Ihana, kamala karhunmetsästys

Karhua ei suotta kutsuta metsän kuninkaaksi. Otso kun nostattaa ihmisissä suuria tunteita, niin elävänä kuin kuolleenakin. Viime viikon aviisissa tulin vihjailleeksi jotain siihen suuntaan, että marja- ja sienimetsällä sykettäni ei nostata yksinomaan reipas luonnossa liikuskelu – enkä välttämättä ole ainoa, jonka ihokarvat nousevat pystyyn jo karhujen olemassaolon tähden. Olipa pelkoon aihetta tai ei. Vastaavalla tavalla en kuitenkaan esimerkiksi villisikaa arastele, vaikka se vahingoitettuna voikin olla ihmiselle vaarallinen.

Pelko ei kuitenkaan ole ainoa tunne, jota karhu meissä ihmisissä herättää. Viime viikolla julkaisimme nettisivuillamme kaksi karhunmetsästystä koskevaa uutista: ensimmäisessä kerrottiin nallen menneen nurin Rääkkylän Penkkisuolla, toisessa todettiin eduskunnan eräkerhon kaataneen historiansa ensimmäisen karhun. Jaoimme uutiset myös Kotsarin facebookissa, jossa vastaanotto oli kahtalainen. Siinä missä osa harmitteli nallejen kohtaloa, totesivat toiset kannan kaipaavan harventamista. Kotiseutu-uutisia moitittiin myös eläinten tappamisella mässäilystä ja kehotettiin vaihtamaan julkaisun nimeksi Kotiseudun tappotarinat – mutta senkaltaiset kommentit toimituksemme piilotti sosiaalisesta mediasta asiattomina.

Metsästystä käsitteleviin uutisiimme on toivottu myös luonnon- ja eläinsuojelullista näkökulmaa. Erään palautteen mukaan on yksipuolista uutisointia vain todeta karhun kaatuneen. Mutta onko moralisoiminen todella tarpeen, jos metsästys on sujunut vakiintuneiden ja laillakin siunattujen tapojen mukaisesti? Ja jos kukaan pitäjässä ei edes avoimesti osoita mieltään moista touhua vastaan?

Metsästyslaissa on määritelty, miten karhuja saa maassamme metsästää. Viime torstaina alkaneelle metsästyskaudelle Suomen riistakeskus on myöntänyt yhteensä 81 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen; Pohjois-Karjalaan niistä ropsahti 30. Liperin ja Outokummun muodostamalla lupa-alueella nalleja ei saa kellistää, Keski-Karjalaan – johon Rääkkyläkin kuuluu – on sitä vastoin osoitettu valtuutus kahdeksan karhun kaatamiseen.

Kannanhoidollisen metsästyksen keskeisenä tavoitteena on, että karhut pelkäisivät jatkossakin ihmisiä ja pyrkisivät välttelemään heitä. Suomen riistakeskuksen mukaan tavoitetta palvelee se, että pääsääntöisesti karhuja metsästetään seurueittain, koirien avulla.

Toki jokaisella meistä on oikeus mielipiteeseensä, olipa kyseessä sitten karhunmetsästys tai karhunvatukan maku. Uutisjuttua kirjoittavan toimittajan tulee kuitenkin pitää kynttilänsä tässä suhteessa vakan alla – uutisoitavien aiheiden valikoiminen ei käy laatuun, sen paremmin kuin omien mielipiteiden esiinmarssittaminenkaan. Yhtä lailla järkevää on toki pitää mielessä myös se, ettei kaikkia lukijoita voi koskaan miellyttää. Onhan meitä moitittu liian norppamyönteisiksikin.

Jaa:

Facebook