Ylennyksiä

Tasavallan presidentti on ylentänyt seuraavat reservin upseerit

Reserviläisiä palkittu

Suomen Reserviupseeriliitto ja Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri ry:n on palkinnut seuraavat:

Viinijärvellä Kotiseutu-uutisten jakelu myöhässä

Kotiseutu-uutisten Viinijärven taajaman varhaisjakelu yhteislaatikoihin ei alkanut ilman ongelmia. Lehtiin ei tulostunut painotalolla nimiä, joten jakelijat eivät ole vielä voineet jakaa niitä oikeisiin yhteislaatikoihin aamuvarhaisella.

Kihaukselle etsitään toiminnanjohtajaa

Kansanmusiikkifestivaali Kihausta järjestävä Rääkkylä Folk ry hakee uutta toiminnanjohtajaa. Yhdistyksen luotsaajan tehtävä on projektiluontoinen ja työtunnit vaihtelevat kuukausittain.

Reserviläisyhdistysten palkittuja

Liperin reserviläisyhdistysten 60-vuotisjuhlien yhteydessä palkittiin jäseniä erilaisin huomionosoituksin. Niitä jaettiin maanpuolustusjuhlassa ja Läntisen Karjalan reserviläisyhdistysten, Lary-juhla, yhteydessä.

Kuntalaisilta toivotaan vastauksia

Liperiläisiltä ja rääkkyläläisiltä toivotaan ajatuksia oman kuntansa tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista. Valtionvarainministeriön kuntien tilannekuvatyötä tukeva kysely kerää tietoa, millainen näkemys kuntalaisilla on omaa kuntaa koskevan tiedon saatavuudesta ja tiedon käytöstä kunnan päätöksenteossa.

Kunnanjohtajan viransijaisuus hakuun

Rääkkylän kunnanhallitus päätti laittaa haettavaksi kunnanjohtajan viransijaisuuden. Pestiin haetaan tekijää tammikuun alusta helmikuun loppuun, mutta hakemuksessa mainitaan myös jatkon olevan mahdollinen.

Nuorten mielipiteitä kyseltiin

Rääkkyläläisnuoret ovat kunnan vapaa-aikatoimen palveluihin pääsääntöisesti tyytyväisiä. Asiaa kartoitettiin kyselyllä yläkoululaisten keskuudessa.

Ritarimerkkejä Liperiin

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa itsenäisyyspäivänä 6.12.2019 ansioituneille Suomen kansalaisille seuraavat kunniamerkit.

LiVo:n pojat jälleen turnausvoittoon

Liperi Volleyn b-pojat pelasivat kauden neljännen turnauksensa Jyväskylässä viime lauantaina järjestetyssä d-poolin turnauksessa. Kolmesta pelaamastaan ottelusta LiVo voitti kaksi.

Hiihtokausi on alkanut

Innokkaimmat hiihtourheilun ystävät pääsevät jo suksille. Pärnävaaralla on pohjustettu viisi eri mittaista lenkkiä, muun muassa viiden kilometrin mittainen valaistu latu.

Rekan perävaunu tukki Mattisenlahdentien

Eilen maanantaina iltapäivällä rekan perävaunu humpsahti ojaan Mattisenlahdentiellä tukkien samalla tien liikenteeltä. Onnettomuus tapahtui Hirvosen Perunan kohdalla.

Pinja Kurki SM-hopealle

Ylämyllyn Yllätystä edustava Pinja Kurki voitti SM-hopeaa jalkapallon taitokisoissa.

”Käsämässä välähtää” toi voiton Kotsariin

Kotiseutu-uutisten toimitussihteeri Hanna-Leena Kunttu on voittanut Pohjois-Karjalan paikallislehtikerhon Vuoden uutisjuttu 2019 -kilpailun artikkelillaan ”Käsämässä välähtää”.

Vessa varastettu

Liperin Salokylällä on huussi hukassa. Laavun liepeillä sijainnut kompostikäymälä on kadonnut mystisesti. Kyläyhdistys toivookin vihjeitä kadonneen mukavuuslaitoksen sijainnista. Pääasia olisi, että vessa päätyisi takaisin entisille sijoilleen – joko sisältöineen tai ilman.

Ulosajo Jaamantiellä

Rääkkylässä sattui ulosajo tänään perjantaina iltapäivällä. Savonlinnalainen nainen ajoi henkilöautolla Rääkkylässä Jaamantietä Rinikan kohdalla, kun tämän kuljettama ajoneuvo suistui tien vasemmalle puolelle ja kierähti katolleen.

Lehdistön kiitos arvokkaan perinteen ylläpidosta

Paikallislehtikerhon Antti-patsas Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piirille ja Toukosiunaus-kiertueelle.

Auto savusi Ylämyllyn koulun pihalla

Auto savutti normaalia enemmän Ylämyllyn koulun pihassa torstaina iltapäivällä, joten palokunta piipahti tarkistamaan tilannetta. Savu muodostui webaston käynnistämisen jälkeen.

Paikallislehtien Antti-patsas Tam-Silkille

Kotimainen vaatevalmistaja Tam-Silk Oy on saanut Suomen paikallislehtien myöntämän vuoden 2019 Antti-patsaan tunnustukseksi näkyvästä kampanjoinnistaan kotimaisen työn puolesta yhteistyössä paikallislehdistön kanssa.

Liperin reserviläisyhdistykset juhlivat

Liperin reserviläisyhdistykset, Liperin Reserviupseerit ry ja Liperin Reserviläiset ry, juhlivat lauantaina perusteellisesti 60-vuotista taivaltaan.

Kahden henkilöauton kolari Jyrissä

Rykmentintiellä Jyrissä sattui kahden henkilöauton kolari keskiviikkona iltapäivällä. Onnettomuusautoissa oli kaikkiaan kolme henkilöä, joista kukaan ei loukkaantunut. Tie oli onnettomuuspaikalla liukas.  

Minttu Kurki palkittiin Antilla

Liperiläinen Minttu Kurki on palkittu Kotiseutu-uutisten Antti-patsaalla. Yhteiskunnallisesti aktiivisena nuorena tunnettu lukiolainen teki syvän vaikutuksen Antti-raatiin, joka koostuu liperiläisistä ja rääkkyläläisistä vaikuttajista. Raati oli yksimielinen valitessaan Kurjen palkinnon saajaksi.

Työttömyys entisellään Liperissä

Liperissä oli työttömiä lokakuun lopussa 545, lähes tarkalleen saman verran kuin kuukautta aiemmin. Samalla tasolla työttömyys oli leipäpitäjässä myös vuosi sitten.

Postilakko on päättynyt

Postialalle saatiin sopu. Palvelualojen työnantajat Palta ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU hyväksyivät tänään valtakunnansovittelijan eilen antaman sovintoehdotuksen uudesta työehtosopimuksesta postialalle. Sopuun päästiin myös Postin pakettilajittelijoita koskevassa erillisessä asiassa.

Valaisinpylväs kumoon ulosajossa

Pientareen puolelle ajautunut autoilija kaatoi valaisinpylvään Kuopiontiellä Ylämyllyn Shellin läheisyydessä. Onnettomuus sattui tänään tiistaina alkuillasta.

Isabella palkittiin asiakaspalvelusta

Kotileipomo Isabellan yrittäjä Leila Sallinen sai Keski-Karjala palvelee paremmin -kunniakirjan. Palkinto on Kiteen Nuorkauppakamarin myöntämä tunnustus hyvästä asiakaspalvelusta.

Luukkosen virkavapaa jatkuu

Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkosen virkavapaa jatkuu ensi vuoden helmikuun loppuun saakka. Luukkonen tiedotti poissaolonsa jatkumisesta maanantaina.

Elinkeinojohtaja Hyttinen vuoden työlomalle

Liperin kunnan elinkeinojohtaja Mika Hyttinen on perunut irtisanoutumisen tehtävistään. Lipertekin hallitus on myöntänyt Hyttiselle vuoden mittaisen työloman.

Nevalainen Sinisten puheenjohtaja

Liperi-Rääkkylä Siniset ry:n syyskokous valitsi puheenjohtajaksi liperiläisen Susanna Nevalaisen, joka on valtakunnallisen Siniset Naiset ry:n puheenjohtaja.

Päiväkodin turvallisuus Avi:n selvitettävänä

Liperin varhaiskasvatus on joutunut vastaamaan uuteen Aluehallintoviraston selvityspyyntöön. Tällä kertaa asia koskee lapsen huoltajan jättämää epäkohtailmoitusta, joka liittyy Puolivälin päiväkodin piha-alueen turvallisuuteen ja lapsen luvattomaan poistumiseen heinäkuussa.

Luukkosen virkavapaa jatkuu

Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkosen virkavapaa jatkuu ensi vuoden helmikuun loppuun saakka. Luukkonen tiedotti poissaolonsa jatkumisesta tänään maanantaina.

Vaara-kirjastojen maksukampanja joulukuussa

Vaara-kirjastoissa alkaa joulukuun alussa jälleen perinteinen maksukampanja, jonka aikana asiakkaiden toivotaan maksavan rästiin jääneet kirjastomaksunsa.

Kolmas uimavalvoja tarvitaan

Hyvinvointilautakunta päätti perustaa kolmannen uimaopettaja/uimavalvojan tehtävän Liprakkaan. Tehtävä on 85-prosenttinen työajaltaaan.

Mia Mantsinen jatkaa Kauppakamarin varapuheenjohtajana

Ylämyllyläisen Mantsinen Groupin toimitusjohtaja Mia Mantsinen jatkaa Pohjois-Karjalan kauppakamarin toisena varapuheenjohtajana.

Satu Hirvonen Pohjois-Karjalan Yrittäjien hallitukseen

Liperiläinen Satu Hirvonen on valittu Pohjois-Karjalan Yrittäjien hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Rääkkyläläinen Riitta Mikkonen on puolestaan nimetty ilomantsilaisen Hannu Urjanheimon varajäseneksi samaiseen toimielimeen.

Martti Reijonen Pokalin hallitukseen

Liperiläinen Martti Reijonen on valittu Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n eli Pokalin hallitukseen vuosille 2020–2021. Valinta tehtiin yhdistyksen syyskokouksessa.

Liperiläinen puhalsi 1,23 promillea

Liperiläisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kontiolahdessa hänen puhallettuaan 1,23 pronillea. 59-vuotias mies ajoi pakettiautolla päihtyneenä valtatie 6:lla torstaina aamupäivällä.

Tuhkanen Liperin kansallisten senioreiden puheenjohtaja

Liperin kansalliset seniorit syyskokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Tuhkanen.

Pakettiauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolenmantuottamuksesta

Poliisi ja tutkijalautakunta jatkavat edelleen maanantaina tapahtuneen kuolonkolarin tutkimuksia.

Huumekuski liikkeellä Liperintiellä

Liperiläisen 29-vuotiaan naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Nainen ajoi henkilöautolla päihtyneenä Liperintiellä keskiviikkona kello 13.30 aikoihin.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.