Nälkään vai janoon?

Liperissä vastustettiin aikanaan tiukkaan keskioluen tuloa kauppoihin. Tänä päivänä kukaan ei ole nostanut kissaa pöydälle siitä, että kirkonkylä on vailla anniskeluravintolaa. Toki nälkänsä saa sammutettua useammassakin paikassa, mutta perinteinen kyläravintola puuttuu.

Aivan samaan tilanteeseen törmää Tohmajärvellä. Maineikas Tetritupa on ollut jo pitkään historiaa, nyt sen jälkeläinen – Väkä-ravintola – on pimeänä paikallisen huoltoaseman tavoin.

Myös Rääkkylä on elänyt muutosten kauden. Rustokorva kuului aikanaan samaan sarjaan kuin Liperhovi Liperissä. Molempiin piti jonottaa sisäänpääsyä kesäisin ja asiakkaita riitti ympäri vuoden. Tilanne naapuripitäjässä on kuitenkin tällä hetkellä parempi, sillä Paksuniemen palvelut ovat saaneet mainetta ja tunnustusta sekä oman paikkakunnan käyttäjien että matkailijoiden keskuudessa.

Maaseututaajamien kyläravintoloissa on paitsi sammutettu janoa, myös viihdytty hyvän ruoan ja keskinäisen seurustelun parissa. Iltaisin on tanssittu jalat kipeiksi.

Asiakkaiden käyttäytyminen on muuttunut, sitä ei voi kieltää. Murros on purrut niin kuin monella muullakin alalla. Perinteiset asiakkaat viihtyvät enemmän neljän seinän sisällä tai hakevat vaihtelua matkustelemalla. Nekin lukuisat yhdistykset, jotka toivat sisältöä ravintolailtoihin ohjelmallisia ja tosi suosittuja illanviettoja järjestämällä, ovat ikääntyneet ja väsähtäneet.

Palvelua osataan usein arvostaa vasta sen jälkeen, kun sitä ei enää ole. Lähes poikkeuksetta palvelu on kadonnut, kun sitä ei ole riittävästi käytetty. Haikailijat saavat paljolti syyttää menetyksestä itseään.

Kunnollisen anniskeluravintolan kirkonkylä ansaitsisi. On vähän noloa sanoa vierailleen, ettei täältä sellaista löydy. Tämä ei tarkoita kaipuuta kyläkapakkaan, jossa yksi ja sama porukka istuu illat kaljakupin ääressä. Sellainen konsepti ei toimi, siitä on riittävästi käytännön kokemuksia. Liperissä palvelujen kysyntää lisää rakentamisen virkistyminen muun massa ison terveyskeskusurakan myötä.

Toimivaan ratkaisuun tarvittaisiin ennakkoluuloton yrittäjä, jolta löytyy monipuolisuutta ja uusia ideoita. Parhaimmillaan persoonallinen kyläravintola voisi olla vetovoimatekijä myös kaupungin suuntaan. Vaikka siellä on yllin kyllin tarjontaa, vaihtelu virkistäisi.

Lähiruoka on muotia ja leipäpitäjän á la carte -listalla voisi olla tarjolla perinneruokia; olkoot sitten lahnaperunoita, tuplahuttua, sipruvelliä tai jotain muuta. Tarjoiltuna tarinoiden kera…

Moni tuntuu kantavan huolta kyläravintolakulttuurin tilasta. Pelkät puheet eivät auta, jos teot puuttuvat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *