Karanteenin toinen viikko käynnistyi.

Laittelin tuossa vähän lounasta  itselleni. Samalla ajattelin lapsuusajan ruokia – mitä äiti laittoi silloin ennen, kun ei kaupassa käyty joka päivä, eikä valmista ruokaa ollut tarjolla, ainakaan hyllyssä.

Jos ei ole vielä tartuntaa, niin ainakin on koronaa, että korvista pullistuu jo kuulolaitteet ulkopuolelle.

Hitaasti lähtivät ajatukset liikkeelle tänä aamuna. Huoletti kone ja karanteenin osuus minun kohdallani. Mietin pitäisikö laittaa kyltti oveen, että tässä luukussa istuu vakava vaara, kahdeksankymppinen mummo, joka on metrinkin päästä katsottuna vaarallinen. Hän on oikein koronapommi, että varokaa ihmiset.