Jyrin kouluyksikkö muutetaan sukkakouluksi. Porrashuone kalustetaan kenkätelineillä ja vanhat metalliset ulko-ovet vaihdetaan energiatehokkaammiksi. Samaiseen koulurakennukseen tehdään muutenkin remonttia, yhteensä 100 000 eurolla.
Liperin vammaisneuvosto on jättänyt aloitteen ulkopenkkien lisäämisestä Ylämyllyn taajamaan. Neuvoston mielestä jokaisella kuuluu olla liikkumisen vapaus, vaikka voimat olisivat heikentyneet.
Viinijärven seurakuntatalon alakerran korjauksesta on valmistunut vaihtoehdot. Sisäilmatalo Kärki Oy on laatinut kolme eri tasoista vaihtoehtoa, joista mitään ei valittu toteutettavaksi. Kirkkoneuvosto totesi, että sisäilmatutkimuksia jatketaan ensin yläkerrassa.
Rääkkylän kunnan tytäryhtiön, Kiinteistö Oy Rääkkylän Vuokratalojen talouden tervehdyttämistoimet ovat seuraavaksi valtuuston päätettävissä. Valtionkonttorin myöntämä avustus auttaa erääntyneiden aravalainojen lyhennykseen, mutta korjauskustannuksiin kaivataan tukea kunnan kirstusta.
Ylämyllyntiellä sattui risteyskolari eilen tiistaina alkuillasta. Kaksi henkilöautoilijaa törmäsi toisiinsa Ylämyllyntien ja Kievarintien risteyksessä. Toisen ajoneuvon kuljettajanpuoleinen turvatyyny laukesi, minkä vuoksi kuljettaja vietiin tutkimuksiin keskussairaalaan.
Pentti Kupari Kompakalta on ilmoittautunut kansanedustajaehdokkaaksi Seitsemän tähden liike -puolueeseen. Rääkkylässä viime vuoden elokuusta alkaen asunut, 46-vuotias Kupari on ammatiltaan diplomi-insinööri ja ympäristöasiantuntija.
Pelastuslaitos sai maanantaina alkuillasta hälytyksen, jonka mukaan teollisuusrakennus paloi Ylämyllyllä. Paikan päällä kävi ilmi, ettei tuli ollut irti kohteessa.
Viinijärven Urheilijat on perustanut stipendirahaston tukemaan taloudellisesti junioreitaan, joiden perheessä rahatilanne on heikentynyt.
Suomen maajoukkuetta edustava Lotta Kurttila avasi Euroopan nuorten olympiafestivaalit suksimalla maanantaina 33. sijalle.
Rääkkylän Haapasalmella havaittiin sunnuntai-iltana vesivahinko entisessä kansakoulussa, joka on tällä hetkellä asumattomana. Pakkasen jäädyttämä putki oli haljennut kelin lauhtuessa asuintiloissa aiheuttaen massiivisen vesivahingon.