Rääkkyläläisten Pirkko Kaasisen ja Maritta Kakkisen luoma Ajan kulku -taidepolku kutsuu nimensä mukaisesti pohdiskelemaan ja hiljentymään kesäisen luonnon keskelle.
Rääkkylän kunta myönsi kulttuuritoimen avustusta viidelle eri toimijalle. Kaikkiaan määräaikaan mennessä saapui kuusi hakemusta, joista yksi leirimaksuun liittyvä anomus ei saanut avustusta.
Rääkkylän koulun ruokalan keittäjä vaihtuu ensi syksynä nykyisen kokkaajan erottua virastaan.
Rääkkylän kunta aikoo osallistua Keski-Karjalan matkailumallin toimintakokeiluun, jossa alueelle palkataan matkailukoordinaattori.
Viinijärven Urheilijoiden suomensarjajoukkue teki kesäkuun alussa toisen kahden pelin viikonloppukierroksen. Ensimmäisellä kerralla pistepussi karttui mukavasti, mutta nyt tuli kaksi vierastappiota.
Liperin kunta ei maksa Kauko Huohvanaisen oikeudenkäyntikuluja Eila Hyväristä koskevassa asiassa. Summa on vajaat 17 000 euroa ja sitä vaati maksettavaksi Jyrki Kiianlinnan asianajotoimisto. Toimisto on toiminut kunnan vastapuolella olleen Huohvanaisen avustajana.
Rääkkylän Mölsäniementiellä syttyi varhain keskiviikkoaamuna maastopalo. Kesäasukkaat havaitsivat viiden jälkeen aamulla palon, ja onnistuivat rajoittaa sen leviämistä ennen pelastuslaitoksen yksiköiden saapumista.
Rääkkylästä kotoisin olevan Riina Pippurin valokuvateoksia on esillä Paksuniemen Kesäkeitaalla elokuun lopulle saakka. Kuvia yhdistää taiteilijan tavoite löytää luonnon omista aiheista muotokuvamaisuutta.
Ylämyllyn päiväkodin entinen kiinteistö Honkalammella puretaan. Päiväkodilla todettiin 2015 sisäilmaongelmia. Päiväkoti siirtyi korvaaviin tiloihin kevättalvella 2016 ja tilat jäivät tyhjilleen.
Ylämyllyn yläkoulun kustannusarvioksi on täsmentymässä tässä vaiheessa 19,68 miljoonaa euroa, kun hankesuunnitelmassa puhuttiin noin 13,5 miljoonasta eurosta. Kunnanhallitus esittää luonnossuunnitelmaa ja kustannusarviota valtuuston hyväksyttäväksi.