Nuoret suunnistivat duunipaikoilla

Liperin yläkoulun oppilaat tutustivat kirkonkylän yrityksiin duunisuunnistuksen vauhdittamina tiistaina. Kotiseutu-uutisten toimituksella piipahtaneet nuoret kurkistivat eri vuosikymmenten numeroihin ja etsivät muun muassa tuttuja kasvoja.

Viittä vaille valmista vuosikaupalla

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Elintarvikerekka ajautui raviin

Varkaudentiellä Liperissä sattui liikenneonnettomuus maanantai-iltana. Elintarvikkeita kuljettamassa ollut täysperävaunullinen kuorma-auto ajautui ulos tieltä ja kaatui kyljelleen.

Savonselkä-uistelun voittoon taimenella

Viime sunnuntain Savonselkä-uistelu käytiin koleassa ja sateisessa säässä. Kisan voittoon kiri ylivoimaisesti Heikki ja Lauri Siltasen venekunta Liperistä 191502 pisteellä. Voittoon siivitti 3,812kg painoinen taimen.

Itsensä näköinen elämä

Näyttelijä-ohjaaja Hannu Virolainen täyttää 70 vuotta. Ikä tuntuu Virolaisesta itsestään uskomattomalta.

Elämän tuhlaamista vastaan

Moottoripyörien pärinä tuo koulukiusaamisen vastaisen viestin Liperin koulukeskukseen. Opinahjon pihamaalle parkkeerataan 53 erilaista moottoripyörää, ja pääsääntöisesti mustiin pukeutuneet motoristit nousevat ison salin lavalle vakavan näköisinä. Puheenaihekin on vakava.

Elämänmakuisia muistoja yhdeksältä vuosikymmeneltä

Aulis Räty opiskeli Siikasalmen maamieskoulussa Liperissä, mutta päätyikin Rääkkylään metsätalousinsinööriksi. Pitäjässä on asuttu nyt yli kuusi vuosikymmentä. Maanantaina täyttyi 90:n ikävuoden rajapyykki.

Eläinlääkärin vastaanotto Luoviin

Liperiläiset saavat julkisia eläinlääkäripalveluita ensi vuonna Käsämästä. Ympäristöterveydenhuollon johtaja Elina Felinin mukaan Luovin ammattiopistolle perustetaan yhteisvastaanotto, jonne nykyisin Liperin kirkonkylällä, Viinijärvellä ja Outokummussa työskentelevät eläinlääkärit siirtyvät.

Helatorstaina kuvasuunnistettiin Honkalammen montulla

Liperin Taimi Suunnistus ry:n ja Kotiseutu-uutisten valokuvasuunnistus helatorstaina Honkalammen montulla houkutteli lähes 30 suunnistajaa. Toimitsijoina paikalla olivat Hellevi Haarala ja Mauno Lavikainen sekä osan aikaa myös Tarja Klemetti, joka oli ottanut suunnistuksen vihjekuvat.

Nainen kärähti ratista Kaatamontiellä

Outokumpulainen 50-vuotias nainen kärähti rattijuopumuksesta Kaatamontiellä Liperissä viikonvaihteessa. Nainen puhalsi alkometriin 2,34 promillen lukemat. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.