Taipaleen ortodoksinen seurakunta ei ole luopumassa pyhäköistään. Seurakuntalaiset ovat kantaneet huolta kiinteistöjen kohtalosta luettuaan maakuntalehdestä uutisen, jonka mukaan Taipaleen seurakunta olisi myymässä metsästysmajaansa ja luopumassa Outokummun kirkosta ja Sotkuman tsasounasta.
Henkilöautoilija ja motoristi kolaroivat Pajapolun ja Sorvaajanpolun risteyksessä Ylämyllyllä tänä aamuna hieman ennen kahdeksaa.
Rääkkylän elinvoimalautakunnan lupajaosto on ohjeistanut kirjeitse muutamia kiinteistönomistajia siivoamaan pihojaan lokakuun mennessä. Muun muassa Haapasalmella ja Niemisessä on kertynyt pihapiireihin jopa kymmeniä autonromuja eli vakuuttamattomia ja katsastamattomia ajokkeja.
Ylämyllyläinen Pietari Sippola osallistuu tulevana sunnuntaina yleisurheilun nuorten SM-kisoihin. P15-sarjassa kilpailevan nuoren lajina on 300 metrin juoksu.
Pitäjien pitäjä, kuuluu yksi Liperin kunnan mainoslauseista. Tekstin saattaa lukea liikkuessaan Ylämyllyn liikenneympyrän liepeillä: Liperintien alkuun on hiljattain pystytetty kauniin järvimaiseman värittämä mainostaulu.
Rasivaaralaiset Taisto ja Mari Rautiainen ovat edelleen sanattomia viikonlopun menestyksen edessä. Taisto Rautiainen palasi kotiin kantamusten kera, sillä Tähen Toivomuksen myötä hänelle annettiin peräti kolme kasvattajapokaalia, yksi jokaisesta voitosta.
Harvinainen harjalintu havaittiin Rääkkylän kirkonkylän kupeessa Puukkopohjukassa maanantaina alkuillasta.
Hukkapätkä. Mitä hyötyä tuosta nyt on kenellekään. Kyllä pitäisi olla vähintään Kankaanrintaan saakka. Ei kyllä se Rasivaaraan asti ainakin pitäisi saada, tai oikeastaan Pyhäselän taajamaan!
Kiiessalolaisen Juuli Hiltusen pitäisi piakkoin aloittaa matkalaukkujen pakkaaminen. 18-vuotias nuori nainen kun lähtee kuukauden loppupuolella Brysseliin – suunnitelmissa on ahkeroida kymmenen kuukauden ajan au pairina suomalais-hollantilaisessa perheessä.
Liperiläiset voivat röyhistää rintaansa. Leipäpitäjän mainetta kasvattaa nykyään Kotileipomo Anna-Liisa Sorsan karjalanpiirakka, jota markkinoidaan messuilla Liperin piirakkana.