Salokylän koulu palasi takaisin lähiopetukseen viime viikon perjantaina. Koulu ja esiopetus sekä iltapäivätoiminta olivat suljettuina torstaihin 4. marraskuuta asti. Opetukseen olisi saanut palata perjantaina negatiivisen koronatestin jälkeen.
Finavian lentoliikennetilaston mukaan lokakuussa Joensuu-Liperin lentoasemaa käytti 1 688 matkustajaa. Kasvua syyskuuhun tuli 344 matkustajaa. Matkustajamäärä kesän kuukausista on noin nelinkertaistunut.
Viinijärven kyläyhdistys järjestää ylimääräisen yleisen kokouksen tyhjillään olevan Taipale-talon myyntiin liittyen. Kiinteistölle on nyt löytynyt ostajaehdokas, joka esittäytyy ensi viikon lauantain kokouksessa ja kertoo talon varalle tekemistään suunnitelmistaan.
Rääkkylän Oravilahdella kapeaa rekiuraa pitkin kolkutteli hevosreki illan pimeydessä. Kyydissä olivat lämpimästi vällyjen väliin vuoratut lapset, joita oltiin viemässä kirkonkylälle jumalanpalvelukseen. Elettiin sota-aikaa.
Ensi viikolla 8. marraskuuta alkaen vietetään kansallista peliviikkoa. Kirjastojen aloitteesta lähteneellä teemaviikolla pyritään rakentamaan positiivista pelikulttuuria ja vähentämään pelaajiin sekä pelaamiseen liittyviä ennakkoluuloja.
Liperin kunta tiedottaa, että vedenjakelu keskeytyy maanantaina 8. lokakuuta kello 9.00-12.00 väliseksi ajaksi vesijohdon liitostöiden takia Riihilahden vesiyhtymän toiminta-alueella. Vedentulo katkeaa lisäksi seuraavilta kiinteistöiltä:
Liperin kunnan myöntämien yhteistyöavustusten hakuaika alkoi 1. marraskuuta. Avustukset ovat haettavissa sähköisen palvelun kautta marraskuun loppuun asti. Kunta myöntää vuosittain yhteistyöavustuksia järjestöille, yhdistyksille ja muille toimijoille.
Liperin kunta etsii merkittäviä tekoja ja toimijoita vuodelta 2021. Ehdotuksen omasta mielestään merkittävimmistä liperiläisistä teoista voi jättää kunnan kotisivulla olevaan kyselyyn 16. marraskuuta mennessä.
PÄÄKIRJOITUS Syksyn aikana Liperissä on voinut kokeilla ja testata vähemmän tunnettuja harrastuksia kuten parkouria, koodausta tai ohjelmointia. Parikymmentä vuotta sitten moisia askareita pidettiin lähinnä pelleilynä, ei urheiluna tai normaalina nuoren aktiviteettina. Kovaa omistautumista ja keskittymistä vaativat lajit vetävät kuitenkin vertoja esimerkiksi jääkiekolle, jalkapallolle tai hiihdolle.
”Ite pitää tehä”, tätä mieltä oli Kotiseutu-uutisten mukaan Liperin Ristin kylällä asunut Kyösti Nissinen lokakuussa 1978. Liperiläinen tee se itse -mies oli valmistanut 1970-luvulla toistakymmentä kotitekoista konetta maatilansa tarpeisiin.