Askelta toisen eteen

KOLUMNI Parhaillaan vietämme Euroopan liikkujan viikkoa. Se on taas yksi näistä teemaviikoista, jolloin korostetaan monelta osin itsestään selviä asioita. Muistutetaan julkisesta liikenteestä ja tarjotaan jopa perjantaina auton vapaapäivänä maksuttomia bussimatkoja.

Samalla kannustetaan arkiliikuntaan kuten pyörällä liikkumiseen. Valitsemalla kestävämmän liikkumistavan esimerkiksi harrastuksiin, saatat eksyä uudelle reitille tai saada itsellesi rauhoittumisaikaa. Lihasvoiman käytöllä voit nimittäin lisätä myös hiljaista ympäristöä, mikä tuottaa eittämättä hyvinvointia.

Vastikään korjattiin liikuntatavoitetta 10 000 askeleesta alemmas – tutkimuksessa todettiin, että ykköstuhansillakin askeleilla on terveysvaikutuksia. Toki mitä enemmän jalkaa laitetaan niin sanotusti toisen eteen, sitä enemmän terveydellisiä hyötyjä havaittiin.

Oma huoleni ääripäistä on kasvanut viime aikoina. Ääripäillä tarkoitan niin määrällisesti vähän liikkuvia kuin myös ikähaitarin ääripäitä. Omasta läheisestäni tiedän, että ei puhuta merkityksellisistä tuhansista vaan kymmenistä askeleista päivässä. Kun ne jäävät tänään ottamatta, peiton houkutteleva lämpö voittaa todennäköisesti myös huomenna. Ja entistä varmempaa on, että ylihuomenna kynnys nousta ylös on jo erittäin suuri. Vaikka ihmisellä itsemääräämisoikeus onkin, on meillä muilla telluksen tallaajilla vastuu tarttua lempeään ruoskaan ja kannustaa ottamaan nuo stepit yhdessä.

Ja näin ajattelisin myös koulussa olevan. Kun ennen opettaja sanoi, että nyt hypitään hyppynarulla, niin hypittiin hyppynaruilla. Jokainen sen mitä taisi ja jaksoi. Nyt on tultu siihen, että onko pakko, jos ei tahdo. Pienet lapset leikkivät, ja leikkiin kuuluu myös juokseminen. Kouluikäisenä viimeistään osa lapsista putoaa niin sanotusti kantapäilleen. Vaikka suuntaus on ollut tiedossa, viime vuosina on otettu todella huolestuttavia siirtymiä huonompaan. Vierailu koulussa herätti huomaamaan, että osan lasten kohdalla ei enää puhuta juoksuaskeleiden tai koordinaation puutteista, vaan kävelemisen taitamisesta.

Kun viettää illat jalkapallokentällä, vääristyy oma kokonaiskäsitys lasten liikuntataidoista. Toki mekin urheiluseuroissa olemme huomanneet, että harrastuksiin tullaan entistä puutteellisimmilla liikkumisen taidoilla. Hyvä, että tullaan. Me otamme omalta osaltamme kopin näiden taitojen kartuttamisesta, mutta ihmeidentekijöitä emme koulussa tai harrastusympyröissä ole. Liikkumisen perustaidot ja liikkumisen ilo on pakko oppia taaperoiässä, kotona.