Mikä hallille nimeksi?

Liperin museoalueelle on vastikään valmistunut tyylikäs näyttelyhalli. Kuva: Jutta Kurki

Ajassa, jolloin ei-rahassa mitattavat arvot ovat menettäneet ainakin osan ”pörssiarvostaan”, on tyylikkään näyttelytilan valmistuminen Liperin museoalueelle harvinaista herkkua. Elettyyn elämään liittyvien arvojen ja esineiden tallentaminen ja säilyttäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin ennenkin.

Paikallisia kulttuuri- ja perinnearvoja vaalivat joutuvat tekemään entistä sitkeämmin työtä yhteisesti tärkeitä tavoitteita toteuttaessaan. Eurot ovat entistä tiukemmassa, hankkeet venyvät ja osa jäävät kokonaan toteuttamatta. Ne, jotka ponnistelevat perinneasioiden parissa, saattavat väsähtää.

Uusia museoita ei rakenneta, mutta nykyisten merkitys todennäköisesti ajan myötä vain kasvaa. Perinnettä tallennetaan paljolti verkkoon ja uusi tekniikka on tullut avuksi. Vaikka tekniikka on tervetullutta ei se korvaa silmin nähtävää ja käsin kosketeltavaa esineistöä. Vasta vanha ja uusi yhdistämällä saadaan elämyksiä aikaan.

Paikallisten perinteiden vaalinnassa on jo hyvän aikaa tiedostettu aktiivien ikärakenteen huolestuttava kehitys. Nuorten kiinnostus peilaa yleistä linjaa, jossa talkootyö ei ole kaikkein houkuttavimpia harrastusmuotoja.

Paikkakunnan historiaan, elämään ja esineisiin paneutuminen ei kuitenkaan ole epäkiinnostava vaihtoehto. Se voi tempaista sisälleen yhtä lailla nuoren kuin ikäihmisenkin. Siihen sisältyy loputon sarka uusia seikkailuja ja vanhan oivaltamista. Eivät ihmiset voi unohtaa perinteitään, mitä todennäköisimmin alue kokee jossain vaiheessa renessanssikautensa.

Ajanjaksojen unohtamista ja niiden tallentamisen laiminlyömistä ei voida korjata ainakaan täysin jälkikäteen. Se vaatii jatkuvaa hereillä oloa.

Liperin museoalueen uusi näyttelyhalli on paitsi upean näköinen, myös ainutlaatuinen mahdollisuus Liperin ja koko maakunnankin sähköistämisvaiheiden esiin nostamiseen. On hyvä ajatus koota sähkön merkitys ja koneiden tulo maaseudun ihmisten työn helpottajaksi.

Museoväelle on iso haaste koota rakennuksen sisäpuoli esittelykuntoon. Kaikille kiinnostuneille tarjotaan mahdollisuutta keksiä sopiva nimi rakennukselle. Löytyykö nimi paikkakunnan merkkihenkilöistä vai jostain muualta. Kotiseutu-uutisetkin välittää mielihyvin palstoillaan lukijoidensa vinkkejä…

Kommentit

  1. Avatar Kirjoittanut Piiu Hapuli

    Vastaa

  2. Avatar Kirjoittanut Martti Auvinen

    Vastaa

  3. Avatar Kirjoittanut Matti Laukkanen

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Matti Laukkanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *