Liperiläiselle luottamushenkilö Kauko Huohvanaiselle on määrätty lähestymiskielto yksityishenkilöä kohtaan. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus määräsi Huohvanaiselle perusmuotoisen vuoden mittaisen kiellon tavata tai ottaa yhteyttä kyseiseen mieheen.
Rääkkyläläisnainen autoili maanantai-iltana tukevassa humalassa Hammaslahdentiellä. Poliisin mukaan toinen tiellä liikkunut autoilija havaitsi Marjokankaantien risteyksen lähellä henkilöauton, joka on noussut ojasta. Ohikulkija totesi kuljettajan päihtyneeksi ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Naisen puhallustulos oli 2,9 promillea.
Rääkkyläläinen Kari Kulmala pyytää eroa Kiteen seurakunnan luottamustoimista. Hän on kirkkovaltuuston ja Rääkkylän kappeliseurakunnan kappelineuvoston jäsen.
Sunnuntaina Mattisenlahdessa pakettiautoa kuljettanutta liperiläistä epäillään rattijuopumuksesta. 33-vuotias mies puhalsi poliisin alkometriin 0,9 promillea kahden aikaan iltapäivällä. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.
Liperiläisellä epäiltiin aiemmin heinäkuussa olevan tuhkarokkoa. Näytteet osoittivat kuitenkin, että henkilö ei sairasta tautia.
Noin viisikymmentä litraa polttoöljyä valui maahan Vaiviossa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Onnettomuus tapahtui omakotitalon öljylämmityssäiliön täytön yhteydessä teknisen vian vuoksi. Pelastuslaitos poisti pilaantuneen maa-aineksen.
Kesälomallani havaitsin jatkojakelevani viestejä melkein päivittäin Liperin tapahtumista sosiaalisessa mediassa. Oli ilo havaita, miten paljon erilaisia tapahtumia meillä järjestetäänkään eri puolilla kuntaa. Ja mikä hienointa, tapahtumia tuotetaan yhteisvoimin eri toimijoiden kanssa!
Viinijärven pesäpallokentällä nähdään vuoden tauon jälkeen naispesäpalloa, kun Joensuun Maila kohtaa siellä Oulun Lipottaret sunnuntaina. JoMa tavoittelee suomensarjan pohjoislohkon voittoa ja sitä kautta kotietua pudotuspeleihin.
Ylämyllyn Yllätyksen 13-vuotiaiden tyttöjen joukkue oli viime viikolla turnausreissulla Ruotsin Göteborgissa.
Liperin Urheilukalastajien joukkue voitti heittouistelun Suomen mestaruuskilpailujen hopeaa lauantaina Iisalmessa.