Kesäaikaan siirrytään sunnuntaina

Aikarautoja ruuvataan tunti lähemmäs kesää tulevana sunnuntaina. Virallisesti kesäaikaan siirrytään kello kolmelta aamuyöllä, jolloin kellon viisarit siirretään osoittamaan aamuneljää. Kesäaika on ollut Suomessa käytössä vuodesta 1981 alkaen. Järjestelyn tarkoituksena on saada aamuinen valo vastaamaan paremmin valveillaolotunteja sekä työskentelyaikoja kouluissa ja työpaikoilla.

Junaliikenteen jatkumista puolustetaan

Maakuntaliitto paiskii tänä vuonna töitä henkilöjunaliikenteen jatkumiseksi väleillä Joensuu-Varkaus sekä Joensuu-Lieksa-Nurmes. Liikenne uhkaa loppua joulukuussa 2017.

Seppästä ei vapauteta

Viinijärven hukuttamisista neljäntoista ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen tuomittua Pekka Seppästä ei vapauteta valitusten käsittelyn aikana.

Liperissä työttömyysaste 13,2 prosenttia

Liperissä oli helmikuun lopussa 13,2 prosenttia työvoimasta työttömänä, mikä on maakunnan toiseksi alhaisin työttömyysaste. Työttömiä työnhakijoita oli lukumäärällisestä 750, joista lomautettuja oli 69.

Puheenjohtaja Liperistä

Joensuun seudun Leader-yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi on valittu liperiläisen Pirkko Hyvärisen.

Lappalaisen seuraaja Liperistä?

Ilomantsin kunnanjohtajaksi on hakenut liperiläinen projektipäällikkö Pasi Lamminluoto. Ilomantsin nykyinen kunnanjohtaja Markku Lappalainen jää eläkkeelle loppuvuodesta. Vuosikymmen sitten, ennen tuloaan Ilomantsiin hän työskenteli Rääkkylän kunnanjohtajana.

Konsernilainaa linja-autoasemalle

Liperin kunnanhallitus esittää ensi maanantaina kokoontuvalle valtuustolle, että kunta myöntää Kiinteistö Oy Liperin Linja-autoasema Oy:lle enintään 100 000 euron lainan. Viiden vuoden lainan kiinteä korka on 2,5 prosenttia.

Löytöeläimet Polvijärvelle

Liperin löytöeläimet otetaan huhtikuun alusta lukien vastaan Polvijärven Horsmanahossa. Lemmikkihoitola Karakon ottaa vastaan Liperin lisäksi Outokummun ja Polvijärven löytöeläimet.

Tour de Keski-Karjala piipahti Rasivaarassa

Keski-Karjalan alueella kisataan parhaillaan maastohiihtocupia. Seutukunnan kolmesta osakilpailusta koostuvan kiertueen keskimmäinen osio sivakoitiin Rasivaarassa sunnuntaina hyvässä hiihtosäässä.

Rääkkylä hienoon tulokseen

Rääkkylän kunta on tehnyt viime vuonna 565 000 euroa ylijäämäisen tuloksen. Koko kuntakonsernin tilinpäätös on vielä tätä hieman parempi.

Kulmala huolissaan matematiikan osaamisesta

Rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala (ps.) on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen matematiikan osaamisen turvaamisesta ja arviointien tasapuolistamisesta. Kulmala kysyykin, miten hallitus aikoo huolehtia ettei matematiikan osaaminen heikenny entisestään ja millä tavoin koulujen arviointeja kehitetään tasapuolisimmaksi kaikille oppilaille.

Liperiläinen risteyskolarissa Outokummussa

Liperiläinen 23-vuotias mies oli osallisena risteyskolarissa Outokummussa eilen tiistaina iltapäivällä. Onnettomuus sattui Karjalankadun ja Teollisuuskadun risteyksessä.

Vahvistettu ehdokaslista Liperissä

Liperin keskusvaalilautakunnan vahvistama ehdokaslista kevään kuntavaaleissa:

Pesuhuoneessa paloi

Vanha sähköinen lämmitin syttyi palamaan liperiläisen omakotitalon pesuhuoneessa torstai-iltana.

Moposuoran rakentaminen varmistui

Liperin elinympäristölautakunta hyväksyi suunnitelmat rakentaa nuorten toivoma moposuora Ylämyllyn moottoriurheiluradan yhteyteen.

Kuntoilijat sammutustöissä

Loisteputkivalaisin syttyi palamaan myöhään maanantai-iltana Ylämyllyn kauppojen luona olevalla kuntosalilla.

Viherkasteella tulipalo

Länsi-Karjalan Energiaosuuskunnan hakelaitoksen lämpökontti Ylämyllyllä oli varhain aamulla tulessa Viherkaste Oy:n työntekijöiden saapuessa töihin puutarhalle. Päivystävän palomestarin Jukka Saarelaisen mukaan palon arvioitu syttymissyy on niin sanottu takatuli, eli tuli on levinnyt polttolaitteistolta ruuvikuljetinta pitkin hakevarastoon kaksikerroksisessa hakekeskuksessa.

Auto katolleen Rääkkylässä

Henkilöauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan Rääkkylässä Kiteentiellä sunnuntaina iltapäivällä. Kiteelle matkalla olleen autoilijan kulkupeli lähti heittelehtimään kilometri ennen Jaamantietä. Auto päätyi kulkusuunnassa tien vasemmalle puolelle katolleen.

Mattisenlahdentiellä ulosajo

Auto ajautui ulos tieltä Mattisenlahdessa lauantai-iltana. Kuljettaja pääsi itse ulos ajoneuvosta. Ensihoitohenkilöstö tarkisti hänen kuntonsa. Pelastuslaitoksen väki teki ajoneuvon virrattomaksi ja tarkisti, ettei siitä valu nesteitä. Ajoneuvo merkittiin huomionauhalla. Pelastuslaitos haluaa muistuttaa, että kevään edetessä tiet voivat osoittautua luultua liukkaammiksi. Pelastuslaitos ohjeistaa kiinnittämään huomiota oikean tilannenopeuden valintaan.

Karelia-ammattikoulusta valmistuneet

Fysioterapeutti amk: Riina Ruotsalainen, Liperi. Insinööri, kone- ja tuotantotekniikka amk: Likka Kurikka. Sairaanhoitaja amk: Anne Martikainen, Liperi, Marika Tytärniemi, Liperi. Sairaanhoitaja ylempi amk: Maija Kemppainen, Liperi.

Rääkkylä kassin kyljessä

Rääkkylän kunta markkinoi itseään uudella tuotteella. Alkuviikosta pitäjään rantautuivat punaiset ja mustat kestokauppakassit, joiden kylkeä koristaa kunnan nimeä kantava logo.

Ojaanajo Liperissä

Henkilöautoilija ajoi ojaan Sulkamantiellä Liperissä tänään aamupäivällä. Tilannenopeus oli hiljainen, eikä ajoneuvo vaurioitunut kolarissa. Ensihoitajat tarkastivat kuljettajan tilan. Onnettomuuspaikalla keli oli huono lumisateesta johtuen.

Hippoilua lumimyräkässsä

Rääkkylän Osuuspankin järjestämät Hippohiihdot kisattiin haastavissa sääoloissa. Navakka tuuli ja lumimyräkkä eivät karkottaneet innokkaimpia lykkijöitä, vaan ladulla sivakoi kaikkiaan yli 50 osallistujaa.

Pakettiautoilija törmäsi aura-autoon

Pakettiauto törmäsi aura-autooon Liperissä Kuopiontiellä sunnuntaina aamulla.

Apteekit muuttavat

Liperin apteekkiasioissa tapahtuu muutoksia kevään myötä. Viinijärven sivuapteekki muuttaa S-marketin yhteyteen ja kirkonkylän myymälä hyppää entisen pankin liiketilaan.

Letkeää lätkää hyvällä fiiliksellä

Liperin Kiekon miesjoukkue karsi kauden 1987-88 päätteeksi jääkiekon II-divisioonaan. Paikka jäi saamatta, mutta joukkueelle jäi paljon hyviä muistoja, joita verestetään tulevana lauantaina kirkonkylän kaukalossa letkeällä ystävyysottelulla.

OIKAISU: Susi vei pystykorvan

Rääkkylän Hypönniemellä asuva lähes 14-vuotias Milla-koira joutui suden paistiksi varhain maanantaiaamuna kotipihallaan. Rakkaan ja pitkäaikaisen lemmikin menettänyt Eila Kaartinen kertoi käyneensä tapahtumapaikalla. Peto oli jättänyt koirasta vain pikkuisen tupsun ja palan sisälmyksiä jäljelle.

Viisivuotiaille maksutonta varhaiskasvatusta?

Liperin kunnan varhaiskasvatuksen vastaava Sirkka Korhonen valmistelee kokeilua viisivuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Hyvinvointilautakunta käsittelee asiaa ensi viikon kokouksessaan.

Urakkaneuvottelut aloitettu

Liperin kunnanhallitus myönsi Varolantien kiinteistön peruskorjaushankkeelle aloitusluvan. Linja-autoaseman kiinteistöön suunniteltuun saneeraukseen on varattu 1,4 miljoonaa euroa.

Maankäyttöpäällikön virka auki

Liperin kunnan yhdyskuntasuunnittelijan virkanimike muuttuu maankäyttöpäälliköksi 4. huhtikuuta alkaen. Nimeke kuvaa paremmin viranhaltijan tehtävänkuvaa. Yhdyskuntasuunnittelija on vastannut kunnan maankäytönsuunnittelusta sekä toiminut kaavoittajana ja hoitanut maanhankintaan ja –luovutukseen liittyviä asioita.

Veden ph-pitoisuus syynä katkokseen

Vedenjakelu seisahtui Rääkkylässä reilun tunnin ajaksi maanantai-iltana. Vesiosuuskunnan jakeluverkon alueella muun muassa Rasisalolla, Salokylällä, Sangenlahdessa ja kirkonkylällä hanat vaimenivat iltayhdeksän jälkeen. Syyksi katkokseen paljastui automaattinen turvatoimi: vedenjakelu keskeytyi veden ph-pitoisuuden kohottua liian korkealle tasolle.

Susi vei pystykorvan

Rääkkylän Hypönniemellä asuva lähes 14-vuotias Milla-koira joutui todennäköisesti suden paistiksi varhain maanantaiaamuna kotipihallaan. Rakkaan ja pitkäaikaisen lemmikin menettänyt Eila Kaartinen kertoi käyneensä tapahtumapaikalla. Peto oli jättänyt koirasta vain pikkuisen tupsun ja palan sisälmyksiä jäljelle. Juttua korjattu keskiviikkona klo 16: Petoyhdyshenkilöt totesivat, että koiran vei susi eikä ilves, jota ensin syytettiin. Aiheesta julkaistu uusi juttu

Jätevettä kellariin Liperin kirkonkylällä

Rotilantiellä Liperin kirkonkylällä sijaitsevan omakotitalon kellariin valui useita kuutioita jätevettä myöhään perjantaina. Syynä tapahtuneeseen on viemäriverkoston tukos. Pelastuslaitos, Liperin kunnan vesilaitos ja Joen Loka poistivat jäteveden kellarista ja etsivät samalla tukospaikkaa. Tukoksen löydyttyä se avattiin nopeasti, jolloin jäteveden valuminen kellariin tyssäsi.

Kulmala takavarikoinnin kannalla

Rääkkyläläinen poliisitaustainen kansanedustaja Kari Kulmala (ps.) on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen rattijuopon ajoneuvon takavarikointimenettelyn lisäämiseksi sekä toimintaohjeen saamiseksi takavarikkomenettelyyn esitutkintaviranomaiselle.

Studio Korennolle Suomi100 –tunnus

Käsämäläinen valokuvausstudio Studio Korento on saanut käyttöönsä Suomi100 -tunnuksen. Tunnusta saa käyttää maamme juhlavuoden ajan. Valokuvaaja Harri Mäenpään isännöimän yrityksen ohella Suomi100 -tunnusta saa käyttää 201 muuta tuotetta tai palvelua.

Kännissä ilman korttia

Liperiläinen 24-vuotias mies jäi kiinni rattijuopumuksesta varhain tänä aamuna. Hieman ennen aamuneljää puhallutettu mies hönkäisi alkometriin 1.06 promillen lukemat. Miehellä ei ole ajo-oikeutta.  

Runolaulua ja kantelesävelmiä

Rääkkyläläislähtöiset muusikot Reetta-Mari Kellokoski ja Riku-Pekka Kellokoski konsertoivat Pakkahuoneella Joensuussa tulevana lauantaina. Konsertin järjestävät Opintokeskus Sivis ja Joensuun Kalevalaiset Naiset.

18-vuotias liperiläinen autoili päihtyneenä

Liperiläisen 18-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen ja rattijuopumukseen. Poliisipartio pysäytti henkilöautolla liikkuneen nuoren miehen Venetiellä Joensuun Rantakylässä sunnuntaina hieman ennen kello 21:tä normaalissa liikennevalvontatarkastuksessa.

Pipelife yksi parhaista työpaikoista

Ylämyllyllä kaivoja valmistava Pipelife Finland Oy on palkittu yhtenä Suomen parhaana työpaikkana. Yhtiö sijoittui kolmanneksi työntekijöiden työtyytyväisyyttä ja luottamusta mittaavassa tutkimuksessa keskisuurten yritysten sarjassa. Työpaikkojen listauksesta vastasi Great Place to Work Institute Finland.

Kari Kulmala kantaa huolta terveydestä

Rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala (ps.) on huolissaan transrasvojen mahdollisista terveysvaikutuksista. Kulmala jätti kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, onko hallitus tiedostanut transrasvojen vaarallisuuden ja aikooko hallitus kieltää kokonaan tai rajoittaa transrasvojen käyttöä.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.