Kirkas kesäaamu tässä Konttilansalmen pihassa. Tuomi kukkii valkoisenaan, ja leikattu nurmikko tuoksuu. Ei uskoisi, että mitään pahaa voisi maailmassa olla.
Tänään on kuunneltu uutisia, käyty puutarhalla ja keskusteltu naapurin kanssa.
Karanteenipäivystäjä kävi trimmaamassa kuulolaitteensa, joten nyt koronauutiset kuuluvat entistä paremmin. Samalla reissulla koin hehkeän naiseuteni lopullisen tuhon.
Aurinko oli jo korkealla, kun kiipesin sängystäni, vai sanoisko pudottauduin, tutkimaan päivän alkua.
Yöseutuun tuli mieleen sunnuntaisesta television keskustelusta yksi asia. Puhuivat, että voisi olla sellainenkin kuin ikilaina. Tarkoittivat varmasti eri maita.
Kuuntelitteko eilisiltaista tv-keskustelua, miten Suomi pärjää koronan jälkeen?
Eipä tämä valvojan persoonakaan paljon kärsi tavallisesta arjesta, aamut varsinkaan. Sama porukka tässä asuu minun kanssani, eli yksi ”kakaraansa kaatuva” mummo.
Kun eilen oli helatorstai, en kirjoittanut mitään. Tai kyllähän minä istua hölmötin täänkin koneen edessä, ja odotin inspiraatiota. Eipä häntä näkynyt eikä kuulunut. Nyt olen samalla asialla. Kuuntelen, kun astianpesukone pitää ääntä, televisiosta kuuluu mutinaa, ei asiaa.
Nyt alkaa mennä sitten masennuksen puolelle jo tämä koronavirus ja karanteenioltavat. Joku tuttava sanoi lopettavansa koko karanteenin.
Olen nyt tänä päivänä kuunnellut, lukenut ja miettinyt koronan vaikutuksia itseeni.