Jyrkkää alamäkeä

Koko maakunnan järkyttäneet valtakunnalliset ratkaisut ovat sulateltavina kuntatasolla. Tiukalla aikataululla selvitetään sitä, tekevätkö kuntien syksyllä valittavat valtuustot saattohoitoa vai rakentavatko oman kuntansa tulevaisuutta.

Erityismietinnässä on vielä Pohjois-Karjalan Prikaatin kohtalo, joka monin tavoin koskettaa muitakin kuin kontiolahtelaisia. Koko maakunta on jonkinlaisen halvaannuksen tilassa, sillä aiempien vuosien päätösten odotusarvot ovat olleet aivan päinvastaiset siihen verrattuna, mitä nyt tarjotaan. Patteriston alasajo Ylämyllyltä, ja nyt toisen ison varuskunnan lopettaminen naapurikunnasta, tuntuu käsittämättömältä ratkaisulta kaikin puolin.

Ei ole monta vuotta, kun alueellistaminen oli tässä maassa valttia. Lähes kaikkialla kehä kolmosen ulkopuolella odoteltiin jonkun valtion viraston siirtymistä alemman kustannustason paikkakunnille, pois ruuhkaiselta pääkaupunkiseudulta. Ajattelu ja käytännön toimet ovat vaihtuneet voimakkaaksi keskittämiseksi ja jyräämiseksi. Alueellistaminen osoittautui käytännön tasolle näpertelyksi, mutta nyt meno on uudessa kuosissa.

Pohjois-Karjalassa ollaan tilanteessa, jota tarkoittaa alasajoa ja voimakasta keskittämistä. Se ei kosketa pelkästään kuntia ja maakuntaa, sillä tulee olemaan myös maakunnallisia toimintoja toisiinsa liittävä vaikutus. Valitettavasti tämä maakunta ei ole näissä ratkaisuissa yleensä vastaanottavana osapuolena; menettäjänä lähes takuuvarmasti.

On vaikea kuvitella, että kuntauudistus toteutuisi kaavaillussa laajuudessa. Tuskinpa pääkaupunkiseudullakaan puhkeaa sellaista yksituumaisuutta, jossa kaikki pannaan pakettiin Sipoosta ja Kauniaisesta alkaen, Helsinkiin päätyen. Tosin valtiovalta – vaikka ei pakkoa käyttäisikään – voi ohjailla ratkaisuja valtionosuuksin ja muilla taloudellisilla konsteilla. Tästä on ensimerkit jo nähty.

Parempi tapa sekavassa tilanteessa olisi ollut lähteä liikkeelle kuntien taloutta rasittavien sosiaali- ja terveystoimialan ratkaisuista. Suuria heilahteluja tuovien erikoissairaanhoidon ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen olisi tuonut vakautta kuntien talouteen
Tämän uusjaon jälkeen, ja sen toimivuuden takaamiseksi, voisi sitten jatkossa kaavailla myös järkeviä kuntaliitoksia.

Viestit Rääkkylästä tuntuvat ainakin tässä vaiheessa vahvemmilta kunnan itsenäisyyden puolesta kuin Liperistä. Rääkkylä on joutunut käymään jo omat taistelunsa ja totuttelemaan yksineloon tiukassakin taloustilanteessa. Liperin kunnan kannanotto tuskin ainakaan yksimielisesti on itsenäisyyden puolesta!?

Liperille – entisenä isona emäpitäjänä – kaupunkiin liittyminen olisi monella tasolla takaisku. Jo henkisesti ratkaisun sulatteleminen vanhemmalle ja paikkakunnalla eläneelle sukupolvelle olisi järkytys. Käytännössä se merkitsisi päätäntävallan luovuttamista muuanne ja muiden ratkaisuihin tyytymistä. Nykyisen 35 valtuutetun sijaan päättämässä olisi puolenkymmentä kunnan edustajaa.

Vääjäämättä palvelut karkaisivat kauemmas, ja niiden saavutettavuus heikkenisi. Lupaukset – jos niitä edes uudessa tilanteessa tulisi – jäisivät esimerkkien perusteella hiekalle rakennetuiksi. Ja nyt on jo ennakoitavissa, että Joensuu näyttelee vähän ”vastahakoista sulhasta”, kun seremonioita ohjataan ylemmältä taholta. Eipähän tarvitse mitään edes lupailla.

Tunnustan oman uskoni itsenäisyyteen, koskipa se kotimaata tai kotikuntaa. Ohi menevien kunnan sisäisten vastoinkäymisten jälkeen paistaa kuitenkin aurinko ja yhteenkuuluvuus huonompien vaihtoehtojen edessä vahvistuu. Ymmärrän jollain tavoin niitäkin, jotka viis veisaavat siitä, mihin kuntaan tai kaupunkiin kuuluvat. Yleensä he ovat sitä joukkoa. joiden juna kulkee vakaasti ympäristön myllerryksistä huolimatta.

En oikein uskonut Paras- hankkeeseen, koska se tuntui teennäiseltä. Kun on törmännyt vielä teennäisempään karttaharjoitukseen kuntarajoista, alkaa usko tähänkin vahvistua. Olisi aikaansaannosten ja voimavarojen haaskausta luopua yli 20 000 asukkaan rakenteesta, sote-palvelujen järjestämisestä lähipiirissä. Vaihtoehtona kun voi olla toiselta puolelta maakuntaa tarjottavat vanhuspalvelut ja keskittymisen mukanaan tuoma mammuttitauti.

Vähän haasteellista on ollut totutella OkuLi –yhteistyöhön, joka on sisällöltään ja tavoiltaan jäänyt monelle, myös päättäjille, jollain lailla etäiseksi. Keski-Karjalan Helli on vähän pienempänä ja äkkipikaisempana ollut helpommin ”alasammuttavissa”. Nyt OkuLi, josta piti tulla OkuPoLi, on kuntauudistuskarttojen myötä hajoamassa käsiin. Toivotaan, että siitä jäävät ainakin parhaat osat käteen. Ja että se käteen jäävä osa ei ole karkaileva kulupuoli.

Jos karttaharjoituksessa käy pahasti, on Liperissä ja Rääkkylässä ensi syksynä valittavan valtuuston keskeinen tehtävä tuo saattohoito. Aika näyttää, toteutuuko se ja löytyykö tehtävään riittävän asiantuntevia päättäjiä.

P.S.
Tuorein keskittämistieto pääkallonpaikalta tuli tätä kirjoitettaessa, keskiviikkona kello 12.30. Pohjois-Karjala menettää oman vaalipiirinsä. Hallitus yhdistää sen Kymen, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon vaalipiirien kanssa.

Jaa:

Facebook