman on tehnyt lukemattoman määrän puutöitä elämänsä aikana, 1960-luvun alkupuolella valmistuneesta omakotitalosta lähtien. Itseoppinut rakentaja ei ole kouluja alalle käynyt, mutta ahkeran ja innostuneen miehen käsissä on syntynyt monenlaista. Yksi viimeisimmistä on oman maallisen matkan viimeinen leposija. 

Anja ilahdutti Konttilanhovin asukkaita

Anja vieraili Liperin terveyskeskuksella, tarkemmin sanottuna Konttilanhovin tehostetun palveluasumisen yksikössä, marraskuun ensimmäisellä viikolla. Anja kertoi muistojaan omasta lapsuudestaan ja elämästään. Tämä sai asukkaista Elsan ja Leenan eläytymään myös muistoihin.