Rääkkyläläiset kutsutaan tekemään vapaaehtoisvoimin jokaiselle sankarivainajan haudalle itsenäisyyspäiväksi havukranssi. Tempaus on osa valtakunnallista kampanjaa.
Hyvä hankintaosaaminen edesauttaa paikallisten yrittäjien suosimista ja lisää alueen elinvoimaa. Julkisten hankintojen kilpailuttamiseen kaivataan edelleen lisää osaamista. Rääkkylän yrittäjille suunnattu hankintailta keräsi paikalle vain kolme yrittäjää, vaikka julkisissa hankinnoissa olisi mahdollisuus monelle pienellekin yritykselle.
Rääkkylän Osuuspankilla vietettiin maanantaina ensimmäistä sisätoripäivää. Osuuspankkiviikon avajaispäivänä lähiruokaa pankin aulassa tarjosivat Leila Sallinen kotileipomo Isabellasta ja Marjatta Tolvanen.
Työergonomia on asia, joka alkaa tulla mieleen viimeistään siinä vaiheessa kun ohittaa kolmenkympin ikäpyykin. Kotsarin toimituskunnasta on ajoittain vaikea uskoa, että tuo maaginen ajankohta olisi jo ohitettu, mutta parhaillaan vallitsevasta sähköpöytävillityksestä voi tällaisen päätelmän tehdä. Pomoa piinataan tiuhaan työergonomisilla näkemyksillä. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Saarilla istutettiin satavuotiaan kotimaan kunniaksi itsenäisyyden kuuset. Koiton talon ja Varpasalon kylätalon pihoihin asetellut juhlanäreet ovat jatkumoa menneisyyteen.
Rääkkylän kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että tuloveroprosentti pidettäisiin ensi vuonnakin ennallaan 21,5 prosentissa.
RääkkyLan-verkkopelitapahtuman suosio kasvaa edelleen. Tällä kertaa laneihin kertyi osallistujia kaikkiaan 44 eri-ikäistä pelaamisesta kiinnostunutta. Nuorimmat olivat juuri tusinan täyttäneitä, varttuneimmat jo aikamiehiä.
Rääkkylän koulun yhdeksännen luokan oppilaat harjoittelivat ryhmäytymistä Pyssysalolla ulkoillen.
Rääkkyläläiset metsästysseurat lahjoittivat hirvenlihaa koululaisille ja vanhuksille.
Vuoniemen lintutornia on kunnostettu, ja myös puustoa kaadetaan lähiaikoina. Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen rakentama, Eihvelinä tunnettu lintutorni sai talkoilla pientä pintaremonttia.