Hellekesän katselmus
KOLUMNI Miten kesä meni, kysyy moni harvemmin tavattu tuttava. Siis moni? Ihmiset ovat hävinneet niin puhelimen päästä kuin lähietäisyydeltäkin. Surullista, mutta joitakin ystäviä ja sukulaisia poistui kuoleman kautta. Koronan ja raihnaisuuden vuoksi, en päässyt saattamaan heitä. Jäi mieleen, miksen kuitenkaan mennyt, katsomaan, muistotilaisuuteen, vaikka pärekorissa.
Paitsi, että ihmiset ovat kadonneet ja minusta on tullut ikkunaeläjä, kesä oli helteineen ihana. Piti vain muistaa juoda. Toinen vaihtoehto olisi ollut tiputukseen lähtö, jonka onnistuin päihittämään. Kesä kukki koko ajan. Tuomet, pihlajat ja ruusut. Eivät kuitenkaan minun pihallani, mutta lähietäisyydellä. En uskaltanut edes mennä ulos, kun kaatumisen pelko jäi takaraivoon.
Ettei kesä nyt kaikkineen ollut niin ihana kuin antoi odottaa, niin omat kiusansa mummoihmisen päiviin toivat kyllä harvoin kulkeva posti ja sähköpostiin tulleet laskut. Kuulin olevani jopa hyvätuloinen, jonka on turha mennä anelemaan vaikkapa apuja liikkumiseen. Eläkkeestä on jaettava moneen suuntaan. Siun soten sairaalamaksut lyhentelen ja käyntimaksut tuplaavat menot. Asuminenkin maksaa.
Jos olisin huonolla päällä, kirjoittaisin enemmän, mutta kauniina syysaamuna, olkoon. Mutta niin moninainen on avunsaamisen hakeminen, että minun taitoni eivät siihen riitä. En myöskään enää kestä mukana, kun asiat tulevat sähköisesti nähtäviksi.
Mutta olen löytänyt facebookin ja etenkin Liperi eilen, tänään, huomenna -ryhmään. En ole ikinä tiennyt Liperin historiasta niin paljon kuin nyt. Joka päivä tulee uusia tietoja ja kohteita esiin. On minulla myös henkilökohtaisia ystäviä, joihin saan yhteyden facebookin kautta. En ole yksin, vaan saatan räplätä puhelinta sitten pitkäänkin. Kilpaa lastenlasten kanssa.
Hellekesä meni menojaan ja syksy toi uusia juttuja. Ikäihmisten päiväkuntoutus alkoi, ja pääsin mukaan. Maskien kanssa on tuhertamista, kun huonokuuloinen ei näe huulilta lukea.
Liisa Tolvanen
Tietoa kirjoittajasta
