Koulukkaat miettivät media-arkeaan

Sinulla on oikeus tietää. Ensi viikolla vietettävä sanomalehtiviikko laittaa niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin pohtimaan median etiikkaa ja omaa arkista suhdetta mediaan.

Liperiin 48 uutta yritystä

Antti Mononen on aloittanut Ylämyllyn yritystalolla Josek Oy:n yritysneuvojana.

Hiihtoseuralle takuutuotto

Liperin kunnanhallitus on päättänyt taata maakuntaviestistä 5000 euron tuoton Liperin Hiihtoseuralle. Yhdistys vastaa maakuntaviestin järjestelyistä helmikuussa Pärnävaaralla. Hiihtoseura lähestyi asiassa kuntaa. Jos nettotuotto jää alle 5000 euroon, kunta maksaa yhdistykselle erotuksen verran.

Mantsisen laadukkuus ja innovatiivisuus purevat

Viime vuoden puolivälissä Mantsinen Groupin toimitusjohtajana aloittaneella Mia Mantsisella on mieluisaa kerrottavaa. Ylämyllyn tehtaalle palkataan parhaillaan kymmentä uutta työntekijää ja yhtiön liikevaihto on vahvassa nousussa.

Monipuolista hyvinvointia

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Lähtisitkö latusille?

Tasamaata ja mäkistä maastoa, järvenselkää ja metsäisiä maisemia – Liperissä ja Rääkkylässä riittää latuja, mitä sivakoida.

Mielipide: Jälkimietteitä Liperin koulukiistasta

Yläkouluratkaisu syntyi kunnan eri taajamien väki- ja oppilasmääriä perusteluina käyttäen. Se, mistä puutteellisesti puhuttiin, oli koulumatkojen ja niihin liittyvien rasitusten tasapuolinen tarkastelu. Kuitenkin juuri kaikkien alueiden oppilaiden yhtäläisen kohtelun katsoisin koko uudistuksen ykkösasiaksi.

Risteyskolari Rääkkylässä

Rääkkylässä sattui risteyskolari tänään iltapäivällä. Oikotietä ajanut kuljettaja ajoi pakettiautolla kolmion takaa Rasitietä oikealta tulleen henkilöauton kylkeen. Henkilöautosta laukesivat turvatyynyt ja sen kylki vaurioitui. Pakettiauton keula vaurioituu myös pahoin.

Uhrista tuomituksi

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Tutun tilalla jotain uutta

Noin sadan jäsenen Liperin Naisvoimistelijat jatkaa tutulla linjallaan liikuttamalla liperiläisiä ja pitämällä samalla huolen heidän hyvinvoinnistaan – niin aikuisten kuin nuorempien. Tuore puheenjohtaja Sirpa Utriainen haluaa jatkaa samaa työtä, mutta haluaisi kuulla lisää toiveita ja pohtia seuran kehittämistarpeita.