Verotuksen herkkuja

Verojen korottaminen ei ole koskaan sitä hyvää, mitä me liperiläiset haluaisimme nauttia. Sitä herkkua on luvassa myös tulevalle vuodelle, näillä näkymin prosentin verran, vaikka kunnanjohtajan näkemys taloudesta on aavistuksen vakavampi.

Lohtuna, joskin tosi huonona on se, että lähes kaikki naapurikunnat liikkuvat samoilla linjoilla. Eiköhän pieni, mutta vahva Polvijärvikin etene lopulta korotuksen, vaikka vähän. Joensuu päätti jo prosenttiyksikön lisästä kaupunkilaisille. Rääkkylä sen sijaan aikoo jatkaa entisin eväin, veroäyriä korottamatta.

Toisena lohtuna on nähtävä se, että Liperin talous on kääntynyt viime vuoden romahduksen jälkeen merkittävästi paremmalle uralle, vaikka puolen miljoonan miinusta vielä povataankin. Viime vuoden jäljiltä talous paukkui lähes viisi miljoonaa miinukselle.

Yksi lisäprosentti kuntaveroon tarkoittaa sitä, että jokaisesta ansaitsemastamme satasesta joudumme siirtämään yhden lisäeuron yhteiseen kukkaroon, jokaisesta tonnista kympin ja jokaisesta kymppitonnista satasen. Jos tällä tavalla estämme yhdenkin tavaksi tulleista ja vielä jatkuvista leikkauksista, voimme nukkua tyytyväisinä.

Saavutetuista henkilökohtaisista etuuksista harva on valmis vapaaehtoisesti luopumaan, se on nähty. Ainoa tapa taitaa olla verottajan tahto, sitä kun joutuu nikottelematta noudattamaan. Viime aikoina valtakunnassa tarjoiltu kunnallisveropohjan laajentaminen tuntuisi perustellulta, kun palvelutkin ovat tasapuolisesti käytettävissä.

Kun verotuksessa vain pysytään kohtuudessa, ovat muutokset sitä kautta helpommin hyväksyttävissä. Pakon edessä on hyväksyttävä leikkauksetkin, mutta niitä on jo tähän mennessä pitänyt tehdä liikaa.

Se, että kuntalaiset pystyvät maksamaan veronsa ja korotuksensa, on aina myönteisempi ilmiö kuin palvelujen leikkaaminen vuodesta toiseen. Kaiken lisäksi se johtaa ennen pitkää kuihtumiseen tai ainakin näivettymiseen. Tosin eivät jokavuotiset veronkorotuksetkaan taputuksia ansaitse.

Parhaillaankin väännetään kättä kouluverkosta ja erityisesti Viinijärven yläasteen kohtalosta. Pienempänä, mutta ei väheksyttävänä esimerkkinä, on Luovin/Liprakan uimahallipalvelujen loppuminen kannattamattomina. Kunnalta ei ole löytynyt pelimerkkejä enempää kuin konstejakaan. Viinijärvellä luodaan lasten tulevaisuutta, Liprakassa ylläpidetään ja kohennetaan vesiliikunnalla ikäihmisten rapistuvaa kuntoa.

Se, että tämän vuoden taloudesta ennakoidaan Liperissä selvästi edellistä parempaa, on hyvä signaali tulevasta. Kunnan talouteen on viimevuotisen romahduksen jälkeen pitänyt etsiä uusia konsteja ja ilmeisesti myös Jyrin alueen asuttamiseen sijoitetut investoinnit alkavat jo tuottaa tulosta. Itsetuntoa kohottaa sekin, että Liperi vielä tänä vuonna ohittaa asukasmäärässä Lieksan, ja nousee maakunnan kolmanneksi suurimmaksi Joensuun ja Kontiolahden jälkeen!

Seurojen, yhdistysten ja yksityisten toimijoiden auttava käsi nykytilanteessa olisi entistä tarpeellisempaa tukemaan heitä, joiden palvelut ovat leikkausten myötä heikentyneet tai uhkaavat heiketä. Vastassa on kuitenkin ongelma todellisten toimijoiden ja talkoolaisten joukon vähenemisestä ja ikääntymisestä. Muutos edellyttää yleisen suhtautumistavan kääntämistä itsekkäästä huolehtivaksi. Nykyisistä toimijoista on vaikea paljon lisämehuja puristaa, heille on aiheellista sanoa kauniisti: kiitos. Jos hekin vielä jaksaisivat…

Elämä on väistämättä aaltoliikettä niin ajattelussa kuin toiminnassakin. Eikö nyt olisi lähimmäisten ja tukea tarvitsevien nosteen syntymisaika? Joskus meistä jokainen voi olla itsekin avun ja tuen tarvitsija.

P.S.
Kun lähes 30 vuotta sitten muutin Lieksasta päätoimittajaksi Liperiin, haaveilin voivani – sanan säilällä – kannustaa kotikunnan veroäyrin/-prosentin alentamiseen. Utopiaksi se jäi molemmilla paikkakunnilla. Jospa Rääkkylä kokeilisi tätä imagon kohotuskeinoa… Se saattaisi ylittää jälleen valtakunnallisen uutiskynnyksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *