12.11.2015
Puut ja kunta
Missä tahansa vanhoilla kulttuuriseuduilla vieraillessa näet vanhoja puita. Jopa Rääkkylässä. Vanhoissa on aina vikoja. Niihin vikoihin ne eivät välttämättä sorru. Puutkaan.
Huolestuneena uutisia olen lukenut Rääkkylän Paksuniementien varren koivujen ja Musiikkitalon kuusien eliminoinnista.
Tuttu lääkärini sanoo, että ihminen on niin kauan terve ennen kuin häntä on tarpeeksi tutkittu. Jotain vikaa löytyy, jos tarpeeksi tutkitaan. Uskon sen saman pätevän myös puihin. Tottakait löytyy vikaa ja vanhuuden rasitusta. Mutta miten voi olla mahdollista, että vanhat puut kestävät. Ei niitä kannattaisi ”varmuuden vuoksi” kaataa. Onnettomuuksia voi sattua nuorempienkin kohdalla. Tilalle esitetyt lehmukset eivät vaan mielestäni kuulu kirkonkylän maisemaan. Ehkä jonnekin Boulevard de Madeleinelle paremminkin. (Sivumennen sanottuna se on yksi mielikappaleistani).
Varpasalon kotona pihan keskellä on koivu. Isä ja äiti siirsivät sen metsästä. Alkuperäistä kasvupaikkaa en muista. Istuin tuvan rappusilla ja seurasin istutustyötä. He kertoivat, että koivu on varmaan minun ikäiseni. Mielenkiinnolla sen kasvua olen seurannut. Joskus keväällä saattaa näyttää, että tuleeko lehtiä ensinkään, mutta sitten se puhkeaakin entistä komeampaan vehreyteen. Eikä sitä raaski hävittää.
Jos puut nyt menevätkin, vai lienevätkö jo menneet, on isompi asia kunnan kohtalo. Monesko kerta nyt on yrittää lopettaa kuntamme? Sitähän oltiin pistämässä osiin jo 60-luvun lopulla. Hankkeita oli välilläkin. Vakava lopettamisyritys oli sitten Paras-hankkeen yhteydessä 2008 seutuvilla. Jo silloin valtion arviointiryhmä esitti tuomion – tuomion, joka oli Rääkkylän kunnan hallinnossa pikkuhiljaa jo hyväksytty. Olihan kunta jo vuonna 2006 tilannut omaehtoisen kuntaselvityksen Kuntaliiton konsulttitoimistolta. Konsultit kävivät esittelemässä Tilastokeskuksen ja Kuntaliiton tiedoista löytyviä julkisia tietoja, joilla ajattelivat todistavansa, ettei Rääkkylällä ole mahdollisuutta selvitä itsenäisenä kuntana. Ne tiedot olivat olleet kunnan ja kaikkien julkisesti käytettävissä jo aeimminkin. Kuntaliiton konsultit eivät niihin tietoihin tuoneet mitään lisäarvoa. Ei minkäänlaista tiedonanalysointia.
Rääkkylän pelasti silloin, kuten kerran ennenkin, mahdollisen liitoskunnan Kiteen liiallinen vaativuus. Kiteen esitykset kuntaliitossopimukseen eivät olleet hyväksyttävissä. Liitoksessa olisi mennyt koulun yläaste ja paljon muutakin.
Silloin havahduimme Rääkkylässä. Ei tämä näin mene. Emme suostuneet liitokseen. Jatkoimme. Rääkkylässä oli rohkeutta pistää kampoihin kuntarakenneuudistajille. Heitä varmaan harmittaa. Rääkkylä näytti mallia. Pieni kunta voi järjestää palvelut toimivasti, lähellä ihmisiä. Rääkkylä teki pioneerityötä terveys- ja sosiaalipalvelujen järjestämisessä ulkoistamalla palvelut kokonaisuudessaan. Ensimmäisenä Suomessa, ehkäpä koko maailmassa. Tällainen kokonaisulkoistaminen on täysin eri asia kuin viimeisimmät esitykset valinnanvapaudesta ja ”raha seuraa asiakasta” -mallista.
Jälkiviisaus on viisauden paras laji, koska siinä on helpointa olla oikeassa. Meillä riitti rohkeutta tehdä ulkoistamispäätös. Sen jälkeen meillä olisi pitänyt riittää rohkeutta ”ihan oikein miettiä” mikä on se palvelurakenne ja toimintatapa, jolla lähipalvelut turvataan. Me jumiuduimme liikaa vanhoihin rakenteisiin ja toimintamalleihin. Yhdestäkään vuode- ja hoitopaikasta emme antaneet periksi. Emme riittävästi uskaltaneet uudistua. Olisiko se mahdollista nyt?
Tietoa kirjoittajasta
Yrjö Eronen
Yrjö Eronen on Rääkkylän entinen kunnanjohtaja. Hän asuu kotitilallaan Varpasalossa. Yrjö tunnetaan mainiona piirakkaleipurina. Harrastuksiin kuuluu myös kotitalon ja -tilan työt, liikunta ja kirjoittelu.
