Leivän perässä

Ihminen liikkuu leivän perässä perinteisen sanonnan mukaan juuri sinne minne pitää. Itselle leivän perässä liikkuminen tuli ajankohtaiseksi tämän vuoden huhtikuussa, jolloin aloitin Kotiseutu-uutisten peräsimessä.

Minulle leivän perässä liikkuminen oli tutun ja turvallisen kohdalla aika kaksijakoinen vaihtoehto. Tuttu siinä mielessä, että toimittajan työ oli iskostunut kantapäähän jo jollakin tapaa. Mutta jos ajatellaan yrittäjäksi ryhtymistä, niin silloin puhutaan epämukavuusalueelle siirtymisestä.

Epämukavuusalue kannattaa käsittää sanana enemmän positiiviseksi kuin negatiiviseksi. Jollekin se saattaa tuoda mieleen epäonnistumisen siemenen tai hypyn tuntemattomaan. Itse ajattelisin niin, että sanan takana piilee mahdollisuus ja vaihtoehto uuden oppimiseen – epämukavuusalueella otetaan tässä tapauksessa miehestä mittaa.

Liperiin tulin ensimmäistä kertaa leivän perässä vuonna 1996, jolloin myös ensimmäinen Suvisoutuun liitetty tapahtuma näki päivänvalon. Nykyiseen versioon siirryttiin kaksitoista vuotta sitten.

Leipäpäivät ovat jääneet minulta vuosikausiksi väliin, mutta heti tänne tultuani pääsin asiaan kiinni konkreettisesti. Yrittäjänvaihdoksen yhteydessä sain puoli tusinaa liperiläisiä leipiä, joita syötiin perheessä pakastimesta otettuna pikkuhiljaa aina pitkälle kesään saakka.

Mausta on kai turha sanoa mitään, arvaatte tai tiedätte muutenkin – leivät olivat aivan erinomaisia. Ei ihme, että leipäpäivä vetää runsaasti kävijöitä. Suosiota on lisännyt todennäköisesti myös meneillään oleva lähiruuan korostaminen.

Itselleni uusia asia on leipäkilpailun tuomaristo, jossa olen mukana perjantaina. Onneksi tuomareita on runsaasti ja myös asiantuntijoita, jotta amatöörin makuhermo ei sotke asiaa. Toisaalta jokaisella meillä on tunnetusti oma makumme.

Vastaa