Ollaanko edelleen alkutekijöissä?

Sirpa Naumanen

KOLUMNI Kaksi vuotta sitten syksyllä, sateisena ja kylmänä iltana, oli ilmassa paljon lämmintä toiveikkuutta. Itä-Suomen poliisin taholta tuli toive saada nuoret koolle Ylämyllylle pohtimaan mopo- ja muutakin käyttäytymistä. Tapaamisessa syntyi kaikkien mielestä hyvä ajatus nuorten omasta paikasta ulkona, jossakin. Toiveet eivät olleet mahdottomia: penkki, katos ja roskis. Moposuoraa aiottiin selvittää.

Ne yläkoululaiset, jotka olivat illassa mukana, ovat jo muissa opinahjoissa eivätkä saata enää kokoontua mopoineen ja katostarpeineen Ylämyllyllä. Nuoruus kiitää. Tulevaisuus on kutkuttelevasti koko ajan edessä, mutta on elettävä tässä ja nyt, tätä hetkeä. Lupaus omasta paikasta kaavamenettelyn kautta on prosessi, jota nuoren aika ei odota. Se juna meni jo.

Osapysähdyksiä on ollut. Varikontien läheltä Jyristä kaadettiin puut soratien alta, joka johti ensimmäiselle paikalle. Väylävirasto linjasi sijainnin liian läheiseksi junaradan kanssa. Sitten Ammustien varrella entisen varuskunnan aikainen rakennuspohja miellytti nuoria, mutta ei ehkä muita.

Suren nuorten tuskaa. Ymmärrän häiriöksi luokiteltavat äänet, kun mopoilla päristellään kokoontumispaikalle tai muuten vain. Omalla rauhaisalla kotikadulla nuo äänet tuovat tiedon, että alueella on vielä hetken toivoa. Nuorten perheet, ja ehkä myös lapsiperheet, asuvat lähistöllä. Kirkonkylän vetovoima hiipuu, kun enää ei asunnonmyynti-ilmoituksissa voida mainita yläkoulun (tai lukion) läheisyyttä.

Muistamme nuoren yläkoululaisen testamentillisen kirjoituksen viimeisen nuorisomiitin jälkeen. Kotiseutu-uutisissa julkaistu kannanotto viestitti voimakkaan pettymyksen kotikunnasta, jonne nuori ei halua palata aikuisenakaan. Muistot suhtautumisesta nuorten toiveeseen ovat liian kipeitä.

Liperin kunnassa tehdään hyvää nuorisotyötä, jossa ollaan täydesti kasvavien ihmisten keskellä ja lähellä. Nuokkareille kokoonnutaan, mutta omassa paikassa on se jokin. Niinhän se on ollut aina! Kaivelen äitini ja isäni nuoruuskuvista kokoontumiset kylän keinulla, omasta teini-iästä luuhaamiset kylällä, lasteni palon päästä omiensa joukkoon – jossain on kohdattava, ei aikuisten valvovien silmien alla.

Jaa:

Facebook