Voimakas tuoksu tervehtii tulijaa Kivekkäiden talolla Roukalahdella. Keittiössä häärivät naisihmiset sekoittelevat keskittyneinä keitoksiaan: yksi hämmentää oliiviöljyn sekaan väriainetta ja toinen vauhdittaa lipeärakeiden liukenemista veteen pyörteisen liikkeen voimin.
Liperin myllymiljöö kokee pienen muodonmuutoksen helmikuun alkupäivinä, kun kookkaat siilot puretaan. Kesäkuisessa tulipalossa tuhoutuneen Liperin Myllyn siiloille koetettiin löytää uusiokäyttöä, mutta turhaan.
Liperin asukasluku oli vuoden vaihtuessa karvan verran alle 12 000. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Liperissä asui vuoden 2020 lopussa 11 997 henkilöä, kun vielä vuotta aiemmin pitäjässä oli 12 084 asukasta.
Liperin yhteiskoulun kannatusyhdistys sai tänä talvena ennätysmäärän, lähes 50, Lykkyä-lahjakorttien hakemusta. Joulun tietämillä jätetyt hakemukset matkasivat ensin nuorisovaltuuston pöydälle, jossa niiden joukosta valikoitui 14 parhaiten perusteltua.
Liperi on yksi viidestä pohjoiskarjalaisesta kunnasta, jossa käynnistetään kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu tulevana syksynä.
Liperin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eero Reijonen kertoi torstai-iltana kunnan hyvinvointipalvelupisteellä olevansa mieluisalla asialla, mutta poikkeavassa paikassa. Kunnan vuoden teot ja toimijat -palkitsemistilaisuus pidetään yleensä valtuuston kokouksen yhteydessä, mutta tällä kertaa kokoonnuttiin Keskustiellä pienemmällä porukalla.
Liperin seurakunnan kirkkovaltuuston vuoden 2021 ensimmäisessä kokouksessa valittiin tuttu puheenjohtajisto jatkamaan.
Kirkossa järjestetty Liperin ja Heinäveden seurakuntien Liperin liitoskuulemistilaisuus sujui vähin kysymyksin. Paikalla oli koronarajoitusten vuoksi parikymmentä henkilöä, joilta ei herunut yhtään varsinaista kysymystä.
Liperissä työttömänä oli joulukuun lopussa 14,8 prosenttia työvoimasta. Vaikka työttömyysprosentti on verrattain korkea, luku oli silti Pohjois-Karjalan toiseksi pienin.
Lähihoitaja on hoitoalan ammattilainen, jonka apua ja työpanosta kaikki tarvitsevat elämän eri vaiheissa monin tavoin. Keskiviikkona vietetyn kansallisen lähihoitajapäivän teemana oli SuPer-hyvä työkaveri.