Kihausvalmisteluiden parissa ahkeroi kaikkiaan satakunta talkoolaista. Rääkkylän kesän kohokohtana tunnettua kansanmusiikkifestivaalia valmistellaan sitä kiivaammin, mitä lähempänä ensi viikonloppu on. Uusillekin talkoolaisille on yhä kysyntää.
Tutjussa asuva Sanni-Maaria Puustinen opettaa Rääkkylässä Kihausviikolla kehärummun tekoa.
Rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala debytoi tänä suvena Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalin esiintyjänä. Laulamista harrastava poliitikko nousee estradille Maitolaiturin tyttöjen solistina.
Karjalaista kesäkihausta luonnehdittiin varsinaiseksi runsaudensarveksi artikkelissa, joka julkaistiin Kotiseutu-uutisissa kesäkuun lopussa 1991. Kerrottiin, että kaksipäiväisessä tapahtumassa oli ohjelmaa aamusta iltaan, minkä odotettiin houkuttelevan Rääkkylään kymmenisen tuhatta kulttuurin ystävää.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Rääkkyläläisen lapsiteatteri Sekamelskan koko perheen esitys vie katsojat pohdiskelemaan ystävyyttä ja sen etsimistä. Huomenna helatorstaina ensi-iltansa saava Grogotiili Gena ja ystävyyden talo pohjautuu Eduard Uspenskin tarinaan.
Rääkkylän Paksuniemen uutta kesäteatteria aletaan rakentaa tulevalla viikolla. Kunta vastaa katsomon ja esiintymislavan nikkaroinnista. Urakan toteuttaa kiinteistöpalvelu. Näyttämön pohjatyöt kaivettiin jo viime syksynä valmiiksi.
Kihaus Folk –kansanmusiikkifestivaaleilla nähdään ja kuullaan enemmän naisia kuin koskaan. Kauniimman sukupuolen edustajien suosiminen on tietoinen valinta, mutta pärstäkertoimen mukaan artisteja ei silti ole kulttuurikinkereille valittu.
Rääkkylän asukasluku tuplaantuu suvena vapaa-ajan asukkaiden saapuessa kekälekuntaan lomailemaan, ja kesäkaudella myös tapahtumia järjestetään pitäjässä vilkkaasti.
Karelia Expertin ja Rääkkylän kunnan sekä matkailutoimijoiden Matkailu nyt -tapahtumassa pohdittiin paikallisen matkailun kehittämistä yhdessä maakunnallisen ja erityisesti Järvi-Suomen, Lakelandin, alueen kanssa.