– Hyvä juttu tämä kahvila Kaupparinteellä, kiittää Jarkko Tyynelä.
Liperin Kokoomus otti lähtölaukauksen tuleviin kuntavaaleihin tämän viikon maanantaina olemalla mukana puolueen valtakunnallisella virtuaalikierroksella. Paikallisista puolueen edustajista äänessä olivat Juha Kosonen ja Jouni Hyttinen.
Liperin kunnanvaltuuston maanantainen kokous sujui nopsaan lukuun ottamatta Vaivionsalon II ranta-asemakaavan muutosta, joka hyväksyttiin kunnanhallituksen esityksen mukaisesti vasta äänestyksen jälkeen.
Rääkkylän kunta on mukana 10 000 euron lisärahoituksella Saimaa-ilmiössä, jonka tavoite on saada Savonlinna ja samalla koko Saimaan alue Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026.
Kuolemisesta kertyy kustannuksia. Tähän lauseeseen voi tiivistää parinkymmenen vuoden takaisen, Kotiseutu-uutisissa julkaistun artikkelin sisällön. Uutisjutun perustukset oli valettu Itä-Suomen lääninhallituksen tekemän tutkimuksen varaan – tuon selvityksen mukaan hautauskustannukset olivat edullisimmillaan 13 500 markkaa.
Henkilöauto syttyi palamaan Riihilahdentiellä Liperissä eilen tiistaina kello 17:n aikaan iltapäivällä. Palon syttyessä ajoneuvo oli pysäköitynä talon läheisyyteen.
Yhden Ylämyllyn Yllätyksen jalkapallojoukkueen havaittiin viime viikolla altistuneen koronavirukselle. Kyse oli joukkueesta, joka oli jaettu kahteen ryhmään. Vain toinen puoli joukkueesta on altistunut.
Liperiläinen agronomi ja maanviljelijä Jari Rouvinen aloittaa lähiaikoina MTK Pohjois-Karjalan toiminnanjohtajana. Käsämässä asuva Rouvinen tuumaa, että hänellä oli mielenkiintoa ja sopiva koulutus sekä kokemusta tehtävää varten.
Ylämyllyläisen Kyläkirppiksen jokainen myyntipaikka on varattu. Ilmiötä selittää osaltaan koronaa-ajan kirvoittama alennuskampanja, olkoonkin, että syyskuussa 2019 avatusta kirpputorista on kehkeytynyt suosittu ostospaikka.
Taipaleen ortodoksisen seurakunnan pääkirkossa Viinijärvellä vietettiin sunnuntaina harvinaista pappisvihkimystilaisuutta. Metropoliitta Arseni vihki papiksi Nemanja Balcinin.