Viinijärven koululla jatkettiin vanhempainneuvostojen kokouksen jälkeen suoraan kaikille liperiläisille vanhemmille tarkoitettuun vanhempainiltaan, jonka teemana oli uusi vuoden käytössä ollut opetussuunnitelma ja Digiajan ajattelijat -hanke.
Liperin koulu sijoittui Taitaja9-aluekilpailussa neljänneksi. Lyseon peruskoulu vei voiton pursotettuaan kermaa vauhdikkaasti. Liperin yhdeksäsluokkalaisten joukkue, Kati Räsänen, Jessica Timonen ja Jere Juntunen, saivat Itä-Suomen ammattitaito ry:n stipendin menestymisestä. Maakunnalliseen aluekilpailuun liperiläiset pääsivät voitettuaan Outokummun paikalliskarsinnan.
Savo-Karjalan Vihreät on valinnut hallitukseen vuodelle 218 liperiläinen Eveliina Erosen. Piirin syyskokous valitsi lauantaina puheenjohtajakseen joensuulaisen Hanna Susitaipaleen.
Pohjois-Karjalan maakunnallinen nuorisovaltuusto järjestäytyi maanantaina. 28-jäseniseen valtuustoon kuuluu liperiläiset Minttu Kurki ja Jere Juntunen sekä rääkkyläläiset Anna Antikainen ja Venla Vänskä. Vuoden 2018 alussa nuorisovaltuusto pääsee paneutumaan muun muassa maakuntauudistukseen.
Liperiläinen Anne Saukkonen on innostanut maaseudun naiset liikkumaan. Saukkonen palkittiin vuoden maa- ja kotitalousnaisen tittelillä tiistaina.
Rääkkylän kuntalaisillassa todettiin, että vuorovaikutusta kuntapäättäjien ja kuntalaisten välillä kaivataan entistä enemmän.
Liperin viidellä koululla vaikuttavien vanhempainneuvostojen edustajat tapasivat toisensa Viinijärven koululla järjestetyssä tilaisuudessa. Kyse oli samalla Opetushallituksen rahoittamasta Digiajan ajattelijat -hankkeesta, johon Viinijärven koulu on päässyt mukaan.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Ylämyllyn kirjastosta aiotaan tehdä tarkka tilatarveselvitys, mikäli Liperin kunnanhallitus yhtyy hyvinvointilautakunnan esitykseen.
Tulevana lauantaina vietetään ensimmäistä kertaa Rääkkylä päivää; samalla vietetään myös joulunavajaisia.