Asematiellä Viinijärvellä sijaitsevassa kerrostalohuoneistossa syttyi tulipalo maanantaina alkuillasta. Palo sai alkunsa kun kiukaan yläpuolella kuivumassa olleet vaatteet putosivat kiukaalle sytyttäen saunan paneloinnin palamaan.
Influenssakauden alkaminen on hieman myöhässä viime vuoteen verrattuna. Kun piikille suuntaa marraskuussa, rokotuksesta ehtii saada hyödyn koko tulevalle talvelle.
Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa Viinijärven sarjahukuttajana tunnetulle Pekka Seppäselle. Näin ollen hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.
Mattisenlahden ja Puromäen kylätaloon on murtauduttu viime viikolla. Poliisi toivoo vihjeitä tapauksesta.
Poliisipartio otti kiinni Liperin kirkonkylällä hurjassa humalassa autoilleen kuljettajan perjantaina puoli viiden aikaan illalla. Kuljettaja puhalsi 3,7 promillea, kun poliisi tavoitti tämän saamansa vihjeen perusteella liikenneympyrän tuntumasta.
Liperiläinen mies autoili tukevassa humalassa perjantaina hieman ennen puolta päivää Ylämyllyllä. 37-vuotias kuljettaja puhalsi alkometriin 2,24 promillen lukemat.
Saunarakennus syttyi palamaan Liperissä Sotkumantien varressa keskiviikkona viiden jälkeen illalla. Omistaja huomasi palon 35 neliöisessä rakennuksessa, soitti hätäkeskukseen ja aloitti alkusammutuksen, joka rajasi paloa.
Makkaraperunat on edelleen suosituin grillituote. Grilli-Kahvio Sisun yrittäjä Satu Toivanen odottaakin, että perjantai on 1-vuotisjuhlaviikon kiireisin päivä – makkaraperunatarjouksen takia.
Liperin elinympäristölautakunta linjasi tiistaina, että luvaton rakentaminen loppuu. Luvattomista rakennuksista ja rakennelmista pitää toimittaa vuoden 2019 loppuun mennessä lupahakemus.
Ylämyllyn K-market on edennyt Vuoden Leipäkauppa -kilpailuun tusinan muun pienemmän päivittäistavarakaupan kanssa. Jaskareiden pariskunnan isännöimä kauppa edustaa mittelössä Pohjois-Karjalan maakuntaa.