Nuorten soitto ja laulu raikaa iloisesti Ruusula Folkissa

Villa Ruusulassa pidettävä lasten ja nuorten kansanmusiikkileiri Ruusula Folk rimpautettiin käyntiin maanantaina 15. kertaa. Musiikkileirin juuret juontuvat vuosikymmenten taakse Rääkkylässä pelimannileireihin. Kymmenettä kesää leirillä soittoa ja laulua opettava Mari Kaasinen muistaa vielä omat nuoruuden leirinsä.

Juhannuksena ajeltiin päihtyneenä maalla ja vesillä

Juhannusaattona alkuillasta mies ajoi ajo-oikeudetta henkilöautoa Liperintiellä Ylämyllyllä päihtyneenä. Mies puhalsi alkometriin 1,72 promillea, lisäksi hänen huumausaineiden pikatesti osoitti positiivista amfetamiinille. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Sanna Rissanen ehdolle eduskuntaan

Liperin Sosialidemokraatit ry päätti viime viikolla, että se esittää eduskuntavaaliehdokkaaseen yhdistyksen puheenjohtaja Sanna Rissasta.

Kouluruokaan toiveissa monipuolisemmat salaatit

Rääkkylän kunta selvitti oppilailta, huoltajilta sekä koulun henkilökuntaan kuuluvilta nykyisen kouluruokailun tilaa. Kouluruokailua koskevaan kyselyyn osallistui 41 vastaajaa.

Kirkonkylällä vesijohtosaneeraus – Jyrissä valmistaudutaan väylätöihin

Liperin kirkonkylällä Koulutien vesijohdon saneeraus käynnistyi 20. kesäkuuta. Uuden vesijohtolinjan rakentamisurakka pitäisi valmistua heinäkuun loppuun mennessä. Urakan aikana Koulutien alueella urakasta voi aiheutua häiriöitä johtuen varsinaisesta rakentamistyöstä, liikenteen järjestelyistä sekä työmaaliikenteestä.

Läiskis, loiskis ja polskis – Lapsille ja nuorille kesälomapuuhaa rantapäiviltä

Liperin kunnan nuorisopalvelut järjestää kesän aikana lomapuuhaa liperiläisillä uimarannoilla. Riemua rannoilla -rantapäivillä pääsee muun muassa sup-lautailemaan ja pelailemaan pihapelejä.

Rääkkylän työpaja ohjautuu paikallisin voimin

Sosionomi Matti Soininen aloitti kesäkuun alussa Rääkkylän työpajan vastaavana ohjaajana. Rääkkylässä Niemisen kylällä asuva Soininen siirtyi kotikuntansa palkkalistoille Kiteeltä, jossa hän toimi lastensuojelun sosiaaliohjaajana Siun soten palveluksessa. Soininen valmistui sosionomiksi vuonna 2016, sitä ennen hän toimi 18 vuoden ajan fysioterapeuttina.

Kirppari piristyy kesän aikaan

Liperin adventtiseurakunnan ylläpitämä Siikasalmen kirpputorilla kesä vilkastuttaa kaupankäyntiä talven jälkeen. Moni kurvaa kesäisen kauppareissun yhteydessä Siikasalmen aarteiden pariin.

Viides koronarokotuskierros käynnissä

Siun sotessa alkoi tällä viikolla viidensien koronarokotuksien antaminen. Viidennet rokotteet annetaan vakavasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille, kun edellisestä rokotuksesta on kulunut vähintään neljä kuukautta. Koronarokotustiimi soittaa asiakkaille rokotusajan sopimiseksi.

Liperissä yhteen iltaan kaksi rattijuopumusta

Liperissä ajeltiin keskiviikkona päihtyneenä ainakin kahteen eri otteeseen. Keskiviikkoiltana päihtyneenä ajanut mies oli menettänyt autonsa hallinnan ja suistunut Korpivaarantiellä ojaan. Kuljettajan lisäksi autossa oli ollut yksi matkustaja, molemmat kuljetettiin ambulanssilla keskussairaalaan tarkastettavaksi.

Sinilevää havaittu Liperissä

Pohjois-Karjalassa on havaittu sinilevää kahdella valtakunnallisella sinilevänseurannan havaintopaikalla. Liperissä Heposelän Huhtiniemen havaintopaikalla on tällä viikolla havaittu hieman sinilevää, toinen havainto on Kiteeltä Pyhäjärveltä.

Vaatetusta ja äänentoistoa – Kesäteatteriin loihditaan syvyyttä roolivaatteiden ja tekniikan avulla

Roukalahden kesäteatteri virittyy jälleen koulutunnelmiin parin vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2020 esitetty, Tiina Markkasen käsikirjoittama, Luokkakuva-näytelmä saa tänä vuonna itsenäisen Markkasen kirjoittaman jatko-osan Meidän Luokka.

Rääkkylälle avustusta aluehallintovirastolta

Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Rääkkylän kunnalle avustusta uuden ulkokuntoilupaikan rakentamiseen sekä nuorten työpajatoimintaan.

Kihauksesta iloa kyliä myöten

Ensi maanantaina täräytetään Rääkkylässä Kihaus Folk -viikko käyntiin. Viikon mittaisessa kansanmusiikkifestivaalissa tapahtumia löytyy maanantaista sunnuntaihin eri puolilta Rääkkylää.

Lammaspaimen ei hulinata halua

Lammaskatraan vanhin, Kerttu nimeltään, luo arvioivan katseen aitaukseen tulleelle toimittajalle. Turvallisen välimatkan päässä tarkkaileva Kerttu luultavimmin mittailee, tuoko se aikoo meitä seuraavan viikon paimentaa.

Siili seikkailee hämärässä

Illan hämärtyessä voi piharuohikosta kuulua kevyttä suhinaa ja oikein tarkkakorvaisille pienten tassujen tepastelua. Siellä voi olla piikikäs kaverimme siili yöllisellä ruoanhakureissullaan. Vaikka siiliä ei saa lemmikiksi ottaa, voi moni oman pihasiilinsä sellaiseksi mieltää. Siilejä ruokitaan ja innokkaimmat siilifanit tekevät tälle kaikkiruokaiselle nisäkkäälle pesiä sekä talvehtimislaatikoita.

Kun Senaatintorilla soi Mie-Sie

Kolmen päivän ajan helsinkiläisten korvissa kaikui mie-sie, kun liperiläiset ja rääkkyläiset valtasivat muiden maakuntalaistemme kanssa Helsingin Senaatintorin, raportoi Kotiseutu-uutiset kesäkuussa vuonna 1997. Eteläsuomalaiset kävivät ahkerasti kuuntelemassa itäsuomalaista murretta.

Tyhjät hallitilat tienaamaan

Monilla maatiloilla, joissa maataloustoiminta on laitettu pakettiin, jää tyhjilleen isoja halli- ja varastotiloja sekä navettoja. Liperin Salokylällä asuva Pentti Ranne laittoi tyhjillään olevat tilansa töihin ja vuokrasi ne joensuulaiselle rakennusliikkeelle.

Teollisuuden kasvu lisäsi työpaikkoja myös Liperissä

Teollisten työpaikkojen määrä kasvoi Liperissä viime vuonna, ilmenee Pohjois-Karjalan maakuntaliiton teollisuusyritysrekisteristä. Vuoden 2021 loppuun mennessä Liperissä oli teollisuustyöpaikkoja 662 kappaletta, työpaikkojen määrä kasvoi vuodesta 2020 32 työpaikalla. 

Muutoksia Liperin Jojo-liikenteeseen talvikaudelle

Joensuun seudullinen joukkoliikennejaosto on hyväksynyt reitit ja aikataulut 11.8.2022–4.6.2023 väliselle ajalle. Viinijärvi-Liperi -asiointiliikenne linjalla 123 lopetetaan vähäisen käytön vuoksi, lisäksi Jyrinkylän ja Lautasuon väliseltä linjalta 129 poistetaan muutamia vuoroja.

Hautapaikoille kukkaloistoa

Kesäkuun alussa seurakunnissa järjestetään perinteisesti hautojen hoitopäivä, jolloin ehostetaan edesmenneiden läheisten leposijaa muun muassa kitkemällä ja asettelemalla kukkia hautapaikalle. Torstaina Liperin seurakunta järjesti kirkonkylällä ja Viinijärvellä hautojen hoitopäivän.

Kummius on kunnia-asia – Kuoringan leirikeskuksella vietettiin kummipäivää

Liperin seurakunta järjesti ensimmäistä kertaa kummin kaa -tapahtuman Kuoringan leirikeskuksella. Kummipäivää vietetään valtakunnallisesti koulujen päättymisviikonlopun sunnuntaina, joka oli tänä vuonna 5. kesäkuuta.

Väki väheni, mutta lasku hidastui

Liperissä ja Rääkkylässä väkiluku laski viime vuonna verrattuna vuoteen 2020. Molemmissa kunnissa väkiluvun lasku kuitenkin hidastui. Liperissä oli vuoden 2021 lopussa 11 979 asukasta, joka oli 15 asukasta vähemmän kuin vuonna 2020. Vuonna 2020 väki vähentyi Liperissä 90 asukkaalla. Uusia liperiläisiä syntyi viime vuonna 98.

Matonpesu – perinteinen kesäaskare

Aurinkoinen ja lämmin sää, ilmassa leijailee mäntysuovan tuoksu. Matonpesukausi on alkanut. Liperin kirkonkylän sairaalanrannassa matonpesupaikalla on talven ja kevään pölyjä pesty ahkerasti pois.

Lampaat lehahtivat Luhtapuistoon

Tämän kesän Luhtapuiston maisemanhoitotyöstä osin vastaavat lampaat saapuivat maanantaina työnsä äärelle. Kuudella lampaalla on tiedossa reilu kahden kuukauden mittainen kitkentäurakka.

Katso ketkä pääsivät kesälaitumille ammattitutkinto käsissään

Liperistä ja Rääkkylästä valmistui lukuvuoden lopuksi oiva nippu uusia ammattilaisia.

Jurvasen vintillä soljuttiin tangon tahdeissa

Helluntaina kopisteltiin Jurvasen vintin tanssilattiasta talvenpölyt pois eläkeliiton Liperin yhdistyksen kesätansseissa. Tanssilavalla oli jalkaa koreaksi laittamassa tai pelkästään nauttimassa latotanssitunnelmista reilu 40 keinahtelun ystävää. Askeleita tahditettiin karaokelaulajien säestämänä.

Männystä päreitä vanhaan malliin

Kotiseutu-uutiset oli mukana, kun Rääkkylässä herkisteltiin päretalkoissa kesän alussa vuonna 1984. ”– Romanttista hommaa herkistyivät Rääkkylä-seuran urhot pärehöylän äärellä Sallilan pihassa Oravisalossa.”

Itärallissa fiilistellään ja ruokitaan rallinälkää – Mukana seitsemän liperiläistä autokuntaa

Jos rallikärpänen puraisee, niin siinä ei välttämättä hoitovoiteet auta vaan joskus pitkäkestoista lääkintää joudutaan suorittamaan omalla vauhdikkaalla menopelillä. Silloin tällöin hoitotoimenpiteinä on kutinaa lievennettävä pikku kisailulla muiden puremauhrien kanssa. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Tuokiokuvia-näyttely Liperin kirjastolla

Liperiläislähtöisen Liisa Havukaisen maalauksia on esillä kesäkuun ajan Liperin kirjastolla. Liperin Puromäellä lapsuutensa asunut Havukainen on tuonut näyttelyyn 22 teostaan, jotka ovat pääosin öljyvärimaalauksia.

Peruskoulun oppeja käytännön tasolla

Liperissä kokeiltiin leirikoulua peruskoulun opetuksessa ensi kertaa, uutisoitiin Kotiseutu-uutisissa 31. toukokuuta vuonna 1970.

Antin tuvalla puunattiin paikkoja

Liperin Salokylän kyläyhdistyksen talkoissa Antin tupa -laavulla oli niukasti tekemistä siististi toimineiden talvivieraiden takia. Laavu ja sen ympäristö olivat talven jälkeen erinomaisessa kunnossa.

Julkistetut mosaiikkiteokset yllättivät ja ihastuttivat

Kun kuntalaiset yhdistävät voimansa, ja työstävät taidetta yhteisen viihtyvyyden parantamiseksi, on aihetta tyytyväisyyteen. Ilo ja onni huokui läsnäolijoista Pala Parempaa -yhteisötaideprojektin teosten julkistustilaisuuksissa.

Päihtynyt kuljettaja kiinni Varkaudentiellä

Viime sunnuntaina poliisi pysäytti alkuillasta henkilöauton kuljettajan tarkastusta varten Varkaudentiellä. Pysäytys oli aiheellinen, koska kuljettajan huumepikatestin tulos oli positiivinen amfetamiinille.

Perinteisillä Rompepäivillä tuhansia kävijöitä

Parin vuoden koronatauon jälkeen järjestetyillä Susirajan Rompepäivillä riitti hyvässä säässä rompetta ja tohinaa. Välikankaan tantereille oli tiensä löytänyt noin 150 myyjää ja näytteilleasettajaa. Kauppaa pystyi tekemään muun muassa mopedeista, vanhoista radioista, autojen varaosista tai vaikka entisaikojen polkupyöristä.

Kukkatorilla kesäkausi käyntiin

Rääkkylässä avattiin kesän torikausi perjantaisella kukkatorilla. Kukkatori käynnisti kesätoritapahtumat, joita järjestetään 10. kesäkuuta alkaen joka perjantai elokuun puoliväliin saakka. Niin sanotussa avaustapahtumassa torilla oli myynnissä kukkien ja leivoinnaisten lisäksi käsitöitä sekä kirppistavaraa.

Rääkkylässä juostu cup-kisoja 30 vuotta

Rääkkylän Kisa-Veikkojen maastojuoksucupin 30-vuotistaivalta juhlistettiin viime keskiviikkona Pötsönlahdella. Tilaisuudessa juostiin cupin kolmas osakilpailu sekä muistettiin juoksukarkeloita historian saatossa järjestäneitä.

Sähköromut ja öljyt täyttivät keräysautoa

Rääkkylässä kopisteltiin nurkkia ja pihan laitamia, kun kunnassa kierähti perjantaina sähkö- ja elektroniikkajätteen keräysauto. Kierros alkoi Niemisen kylältä jatkuen Rasivaaran kautta kirkonkylälle. SER-jätteen lisäksi keräyspaikalle tuotiin myös erilaisia nesteitä kuten öljyjä ja maaleja.

Siikasalmen koululla olivat ovet avoinna

Siikasalmen kristillisellä koululla vietettiin helatorstaina perinteisesti avoimien ovien päivää. Vierailijoita koululla kävi päivän aikana toistasataa.

Nyt painitaan kelirikko-ongelmien kanssa – Kunta poisti luvattoman kyltin Mäntytieltä

Hankalan ja lumisen talven jäljiltä seuraavat tienhoidolliset ongelmat ovat paljastuneet monissa paikoin Liperiä. Osa kelirikon aiheuttamista vaurioista on jo vuosien takaisia, jotka pahentuivat tänä keväänä. Roudan synnyttämiä vaurioita löytyy niin syrjäisiltä teiltä kuin taajamien kaduilta.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.